
Jaalassa metsän keskellä on pikkuinen torppa. Torpassa on huone ja tupa, jossa puuhellan yläpuolella vartaassa roikkuu edellisen omistajan paistamia reikäleipiä.
Tuvan pöydän ääressä istuu Suomen ympäristökeskuksen projektipäällikkö Saija Kuusela, joka osti vuonna 1926 rakennetun torpan kesämökikseen neljä vuotta sitten. Siitä tulikin vakituinen asunto.
”En ajatellut, että muuttaisin tänne. Mutta aika pian huomasin, että täältä harmitti palata kaupunkiin. Tuntui, että vuodenkierto ja luonnon tapahtumat jäivät näkemättä.”
Kun lähiössä varttunut ja kaupungeissa asunut Kuusela jäi opintovapaalle opiskelemaan luovaa kirjoittamista, hän irtisanoi vuokrasopimuksen Helsingissä ja muutti kokonaan mökille.
”Koe, joka onnistui yli odotusten. Minua kutitti maisemanvaihto metsäiseen ympäristöön.”
Opintovapaata seurasi korona-aika. Se tarkoitti sitä, ettei Kuuselan tarvinnut palata enää toimistolle.
”Tein etukäteen listaa siitä, mitä tulen kaipaamaan Helsingistä. En ole osannut ikävöidä mitään. Pääkaupungissa on mukava käydä, mutta vielä mukavampi on palata kotiin.”

Luonnosta nuoresta pitäen kiinnostunut Kuusela varttui Kuopiossa, opiskeli Turun yliopistossa biologiksi ja väitteli Helsingissä filosofian tohtoriksi. Väitöstyö käsitteli maankäytön vaikutuksia Suomen metsopopulaatioihin.
Lintujen parissa on tullut työkokemusta myös Kanadasta, jossa hän oli neljä kuukautta Bird Studies Canadan työharjoittelijana Sackvillessä New Brunswickin provinssissa.
”Avustin lintujen rengastamisessa, tein maastotöitä ja linjalaskentoja. Huudatin öisin pöllön huhuilua mankalta ja seurasin, tuleeko paikalle pöllöjä.”
Nyt hän seurailee torppansa ikkunasta, mitä lintuja talviruokintapaikalla vierailee. Hömötiainen ja töyhtötiainen aterioivat parhaillaan. Närhi on vakiokävijöitä.
”Lähimetsissä asustelee ilokseni metsoja ja muita metsäkanalintuja. Viirupöllö piipahti äskettäin pihapiirissä”, sanoo Kuusela ja paijaa metsälenkkiseuralaistaan, lapinporokoira Sorroa. Ruokakuntaan kuuluvat myös kissat Piipi ja Utu.
Kuuselalle Itä-Suomi on omaa henkistä maastoa, mutta Kouvolaan kuuluva Jaala ei ollut hänelle tuttu paikka entuudestaan.
”Lapsuudenystäväni asuu kyllä Jaalassa, ja tunsin täältä muutamia hevosnaisia”, sanoo kahdeksanvuotiaasta ratsastanut Kuusela.
Torpan sisävessa oli kesäkäytössä, joten Kuusela laitatti sen uusiksi. Alapohjan ja yläpohjan eristetyöt hoituivat talkoilla ystävien kanssa. Äsken vaihtoon meni tuvan vetoinen ovi.
”On palanut rahaa jonkin verran, vaikkei se ulospäin juuri näy”, Kuusela sanoo ja naurahtaa.
Kuuselan työnkuvaan Suomen ympäristökeskuksen projektipäällikkönä kuuluvat etenkin metsien monimuotoisuus, ilmastonmuutos ja niiden kytkeytyminen toisiinsa.
Hän on vastaavana johtajana hankkeessa, jossa tuotetaan tietoa EU:n biodiversiteettistrategian suojelutavoitteista.
”Oma osaamiseni on metsäpuolella, jossa edistysaskeleet ovat olleet vaatimattomia. Metso-suojeluohjelma oli aikoinaan jonkinlainen voitto. Talousmetsien luonnonhoidon keinoja on kehitetty, mutta mittakaava on riittämätön.”
Välillä Kuuselaa turhauttaa. Samojen asioiden kanssa puuhastellaan vuosia, sillä poliittista tahtoa muutoksiin ei löydy.
”Metsäyhtiöt ovat kuin valtio valtiossa. Ilmastoasioissa metsäteollisuuden rooli on toistaiseksi täysin sääntelemätön.”
Kuusela on silti toiveikas. Biodiversiteettistrategia on kunnianhimoinen, ja siinä on selkeitä tavoitteita. Euroopan biologisen monimuotoisuuden halutaan elpyvän vuoteen 2030 mennessä.
”Näyttää siltä, että ilmastonmuutoksen hillintä aletaan ottaa vihdoin tosissaan. Se hyvä valuu metsien monimuotoisuuden laariin.”
Viime vuonna Kuuselalta ilmestyi Norjaan sijoittuva esikoisdekkari Katse. Sen viimeistely tapahtui omassa torpassa keittiön pöydän äärellä.
”Olen hankkinut satulatuolin pelastamaan selkäkivuilta”, hän sanoo ja vilauttaa pöydän alle piilotettua ostostaan.
”Tiedostamaton ajatukseni nuorena oli, että luonnontieteitä lukemalla päädyn kunnollisiin töihin. Ehkäpä pehmeä, pohdiskelevampi ura kirjoittajana olisi ollut oikeampi valinta.”
Ensimmäinen hahmotelma kirjasta syntyi pöytälaatikkoon vuonna 2015, mutta perusteellinen työstäminen pääsi vauhtiin opintovapaalla. Kustantamo Tammesta oltiin yhteydessä melkein heti, kun Kuusela oli lähettänyt sinne käsikirjoituksensa.
Miksi tarina sijoittuu Norjaan? Sitä kysyy moni lukija.
”Oli tarve etäännyttää tekstiä. Päähenkilössä on paljon itseäni, ja kirjassa on henkilökohtaista materiaalia. Tuntui oikealta ratkaisulta sijoittaa se eksoottiseen vuonojen ja vuorien maahan, joka on kuitenkin riittävän samanlainen kuin Suomi.”
Katse-kirjassa luontoa kuvataan jopa runollisin lausein. Ihmisen ja luonnon vahva yhteys kiteytyy päähenkilössä, jonka maaginen näkemisen lahja aktivoituu hänen palatessa kaupungista pohjoiseen, nuoruutensa maisemiin.
”Voidaksemme hyvin meidän pitää myöntää, että olemme yhtä luonnon kanssa ja vahvassa yhteydessä siihen”, sanoo Kuusela, joka kertoo voivansa Jaalan perukoilla paljon paremmin kuin kaupungissa.

Hänen Jaalassa asumisensa aikana metsää on ehditty hakata torpan lähettyviltä, kotitien varrelta.
”Tuntuu kuin joku loukkaisi omaa yksityisyyttä, melkein kuin hyökkäisi kohti”, Kuusela sanoo harmistuneena.
”Täällä asuessa näkee konkreettisesti, mitä avohakkuut tekevät. En mieti vain maisemaa vaan metsoa ja lintulaudalle lennähtävää hömötiaista. Eläimiltä häviää elinympäristö, kasveilta kasvupaikat. Vanhan metsän eliöyhteisö ei palaa hakkuun jälkeen sellaiseksi kuin se on ollut.”
Hakkuut Jaalassa kuvastavat hänen mielestään hyvin koko Kymenlaakson tilannetta.
”Luonnonvarakeskus laskee suurimman ylläpidettävissä olevan hakkuukertymän. Toteutunut hakkuukertymä ylittää laskelman täällä vuosi toisensa perään.”
Kuusela on huomannut muuttuneensa ajattelussaan aiempaa radikaalimmaksi. Hänen pitää silti osata käydä työssään diplomaattisia keskusteluja metsäteollisuuden edustajien kanssa.
”Metsäsektorilla on paljon näköalattomuutta, mutta alan firmoissa on onneksi myös kaukokatseisia työntekijöitä. Vaikka puun kuituja kovasti tutkitaan, metsät keitetään edelleen selluksi. Tämä on tällaista biologin marmatusta. Asiat etenevät aivan liian hitaasti. No Jenni Haukiolla on sentään yksi koivusta tehty itsenäisyyspäivämekko.”
Kuuselan silmää viehättää vanha metsä, jonka pystypuissa on järeyttä ja jonka mättäillä on lahoavia runkoja.
Omasta rinteestä alkaa mukavia metsäympäristöjä. On marjametsää, karua mäntymetsää ja rehevää kuusikkoa. Torpan kahden ja puolen hehtaarin tontti on lohkaistu Poterin tilasta. Suku omistaa yhä paljon metsää Jaalassa.
”Pyytelen heiltä väliaikatietoa myyntiaikeista. Olen kiinnostunut ostamaan lisää metsää. Olemme keskustelleet myös jatkuvasta kasvatuksesta ja siitä, onko suunnitelmissa hakkuita.”
Saija Kuusela harmittelee, ettei metsänomistajille viestitä siitä, että pystymetsän pitäminen hiilinieluna voi kannattaa taloudellisesti.
”Nyt keinutaan sillä kynnyksellä, että se alkaa olla oikeasti totta. Päästökauppa tekee hiilitonnista arvokkaan. Hiilensidonta pystytään laskemaan aika tarkasti. Valtio tosin sisällyttää hiilitaseeseensa yksityismetsät, ja siitä syntyy kaksoislaskennan ongelma.”
Kuuselan mielestä Suomessa maanomistaja on kuningas. Hän saa hakkauttaa metsänsä, jos niin haluaa. ”Ja niin hän tekee, varsinkin kun metsänhoitoyhdistys painostaa.”
Sorron kanssa Kuusela käy päivittäin pari kertaa kävelyllä lähimetsissä. Keho saa liikuntaa, mieli lepoa ja kirjallinen työskentely oivalluksia. Pian ilmestyy dekkarisarjan toinen osa Vyöry. Kuusela on raivannut aikaa kirjoittamiselle tekemällä 60-prosenttista työviikkoa.
”Metsässä käyskentely on hyvä tapa nollata pää ja keriä umpisolmuun menneet ajatukset. Kaari Utrion ohje on, että jos mikään ei suju, mene metsään. Usein siellä tulee oivallus.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 2/2022.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
