
UPM:n paperitehtaat olivat viime vuonna raskaasti tappiolla. Lakon takia tehtaiden tuloskunto heikkenee edelleen, mikä tarkoittaa rankkaa saneerausta.
"Joka päivä lisää lakkoa tuo pysyvää vahinkoa. Joudumme aloittamaan kipeän kustannussäästöohjelman. Menetykset pitää korvata säästöillä ja rakennemuutoksilla", totesi toimitusjohtaja Jussi Pesonen yhtiön viime vuoden tuloksen julkaisun yhteydessä tänään torstaina.
Pesosen mukaan UPM:llä on ainutlaatuinen yhdistelmä erilaisia liiketoimintoja. Yhtiö haluaa niille liiketoimintakohtaiset, kasvua ja kilpailukykyä tukevat työehtosopimukset.
Paperiliitto on vastaavasti pitänyt kiinni yhdestä yhtiökohtaisesta työehtosopimuksesta.
Pesosen mukaan Paperiliiton joustamaton neuvottelukulttuuri oli yksi syy, miksi UPM:n seuraavan sukupolven biopolttoainetehtaan suunnittelu jatkuu Kotkan sijaan Rotterdamissa. Siinä kyse on toimitusvarmuudesta. Yhtiö ei halua tässä tilanteessa ottaa riskiä, että sen kumpikin biopolttoainetehdas olisi lakkoherkässä Suomessa.
Sen lisäksi asiaan vaikutti muun muassa logistiikka, johon kuuluu dieselin hinta kotimaan liikenteessä ja merikuljetusten kallistuminen.
Pesosen mukaan näitä samoja asioita pitää pohtia, kun eteen tulevat Suomen sellutehtaiden tulevat investointitarpeet. Hän nosti esiin Pietarsaaren ja Kaukaan sellutehtaat. Hänen mukaansa investointipäätöksissä on pakko ottaa huomioon Paperiliiton neuvotteluhaluttomuus ja se, jos tällaisia pitkiä lakkoja on kahden vuoden välein.
Paperitehtaiden osalta Pesosen tavoitteena on pitää UPM:n Suomen paperitehtaat Euroopan tehokkaimpina. Helppoa se ei tule olemaan.
Lakon aikana UPM on mahdollisuuksien mukaan palvellut asiakkaitaan Suomen ulkopuolisilta tehtailta. Yhtiö odottaa, että sen liikevoitto pysyy alkuvuoden aikana viime vuoden vastaavan ajankohdan tasolla lakosta huolimatta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
