• Tiirola: EU poukkoileeenergiapolitiikassaan

    Metsä
    15.11.201315:00
    Antti Kantola

    EU:n ilmasto- ja energiapolitiikka huolestuttaa MTK:ta. Järjestön metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirolan mielestä linja on poukkoileva.

    ”MTK on huolestuneena seurannut EU:n poukkoilevaa ilmasto- ja energiapolitiikkaa ja erityisesti komissiossa parhaillaan valmistelussa olevia vuoden 2020 jälkeisiä ilmasto- ja energialinjauksia”, Tiirola sanoi metsävaltuuskunnan kokouksessa.

    ”Vain reilut neljä vuotta sen jälkeen, kun EU pääsi sopuun historiallisesta 2020-paketista, komissio harkitsee jo vakavasti paketin avaamista.”

    Tiirolan mukaan on täysin mahdollista, että EU luopuu uusiutuvan energian erillistavoitteesta ja sitoutuu ainoastaan yhteen yleistavoitteeseen eli kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen.

    ”Uusiutuvan energian saamat tuet tuntuvat harmittavan Euroopassa niin paljon, että uusiutuvaan energiaan tehdyt investoinnit ollaan valmiita uhraamaan.”

    Metsälain käsittely eduskunnassa on loppusuoralla, laki tulee voimaan ensi vuoden alusta.

    ”Kokonaisuus on metsäomistajien kannalta hyvä: lisää vapauksia elinkeinon harjoittamiseen ja vähemmän byrokratiaa”, Tiirola sanoi.

    Tiirola otti kantaa myös maankäyttö- ja rakennuslakiin, joka säätelee muun muassa kaavoitusta.

    Hänen mielestään valtion ohjausta kaavoituksessa ja muussa maankäytössä ei saa ympäristöministeriön esityksen mukaisesti lisätä vaan pikemminkin vähentää.

    ”Päätösvalta kuntakaavoituksessa tulee säilyttää kunnilla ja maakuntakaavoissa maakuntaliitoilla. Kunnan ja maakuntaliittojen luottamusmiesten tulee ottaa tämä laissa määrätty valta itselleen, muussa tapauksessa tätä valtaa käyttävät muut tahot.”

    Tiirolan mielestä maankäyttö- ja rakennuslaki on huono väline luonnonsuojeluun, siinä ei ole mainittu suojelun perusteita eikä lain korvausjärjestelmä ole toimiva.

    ”Suojelu olisi toteutettava luonnonsuojelulailla, jossa suojeluperusteet on tiukasti määritelty.”

    ANTTI KANTOLA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    EU:n energiapolitiikka
    ilmasto ja energia
    metsälaki
    maankäyttö ja rakennuslaki
    Mikko Tiirola
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle