• Luonnonmarjoista saatu tulo kolminkertaistui viime vuonna – näin paljon marjoista maksettiin

    Tuloa kasvattivat etenkin ulkomaalaisten marjanpoimijoiden määrän kasvu ja Etelä- ja Keski-Suomen hyvä marja- ja sienisato.
    Ulkomaalaisten marjanpoimijoiden määrä kasvatti marjoista saatua tuloa.
    Ulkomaalaisten marjanpoimijoiden määrä kasvatti marjoista saatua tuloa. Kuva: Pekka Fali
    Metsä|Marjat ja sienet
    16.4.202620:30
    Anniina Jokinen

    Luonnonmarjojen ja -sienien kokonaistulo oli viime vuonna vajaa 36 miljoonaa euroa, tiedottaa Ruokavirasto. Summa on yli kolme kertaa suurempi kuin vuonna 2024.

    Tuloa kasvattivat etenkin ulkomaalaisten marjanpoimijoiden määrän kasvu ja Etelä- ja Keski-Suomen hyvä marja- ja sienisato.

    Pohjoisessa ja idässä helteet veivät puolukan sadon, mutta Etelä- ja Länsi-Suomessa sekä Pohjanmaalla sato oli paikoin hyvä. Puolukkaa kerättiin myyntiin 9,5 miljoonaa kiloa, mikä oli 5,6 miljoonaa kiloa edellisvuotta enemmän.

    Myös mustikka kärsi kuivuudesta Pohjois-Suomessa, mutta idässä mustikan myyntimäärä oli selvästi vuotta 2024 suurempi. Kaikkiaan mustikkaa kerättiin myyntiin 6,8 miljoonaa kiloa, mikä oli 5,7 miljoonaa kiloa edellisvuotta enemmän.

    Lakkasato sen sijaan oli erittäin huono, ja myyntiin tuli vain kuusi tonnia lakkaa.

    Kaikkien marjojen kilohinta nousi vuoteen 2024 verrattuna. Esimerkiksi mustikasta maksettiin 2,39 euroa kilolta ja puolukasta 1,90 euroa kilolta.

    Luonnonsienistä herkkutatin myyntimäärä kasvoi edellisvuodesta. Herkkutattia tuli myyntiin vajaa 280 tonnia, mikä on lähes kymmenen kertaa enemmän kuin vuonna 2024. Luonnonsienistä kertyi tuloa yhteensä 890 000 euroa.

    Ulkomaalaiset poimijat keräsivät 75 prosenttia myyntiin tulleista luonnonmarjoista, mutta vain yhden prosentin sienistä. Vuonna 2024 ulkomaalaiset marjanpoimijat poimivat 36 prosenttia myyntiin tulleista luonnonmarjoista ja 18 prosenttia sienistä.

    Lisää aiheesta
    • Ammattiliitot vaativat yrityksiä torjumaan marjanpoimintaan liittyvän työvoiman hyväksikäyttöä.

      Talous | ”Täysstoppi riistomarjoille” – ammattiliitot varoittavat työehtojen rapautumisesta

    • Metsämarjojen poimijoiden työoloihin ja palkkaukseen on viime aikoina kiinnitetty paljon huomiota.

      Marjat ja sienet | Marjanpoimintaa tekeviin yrityksiin tehtiin viime vuonna lukuisia tarkastuksia – tämä on tulos

    Artikkelin aiheet
    luonnonmarjat
    luonnonsienet
    maataloustulot
    marjanpoiminta
    Ruokavirasto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua