• Suuria haapoja, rehevää saniaiskorpea, paljon lahopuuta ‒ Urjalan Haapalaakso tarjoaa kodin ja ravintoa monille selkärangattomille ja uhanalaisille eliöille

    Uudessa sarjassaan Heikki Willamo esittelee kahdeksan Luonnonperintösäätiön ostamaa ja suojelemaa metsää. Urjalan Haapalaakso on tikkojen ja lukuisten selkärangattomien paratiisi.
    Tilaajalle
    Haapalaakson komeaa haavikkoa, jossa vanhimpien runkojen ympärysmitta on pitkälti kolmatta metriä.
    Haapalaakson komeaa haavikkoa, jossa vanhimpien runkojen ympärysmitta on pitkälti kolmatta metriä. Kuva: Heikki Willamo
    Metsä|Luonto
    21.8.202319:00
    Heikki Willamo

    Ylitän kapean peltokaistaleen ojanvartta pitkin ja astun varhaisessa aamussa lepäävään metsään. Se sulkee minut hämärään syliinsä – kuusten, koivujen, pökkelöiden ja maassa retkottavien liekopuiden maailmaan. Kulkeminen on hidasta maapuiden, tiheiden saniaiskasvustojen ja pehmeiden kortepilvien kiertelyä.

    Kaikki näyttää neitseelliseltä, mihinkään ei haluaisi jättää jälkiä.

    Paljon ei toki tarvitse kävellä aluetta tutkiakseen, sillä Haapalaakso on vain runsaan viiden hehtaarin kokoinen, suorakaiteen muotoinen kaistale. Se on peltojen ympäröimä ja yhtyy vain yhdestä kulmastaan ojitettuun rämeeseen.

    Vanhojen puiden tyvillä näkyvissä olevat juuret kertovat tämänkin metsän olleen ennen kosteaa korpea. Ympärillä olevien peltojen kuivattamisen myötä vesitalous muuttui, ja peltojen keskelle jäänyttä kaistaletta käytettiin metsälaitumena. Laidunnus loppui jo kauan sitten. Metsä jäi omilleen, ja se on kasvanut kirveenkoskemattomana ainakin puoli vuosisataa.

    Hetken kuljettuani saavun ensimmäisten suurten haapojen alle. Juuri niiden ja tietenkin runsaan lahopuun takia Luonnonperintösäätiö on ostanut tämän peltojen eristämän metsäpalstan. Haapojen jykevät rungot kohoavat metsän keskellä pylväinä leveiden latvustojen tavoitellessa taivaan pilviä. Ne havisevat hiljaa aamun ensimmäisessä tuulenvireessä, puhuvat kieltä, jota vain haavat osaavat.

    Lillukka suikertaa metsän pohjalla pitkinä rönsyinä. Sen kukat ovat vaatimattomia, mutta kirkkaan­punaiset marjat erottuvat kauniisti Haapalaakson metsänpohjan vihreydestä.
    Lillukka suikertaa metsän pohjalla pitkinä rönsyinä. Sen kukat ovat vaatimattomia, mutta kirkkaan­punaiset marjat erottuvat kauniisti Haapalaakson metsänpohjan vihreydestä. Kuva: Heikki Willamo

    Jatkan kulkuani kohti alueen kaakkoisreunaa, jossa haapoja on enemmän. Suurimpien ympäri käteni eivät riitä kuin puoliväliin. Joku on sortunut maahan, toisista on revennyt suuria oksia tai latvuksen haara. Niiden seurana kasvaa kuusia, koivuja, muutama mänty ja vanha raita. Pökkelöitä ja muuta lahopuuta on valtavasti.

    Maan pintaa peittävät saniaiset, erityisesti alvejuuret ja metsäimarteet sekä metsäkorte. Monilajisina rehottavat sammalet nousevat korkealle haapojen rosoisille kyljille. Istahdan jättiläisten alle, nojaan selkäni yhden karheaan kuoreen ja nautin puiden suojaavasta rauhasta. En ole pitkään aikaan levähtänyt näin komeiden haapojen alla.

    Haapaa voi huoletta nimittää suomalaisen metsän tärkeimmäksi puuksi, avainlajiksi. Se antaa kodin ja ravintoa monelle eliölle, joista puolensataa on uhan­alaisten lajien listalla.

    Haapa on valoa tarvitseva pioneeripuu, joka vesoo nopeasti kulon polttamiin metsiin ja myrskytuho­alueille mutta myös pienempiin metsään syntyviin aukkoihin. Se on nopeakasvuinen mutta voi parhaimmillaan elää lähes kaksisataavuotiaaksi. Tuollainen vanhus kohoaa latvuston ylle samanlaisena jättiläi­senä kuin luonnonmetsien suurimmat ylispetäjät.

    Ympärilläni olevien haapojen kylkiä koristavat pahkamaiset haavankäävät. Ydinlahoa aiheuttava kääpä­laji on yleinen, joten miltei jokainen suuri haapa on sisältä lahon pehmentämä. Tämän sekä muutenkin pehmeän puuaineksen takia haapa on pesäpuuna tikkojen suosima. Nämä metsän asunnonrakentajat tekevät uuden kolon joka vuosi, jolloin vanhat jäävät muiden kolopesijöiden käyttöön.

    Haavankääpä on yleinen varttuneilla haavoilla. Se aiheuttaa ydinlahoa, joten useimmat suuret haavat ovat sisältä onttoja tai pehmeiksi lahonneita.
    Haavankääpä on yleinen varttuneilla haavoilla. Se aiheuttaa ydinlahoa, joten useimmat suuret haavat ovat sisältä onttoja tai pehmeiksi lahonneita. Kuva: Heikki Willamo

    Tarvitsijoita onkin pitkä lista: tiaisia ja sieppoja, leppälintu, uuttukyyhky, käenpiika, useampi pöllö sekä telkkä. Nisäkkäistä ainakin liito-orava, orava, näätä ja erilaiset lepakot majailevat mielellään koloissa.

    Suurin osa haapojen elättämästä monimuotoisuuden kirjosta piileskelee kuitenkin syvällä vanhojen puiden sisuksissa tai kuoren alla, jossa monet kova­kuoriaiset ja muut hyönteiset kehittyvät munista toukiksi, koteloiksi ja lopulta esiin tunkeutuviksi aikuisiksi. Tyven karkean kaarnan syvissä uurteissa piileskelee suuri joukko erilaisia selkärangattomia, erityisesti muutamia uhanalaisia, vain ikihaapojen rungoilla esiintyviä kotiloita.

    Myös haapaan erikoistuneita sieni-, sammal- ja jäkälälajeja on erityisen paljon. Esimerkiksi uhanalainen raidankeuhkojäkälä kasvaa nimestään huolimatta usein vanhojen haapojen rungoilla. Emäksinen ja ravitseva lehtikarike tuottaa multavaa maata, jossa kukoistaa runsaslajinen maaperäeläimistö.

    Vielä kuolemansa jälkeen haapavanhus antaa korvaamattoman panoksensa metsän ekosysteemille. Järeä haapa on lahopuidemme aatelia, joka antaa kodin monelle uhanalaiselle eliölle.

    Havahdun siihen, että auringon säteet pilkistävät harvenevan pilvipeitteen raosta. Metsästä kuuluu vaimeaa koputusta, sitten harmaapäätikan hiljainen ”kjyk”.

    Lintu on aika lähellä, etsii varmaankin lahopuista toukkia tai maasta muurahaisia. Se viihtyy tällaisissa rehevissä, lehtipuuvaltaisissa metsissä, ja suuret haavat ovat erityisesti sen mieleen. Kolojen määrästä päätellen metsä on tikkojen paratiisi, ja pehmeiksi lahonneiden pökkelöiden määrän perusteella luulisi hömö­tiaisenkin täällä viihtyvän.

    Haapalaakso

    Sijainti: Urjala

    Pinta-ala: 5 hehtaaria

    Ostettu: vuonna 2009

    Ominaisuuksia: Peltojen keskelle rajautuva entinen laidunmetsä, joka on saanut kasvaa kirveenkoskemattomana vuosikymmenten ajan. Suuria haapoja, rehevää saniaiskorpea ja paljon lahopuuta.

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 6/2023.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle