• UPM:n Hollmén: Nyt on historiallinen hetki uudistaa sopimusta – "Ensimmäinen kerta sitten 40-luvun"

    Neuvottelut Paperiliiton kanssa ovat edelleen jumissa.
    Tilaajalle
    UPM:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén pitää tiukasti kiinni siitä, että yhtiö saa tehtyä työehtosopimukset liiketoimintakohtaisesti.
    UPM:n työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén pitää tiukasti kiinni siitä, että yhtiö saa tehtyä työehtosopimukset liiketoimintakohtaisesti. Kuva: Carolina Husu
    Metsä
    11.1.202221:30
    Mia Jouslehto

    Työmarkkinajohtaja Jyrki Hollmén UPM:stä pitää käsillä olevaa neuvotteluhetkeä historiallisena työehtosopimusten uudistamisen kannalta.

    Vanhat Metsäteollisuus ry:n ja työmarkkinaliittojen sopimukset umpeutuivat vuoden vaihteessa. Koska yhtiöt eivät silloin olleet osapuolia, sopimuksilla ei ole UPM:n mukaan häntää, joka seuraisi seuraavan sopimuksen voimaan tuloon saakka.

    Siksi yhtiössä ajatellaan, että nyt on tuhannen taalan paikka uudistaa vanhoja sopimuskäytäntöjä.

    "On historiallisen ainutlaatuinen hetki. Ensimmäisen kerran sitten 40-luvun lopun, on tilanne, jossa on oikeasti mahdollista neuvotella uusista sopimuksista", Hollmen sanoo.

    Paperiliiton ja UPM:n neuvottelut ovat edelleen jumissa,

    Paperiliiton puheenjohtajan Petri Vanhalan mukaan UPM tavoittelee tietyissä liiketoiminnoissa 70–100 tunnin lisäystä vuotuiseen työaikaan eli yli kahta viikkoa.

    ”On selvä, että tällainen ei meille käy mitenkään”, Vanhala totesi maanantaina MT:lle.

    Puheita vuotuisen työajan pidentämisestä Hollmén ei halua kommentoida.

    ”On hyvin ennenaikaista ottaa kantaa työaikakysymyksiin."

    Lue myös:

    UPM toivoo Paperiliiton neuvotteluihin samaa mallia, millä sopimukset syntyivät yhtiön vaneri- ja sahatoimialoille – Hollménin mukaan kompromissitarve ymmärretään yhtiössäkin

    "UPM:n vaatimukset jopa sadan tunnin lisäyksestä työaikaan eivät kerta kaikkiaan käy", Paperiliiton Vanhala paaluttaa

    Artikkelin aiheet
    työehtosopimusneuvottelut
    UPM
    Paperiliitto
    metsäteollisuus
    työaika
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio