• Ari Levänen sai mökkirannastaan jättihauen: "Ensin ajattelin, että siinä on norppa"

    Hauella 125 senttiä pitkä ja painoi 13,5 kiloa.
    Jättiläinen oli pitempi kuin pulkka.
    Jättiläinen oli pitempi kuin pulkka. Kuva: Ari Levänen
    Metsä
    11.1.201917:00
    Matti Tuominen

    Savonlinnalainen Ari Levänen sai viime lauantaina mökkirannastaan Savonlinnan läheisyydestä Kongonsaarelta yli metrin mittaisen hauen.

    Kala oli hänen saamistaan kaloista selkeästi suurin. Jättiläisellä oli mittaa tarkalleen 125 senttiä ja painoa 13,5 kiloa. Sen ympärysmitta oli 60 senttiä.

    Levänen kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että kala oli hyvin epätodellisen näköinen.

    "Se tuli verkosta niin, että se kellui vatsa ylöspäin. Ensin ajattelin, että siinä on norppa", hän kertaa lauantain tapahtumia.

    Melko pian Leväselle kuitenkin selvisi, että kyseessä olikin jättikokoinen hauki.

    Seuraavaksi pitikin sitten miettiä sitä, miten jättiläisen saa vedettyä jäälle, koska se oli melko heikosti kiinni verkossa. Levänen päätti tarttua rukkasillaan vonkaletta kiduksista kiinni.

    Levänen kuvailee itseään hyvin satunnaiseksi kalastajaksi. Kalaverkot ovat nyt vesillä neljättä tai viidettä talvea.

    "Verkkoja pidetään luultavasti tuonne maaliskuun loppuun, ja ne tarkistetaan ehkä kerran viikossa", hän kertoo.

    Jättiläishauki päätyy Leväsen suunnitelmien mukaan haukipihveiksi. Tällä hetkellä hauki odottaa jatkokäyttöä pakastimessa. Koska suuret hauet tuppaavat olemaan maultaan melko puisevia, Levänen suunnittelee peittävänsä puisevuutta pekonilla.

    "Kiloa kohti tulee noin 150 grammaa pekonia. Kun siihen massaan pannaan vielä kermat, mausteet, korppujauhot ja kaikki, se muuttuu kyllä", hän suunnittelee.

    Lopulta haukipihvit paistetaan vielä reilussa voissa.

    Kalan pään Levänen aikoo lakata.

    Jättihauesta kertoi ensimmäisenä Itä-Savo.

    Artikkelin aiheet
    kalastus
    hauki
    Savonlinna
    mökki
    haukipihvi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle