
Maa- ja metsätiloilla halutaan muihin yrityksiin verrattuna selkeästi enemmän, että tilat pysyvät perheen omistuksessa ja että lapset jatkavat yrityksiä. Tämä käy ilmi Seinäjoen ammattikorkeakoulun tekemästä tutkimuksesta, johon vastasi 1 083 maa- ja metsätilojen omistajaa eri maakunnista.
Yli 55-vuotiaista maa- ja metsätilayrittäjistä 52 prosenttia edustaa niin sanottua vapauskulttuuria eli he antavat oman arvionsa mukaan lastensa vapaasti päättää, haluavatko jatkaa yritystoimintaa vai ei.
31 prosenttia vastaajista haluaisi lasten ehdottomasti jatkavan yritystä ja vain 5 prosenttia ei haluaisi lastensa jatkavan yritystoimintaa.
Seinäjoen ammattikorkeakoulu toteutti muille yrittäjille vastaavan selvityksen vuonna 2021. Tuolloisen kyselyn perusteella yrittäjistä 34 prosenttia edusti vierotuskulttuuria eli he eivät halua lasten jatkavan yritystä. Vain 11 prosenttia halusi lasten ehdottomasti jatkavan yritystoimintaa.
On luonnollista, että maa- ja metsätiloilla on velvoitekulttuuria enemmän, koska yritys on yleensä samalla yhtä kuin perheen ja suvun koti. Fyysinen tunneside siihen on vielä vahvempi kuin tavallisessa yrityksessä ja henkinenkin tunneside on yleensä monisukupolvinen.
Maa- ja metsätiloja yhdistää ylisukupolvisuus, sillä kaksi vastaajaa kolmesta on ryhtynyt sukupolvenvaihdoksen kautta yrittäjäksi.
Myös tulevat jatkuvuusnäkymät näyttävät suhteellisen hyviltä, sillä peräti 61 prosenttia vastaajista arvioi, että yritystoiminta jatkuu sukupolvenvaihdoksen myötä perheessä. 16 prosenttia arvioi myyvänsä yrityksen ja siihen kuuluvat pellot, metsät ja liiketoiminnan ulkopuoliselle siinä vaiheessa, kun itse luopuu päävastuusta.
10 prosentilla vastaajista on samassa yrityksessä jo tällä hetkellä nuorempia omistajia, jotka jatkavat toimintaa siinä vaiheessa, kun nykyinen yrittäjä itse jää sivuun.
Vain yhdeksän prosenttai vastaajista arvioi yrityksen toiminnan loppuvan kokonaan.
Huomionarvoista ja huolestuttavaa on, että päätoimisista eläintiloista on lopettamassa 24 prosenttia ja kasvinviljelytiloista 17 prosenttia. Sinällään tämä ei eroa muista yrityksistä, joista 25 prosenttia aikoo lopettaa. Muista yrityksistä vain 20 prosenttia on jatkumassa sukupolvenvaihdoksen kautta.
Perintö- ja lahjaverojen maksuun käytetyt varat ovat pois yrityksen kehittämisestä.
Perintö- ja lahjaverotusta ja muutakin verotusta pidetään suurimpina ongelmina maa- ja metsätilojen tulevissa omistajanvaihdoksissa. Kolmanneksi suurimpana haasteena vastaajat pitävät arvonmäärityksen vaikeutta.
Suomessa olisikin aika luopua perintö- ja lahjaverotuksesta, vaikka jo nykyisellään huojennukset ovat hyviä.
Verojen maksuun käytetyt varat ovat kuitenkin pois yrityksen kehittämisestä, ja veroseuraamusten välttely viivyttää omistajanvaihdosten toteuttamista.
Jatkajakoulut tulisi myös saada osaksi maa- ja metsätalouden toisen asteen ja korkeakoulujen tarjontaa. Ikääntyvät maa- ja metsätilayrittäjät, kuten muutkaan yrittäjät, eivät itse tunnista yrityksestä luopumisen henkistä vaikeutta haasteeksi tai että sen käsittelyyn tarvittaisiin jotain apua. Yleensä nuorempi sukupolvi tunnistaa tämän kuitenkin yhdeksi keskeisimmäksi haasteeksi.
Tässä reilun tuhannen vastaajan aineistossa lähes 70 prosenttia tiloista oli sivutoimisia. 52 prosenttia vastaajista oli metsätiloja, 26 prosenttia kasvinviljelytiloja ja 12 prosenttia eläintiloja.
Erityisesti sivutoimisille metsätilayrittäjille on tyypillistä korkea koulutustaso.
Aineisto osoittaa, että keskimäärin päätoimiset yrittäjät kehittävät ja sivutoimiset yrittäjät säilyttävät liiketoimintaa maaseudulla. Positiivista tässä on se, että maaseutu pysyy asuttuna ja elinvoimaisena ja sivutoimiset esimerkiksi tarjoavat päätoimisille peltojaan vuokralle ja esimerkiksi huoltovarmuutta saadaan näin ylläpidettyä.
Vaarana on kuitenkin tilojen pitkäjänteisen kehittämisen katoaminen.
Tutkimus on osa Maaseuturahaston rahoittamaa Maaseutuyritysten omistajanvaihdosekosysteemin kehittäminen – Matalan kynnyksen omistajanvaihdospalvelut myyjille ja ostajille -hanketta.
Tutkimuksen toteuttamisesta on vastannut Seinäjoen ammattikorkeakoulu.
Tutkimusaineisto kerättiin MTK:n jäsenilleen välittämänä sähköpostikyselynä loka–marraskuussa 2022.
Elina Varamäki
vararehtori, KTT, dosentti
Juha Tall
TKI asiantuntija, KTT
Sanna Joensuu-Salo
tutkijayliopettaja, KTT, FT, dosentti
Seinäjoen ammattikorkeakoulu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
