Tuntsassa eränkävijä saa kulkea rauhassa – Maastossa voi yhä nähdä kesän 1960 suuren metsäpalon jälkiä

Salla–Savukoski-tieltä Kotalasta pohjoiseen työntyvä Naruskan tie vie keskelle Tuntsaa. Sinne tie päättyykin sadan kilometrin jälkeen. Alue rajautuu idässä Venäjään ja pohjoisessa Värriön luonnonpuistoon. Lännessä kaira jatkuu aina Tulppion tiehen saakka.

Sallassa asuva Tero Vuolle on liikkunut Tuntsan alueella 40 vuoden ajan. Hän pitää seutua aivan erityisenä.

”Täältä löytyvät kaikki Lapin metsämuodot. On kynttiläkuusikoita ja mahtavia petäjikköjä. Niitä ympäröivät aapasuot ja tunturiylängöt.”

Tunturit ovat Tuntsan helmiä. Pohjoisesta lukien hallitsevimpia ovat Värriön luonnonpuistossa sijaitseva pyöreälakinen Sauoiva, Puitsitunturi Venäjän rajalla, Tuntsan erämaa-alueen Värriötunturien Nelonen, Viitonen ja Kuutonen, Peuratunturi, Nuolusoiva, Kuskoiva ja Takkaselkätunturi. Eteläisimpänä kohoaa karunkaunis Sorsatunturi.

Tero Vuolle pysty­korvansa Iljan kanssa Auerma­joen rannalla. Vuolle on liikkunut Tuntsalla neljän vuosikymmenen ajan. Kuva: Arto Komulainen

Tuntsan teki tunnetuksi jo A.E. Järvinen (1891–1963). Häneltä jäi elinaikanaan julkaisematta vuonna 1939 valmistunut käsikirjoitus Tuntsasta. Se löytyi vuonna 1996 ja julkaistiin kirjana.

”Järvinen seikkaili, metsästeli ja kalasteli, pyysi hirviä, karhuja ja susia. Edelleen Tuntsa on metsästäjien suosiossa”, Vuolle kertoo.

Tero Vuolteella on sieltä kaksi erikoista metsästysmuistoa. Ensimmäinen niistä on Tuntsan erämaa-alueelta. Lintumetsällä kulkiessaan hän käveli harvapuisessa maastossa koiran hakiessa riistaa etupuolella. Yllättäen maakotka syöksyi Vuolteen selän takaa ja iski pystykorvaan hänen edessään.

”Petolintu ja koira kieppuivat maassa. Harpoin niiden luokse ja yritin potkaista kotkan irti koirasta. Potku taisi osua metsästyskaveriini, kun se niin pahasti parkaisi.”

”Kotka kuitenkin irrotti otteen ja lensi sivummalle mättäälle oikomaan sekaisin menneitä sulkiaan. Lintukiväärin kiikarin läpi sitä siinä tarkkailin.”

Toinen tarina liittyy karhunmetsästykseen. Tuntsan etelälaitamilla Suoltijoella Vuolle seuraili karhun jälkiä ensilumen aikaan. Viimein hän huomasi otson makaavan kuusen juurella.

”Varovasti kiertelin ja etsin parasta suuntaa ampua. Kun viimein laukaisin noin 30 metrin päästä, karhu säntäsi saman tien pitkillä loikilla suoraan minua kohti. Latasin kiväärin uudelleen, mutta panos ei mennyt piippuun. Lähdin karkuun. Parin pakoaskeleen jälkeen sain kiväärin ladattua ja ammuin toisen laukauksen. Karhu tuupertui viiden metrin päähän minusta”, metsämies muistelee kiperää tilannetta.

Maisema Kuskoivan suuntaan. Tuntsan maasto on helppo­kulkuista myös reittien ulkopuolella. Kuva: Arto Komulainen

Talvisodan päättymisen jälkeisissä alueluovutuksissa Sallan kunnan pinta-alasta luovutettiin Neuvostoliitolle noin 6 000 neliökilometriä. Alueen mukana meni suurin osa 200 kilometrin pituisesta Tuntsajoesta. Vanhan Sallan alueella joki voimistuu valtavirraksi. Edelleen Tuntsan isoin vesi on Tuntsajoki.

”Tuntsajoen virroissa soudellessani ja sauvoessani olen elänyt parhaita hetkiäni”, kirjoitti A.E. Järvinen.

Lohi ei enää Tuntsajokeen nouse, kuten se teki vielä viime vuosisadan alkupuolella. Neuvostoliitto rakensi vuonna 1954 vesivoimalaitoksen Koutajokeen. Se esti lohen nousun myös Tuntsajokeen, jonka latvat olivat Vienanmeren lohen kaukaisimpia kutupaikkoja lännessä.

”Nykyisin Tuntsajoesta, kuten myös sen sivujoista, voi pyytää taimenta ja harjusta. Ne riittävät hyvin kalastajien tarpeisiin”, Tero Vuolle kertoo.

Siihen nähden, miten mainio kohde Tuntsa on vaeltajille, heitä liikkuu siellä vähän. Rauhaa hakevat retkeilijät saapuvat Tuntsalle, jossa harvoin kohtaa toista kulkijaa.

UKK-vaellusreitti kulkee Tuntsan kautta. Etelän suuntaan vaellettaessa reitti lähtee Savukosken Tulppiosta ja päättyy Lieksan Kolille. Urho Kekkonen vaelsi nimeään kantavan reitin vuonna 1957.

Tuntsalla UKK-reitti haarautuu välillä kahdeksi. Niistä itäisempi käy Tuntsajoella jatkaen Nuolusrova- ja Kuskoivatunturien kautta kohti Takkaselkätunturin laitaa. Läntinen reitti kiertelee vaaramaisemissa. Reitit yhtyvät Kuskoivan lounaispuolella. Reitit on suunniteltu niin, että niissä näkee mahdollisimman monipuolisesti alueen maastoa ja metsä­tyyppejä.

Reittejä pitkin on helppo liikkua. Tuntsan alueella löytyy muun muassa kolme autiotupaa. Takkaselästä reitti jatkuu etelään Jäkälätunturin lakea pitkin ja koukkaa Sorsatunturin länsireunaa lounaaseen kohti Naruskan tammea, joka sijaitsee Naruskajärven lounaispäässä Naruskan tien tuntumassa.

Myös reittien ulkopuolella on hyvä retkeillä. Tunturiylängöt ja niiden välissä olevat metsät ovat pääasiassa helppokulkuista, kovapohjaista maastoa.

Laukaalaiset Tiina ja Jukka Mäkelä olivat viime syksynä ensimmäistä kertaa Tuntsalla.

”Olemme vaeltaneet paljon Savukosken pohjoisosan Itäkairassa. Tuntsa on samanlainen erämaakohde, siksi halusimme tänne”, kertoo Jukka Mäkelä.

”Kuskoivan ja Nuolusrovan tunturipaljakat ovat käsittämättömän upeita. Ylimmäinen Nuoluskuru on oikein mainio paikka jopa päiväretkikohteeksi”, Tiina Mäkelä jatkaa.

Mäkelät patikoivat UKK-reitillä myös Murhahaaran ja Härkätunturin autiotuvilla. Kaikkiaan pariskunta vaelteli Tuntsan seudulla ja sen eteläpuolella viikon ajan.

Takat ovat kalkkivaikutteisista kiviaineksista muodostuneita kalliokohoumia Takkaselkätunturin päällä. Isoin niistä on noin 10 metrin korkuinen. Kuva: Arto Komulainen

Kävin viime vuonna syysretkellä Tuntsalla. Illan pimetessä saavuin Nuoluskurun lautakodalle. Tuuli piiskasi taivaalta sateen viimeisiä pisaroita, ja kota oli mainio paikka kuivatella sateen kastelemia kamppeita.

Hieman yllättäen taivaankansi alkoi tulla esiin pilvien takaa, ja huomasin pohjoiselle taivaalle nousevat revontulet. Sain muutamia kelpo valokuvia, ennen kuin tuuli toi uudet pilvet värinäytelmän ja tähtitaivaan eteen. Pääsin ajoissa nukkumaan läheiselle kumpareelle pystyttämääni telttaan.

Aamuaskareiden jälkeen suuntasin Kuskoivan itäpuolen alarinnettä seuraillen kohti Takkaselkätunturia. Laskeuduin tunturien väliseen notkelmaan, jonka kuusien suojissa tunsin olevani erämaan sydämessä. Tänne ei vuoden 1960 metsäpalo ollut ulottunut.

Kuukkelipari käväisi tervehtimässä ja jatkoi sitten lentelyään puusta toiseen puronvartta seuraillen. Maasto oli mukavaa kulkea. Vain ohut sammalkerros peitti kovaa maan pintaa.

Takkaselkätunturiin noustessani avautui luoteen suuntaan Tuntsan upea tunturien maisema.

Takkaselkätunturi on saanut nimensä tunturin päällä sijaitsevista kalkkivaikutteisten kiviainesten muodostamista takoista. Isoin niistä on muutaman aarin kokoinen ja noin kymmenen metrin korkuinen.

Takkaselkätunturilta vuonna 1938 löydetty naalinsuikerosammal on Suomessa erittäin harvinainen. Enää sen esiintymää ei ole löydetty.

Toinen paikan kasviharvinaisuuksista on Suomessa uhanalaiseksi luokiteltu tunturiarnikki. Sitä esiintyy harvalukuisena vain Enontekiöllä, Inarissa, Kuusamossa ja täällä Takkaselän kalkkipitoisessa maastossa.

Tuuli voimisti otettaan, ja tunturin laella käyskentely alkoi tuntua kylmältä. Suuntasin Takkaselkätunturin autiotuvalle kamiinan ja saunan lämmitykseen.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 8/2021.

• Tuntsa on noin 500 neliö­kilometrin suuruinen alue Sallan pohjoisosassa.
• Jääkaudella Tuntsan alue kuului niin sanottuun passiivisen jään alueeseen. Näin tunturit ovat säilyttäneet muotonsa ilman jään isompaa muokkaamista.
• Tuntsa on eränkävijöiden suosiossa, ja retkeilijälle se on mukavan rauhallinen kohde.
• Keloissa ja kannoissa näkyvät edelleen kesän 1960 suuren metsäpalon jäljet.

• Suomen suurin metsäpalo tunnetaan Tuntsan palona. Tuli tuhosi kesällä 1960 noin 20 000 hehtaaria metsää. Neuvostoliiton puolelta alkunsa saanut palo riehui viikkojen ajan erämaan keskellä.
• Tuolloin tie päättyi Naruskajoen tammelle (uittoaikojen padolle) 40 kilometrin päähän Tuntsasta, joten tuli ehti levitä laajalle ennen sammuttajien pääsyä paikalle. Lopulta palo laantui sateiden myötä. Palon jälkeen alkoi vuosia kestänyt, nokisavotaksi kutsuttu palo­alueen raivaus (ks. AR 3/2016).
• Kuusikymmentä vuotta ei ole kaikkia suurpalon merkkejä peittänyt. Aukeilla paikoilla kulkija näkee yhä hiiltyneitä kantoja ja kelottuneita maarunkoja.
• Aikanaan paloalueita yritettiin uudistaa kylvämällä ja istuttamalla. Muualle metsä on kasvanut, mutta yli 300 metrin korkeudessa Tuntsan tunturiylängöillä ihmisvoimin tehdyn uudistamisen tulokset ovat olleet heikot.
• Isoilla alueilla kasvaa lähinnä katajaa. Karuille kasvupaikoille muut havupuut eivät ole levinneet lukuun ottamatta alavia maita tunturien välissä.