• Etelä-Savo alkaa kouluttaa venäläisiä puunkorjuussa

    Etelä-Savon metsäalan oppilaitokset tekivät osaamisesta vientituotteen ja kehittävät puunhankintaa Venäjällä. Koulutusviennillä pyritään edistämään puunkorjuuyritysten liiketoiminnan laajentumista rajan yli.
    Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    7.3.201313:51
    MT toimitus

    Mikkelin ammattikorkeakoulu, Etelä-Savon ammattiopisto Esedu sekä Aalto-yliopiston pienyrityskeskus vahvistavat yhdessä puunkorjuun osaamista Venäjällä.

    Puunhankinnan koulutusvientihanke Wope (Wood Procurement Entrepreneurship) kehittää puunhankinnan liiketoimintaa Leningradin alueella sekä vahvistaa puunhankintayritysten työnjohdon ja työntekijöiden sekä metsäoppilaitosten opettajien yrittäjyyden, liiketalouden ja puunkorjuun osaamista.

    Venäläiset yhteistyökoulut, Pietarin metsäteknillinen yliopisto sekä Viipurin maa- ja metsätalousoppilaitos, osallistuvat koulutuksien suunnitteluun ja järjestämiseen.

    Hanketta rahoittavat EU, Venäjän Federaatio ja Suomen valtio sekä hankkeen suomalaiset ja venäläiset partnerit.

    ”Koulutusvienti voi parantaa kotimaisten puunkorjuuyritysten valmiuksia työskennellä Venäjän markkinoilla ja lisätä suomalaisten mahdollisuuksia työskennellä rajan takana. Yhteistyö voi myös parantaa puun saatavuutta Venäjältä”, Mika Muinonen Miktech Oy:stä kommentoi. Miktech koordinoi Etelä-Savossa metsäenergiaan keskittyvää Biosaimaa-klusteria, johon myös Esedu, MAMK ja Aalto-yliopiston pienyrityskeskus kuuluvat.

    Suomen hyvä maine niin koulutuksen kuin metsäalan osaajana sekä metsien yksityistäminen on kasvattanut metsäkoulutuksen kansainvälistä kysyntää.

    ”Talousjärjestelmän kehittyessä metsiä on Itä-Euroopan maissa palautettu omistajille. Metsänhoito ja puunkorjuu eivät ole Itä-Euroopassa kehittyneet samoin kuin meillä”, Sinikka Mynttinen Aalto-yliopiston pienyrityskeskuksesta valottaa.

    Puunhankinnan ja korjuuketjun lisäksi Etelä-Savossa halutaan ammentaa itänaapuriin osaamista metsäenergian hyödyntämisestä.

    Artikkelin aiheet
    puunkorjuu
    koulutusvienti
    metsätalous
    Etelä-Savo
    Venäjä
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle