• Noin kolmannes puolukan raakileista jää tänä vuonna kypsymättä – kukkien runsaan määrän ansiosta sadosta on silti tulossa hyvä

    Puolukan pölytystulos jäi tänä kesänä poikkeuksellisen heikoksi.
    Puolukan pääsato kypsyy poimittavaksi syyskuun alkuviikoilla.
    Puolukan pääsato kypsyy poimittavaksi syyskuun alkuviikoilla. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä
    1.9.202014:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Puolukkasadosta on tulossa raakilehavaintojen perusteella hyvä, paikoin jopa melko runsas, kertoo Luonnonvarakeskus Luke.

    Luken havaintometsäverkoston 63 seurantametsästä 35:ssä puolukan raakileita on ollut keskinkertaisesti tai sitä enemmän.

    Vaikka raakiletilanne on hyvä, puolukkaa näyttää kypsyvän tänä vuonna tavanomaista heikommin.

    "Yleensä kypsiksi puolukoiksi päätyy 90 prosenttia raakileista. Saatujen havaintojen perusteella noin kolmannes puolukan raakileista jää tänä vuonna kypsymättä", kertoo erikoistutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta.

    Luken mukaan puolukan pölytystulos jäi tänä kesänä poikkeuksellisen heikoksi.

    "Normaalisti puolukan pölytys onnistuu mustikkaa paremmin, tänä vuonna kävi päinvastoin. Onneksi puolukan kukkia oli runsaasti, joten heikohkosta pölytystuloksesta huolimatta puolukkasato on melko hyvä", Peltola sanoo.

    Puolukan satotietoja voi seurata marjahavainnot.fi-palvelussa. Se on Luonnonvarakeskuksen ja Suomen 4H -liiton perustama järjestelmä, johon kerätään kansalaisten luonnonmarjoista tekemiä satohavaintoja.

    Helpoin tapa puolukoiden säilömiseen on pakastaa ne kokonaisina. Marjat voi myös survoa ja säilyttää viileässä. Huolehdi, että survottaessa tihkuva mehu peittää marjat kauttaaltaan.

    Puolukan sisältämän bentsoehapon ansiosta marjat säilyvät kylmässä ilman sokeria.

    Puolukka sopii lisäksi mainiosti niin makeisiin kuin suolaisiin ruokiin. Kokeile esimerkiksi puolukkarahkaa, puolukka-ruispuuroa uunissa, meheviä hirvipullia puolukkasydämellä, puolukkapiirasta tai puolukkajäädykettä kolakastikkeella.

    Lue myös:

    Mustikka kavahtaa lumetonta pakkassäätä, puolukka kestää paremmin – jos kukinta ja pölytys onnistuvat hyvin, ne korvaavat talven menetyksiä

    Aarre: Jo kansanparantajat luottivat puolukkaan – kirpeä marjamme ansaitsee yhä superruuan tittelin

    Artikkelin aiheet
    puolukka
    marjasato
    Luonnonvarakeskus Luke
    pölytys
    marjahavainnot.fi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle