Onko metsien hyödyntäjällä aitoa puheoikeutta luonnon monimuotoisuudesta? Keskinäinen nokittelu tukahduttaa aidon keskustelun

Kestävyys on muotia. Ihmiset rakastavat luontoa, ainakin Instagramin taustakuvina tai osavuosikatsausten pörriäishotellikertomuksissa. Laaja julkinen luontokeskustelu on kuitenkin varsin tuore ilmiö. Planeetta vaatii huomiomme – kestävyyden ja talouden yhteensovittamiseksi tarvitaan yhteisen ymmärryksen lisäämistä.

Ilmasto- ja ympäristöaktivistit, kestävyystieteilijät ja poliittisesti vihertävät ovat perinteisesti sanoittaneet olevansa luonnon puolella. Mutta entäpä, jos luonnon puolelle asettuvat myös taloustoimijat?

Onko metsiä teollisesti hyödyntävän tahon edustajalla aitoa puheoikeutta silloin, kun aiheena on luonnon monimuotoisuus? Entä miten ekologi lunastaa itselleen oikeuden puhua talousjärjestelmää koskevassa keskustelussa? Kun ihmisessä on tietty leima, on vaikea saada hyväksyntää vastapuolen silmissä.

Kapeat roolit, puheoikeuksien jakaminen ja oikeassa olemisen pakko tukahduttavat keskustelun. Oikeassa olijoiden keskinäisen nokittelun alle jäävät sekä ongelmat että niiden mahdolliset ratkaisut.

Aikamme massiiviset haasteet, ilmastonmuutos ja luontokato, ovat ihmisten aiheuttamia, mutta ihmiset voivat ne myös ratkaista. Keskusteluun on välttämätöntä saada kaikki toimijat, joiden tavoitteena on tuottaa aitoja ratkaisuja, riippumatta siitä, mitä tahoa ne edustavat.

Jos puheoikeutta käyttävät vain pahimmat muutoksen vastustajat ja kiivaimmin sitä vaativat, muut näkökulmat jäävät kuulumattomiin. Todellisuus on ääripäitä vivahteikkaampaa, ja on ongelmallista, jos toteutuksesta vastuussa olevat tahot jäävät kuulematta.

Luontokadon ja ilmastonmuutoksen ratkaisuilla alkaa olla kiire. Jos keskustelu muuttuu toistuvasti jankkaamiseksi ja syyttelyksi, saattaa syntyä kiusaus ohittaa se kokonaan ja siirtyä suoraan toimintaan.

Dialogi on kuitenkin välttämätöntä. Kestävyyskeskus­teluun on oikeus ihan jokaisella riippumatta edustamastaan arvomaailmasta, viiteryhmästä, roolistaan yhteiskunnassa tai suhteestaan luontoon. Moniäänisen tiedon ja käytännön kokemuksen kokoava keskustelu on edellytys parhaiden ratkaisujen synnyttämiseksi.

Psykologi ja valmentaja Ilona Rauhala kuvaa kirjassaan ”Keskustelun voima” myönteistä palautetta sielun ravinnoksi, kyynisyyttä taas sen syöväksi. Tätä ajatusta kannattaa pohtia peilin edessä. Keskustelenko minä siten, että annan toiselle mahdollisuuden tulla kuulluksi ja ymmärretyksi? Haluanko oppia uusia näkökulmia ja kehittää ajatteluani? Viekö oma panokseni keskustelua eteenpäin ja rakentaako se uutta ymmärrystä?

Keskustelu ekologisesta kestävyydestä ei voi olla sosiaalisesti kestävää, jos se sulkee ulkopuolelle näkökulmia tai kohtelee epäoikeudenmukaisesti niitä, joihin tehtävät päätökset vaikuttavat. Kyynisyyden kyllästämä keskisormi ei kumuloi sosiaalista hyvää, eikä rakenna ekologisesti kestävää yhteiskuntaa.

Kirjoittaja on yhteiskuntasuhdepäällikkö Sahateollisuus ry:ssä ja vihreä kuntapoliitikko Vantaalla.