• Video: Pelkästään naisille tarkoitettu Ladies´ Trial madaltaa kynnystä osallistua kanakoirakisoihin

    Jahtikuksa kävi Ladies´ Trial -kilpailussa Hämeenlinnan Hauholla.
    Riistapellon Iisa ja ohjaaja Johanna Harju osallistuivat Ladies´ Trialiin.
    Riistapellon Iisa ja ohjaaja Johanna Harju osallistuivat Ladies´ Trialiin. Kuva: Seppo Ahava
    Metsä
    24.10.201821:00
    Olli Kangas

    Naisille suunnattujen metsästyskoirakisojen suosio on kasvamassa valtavasti, sillä naisharrastajia on yhä enemmän. Aloittelevan kisaajan on helpompi tulla mukaan naisten kisoihin, sillä moni naisharrastaja kokee, että perinteisiin äijävaltaisiin sekakisoihin osallistuminen on liian haastavaa.

    Ladies´ Trial on naisohjaajille suunnattu koirakilpailu, jossa koira hake maastosta linnun aidossa metsästystilanteessa.

    Tavalliseen metsästykseen on erona se, että tilannetta seuraa silmä tarkkana tuomari, ja ammunnan suorittaa kisan ampuja eikä koiran oma emäntä.

    Jokaisella koira-ohjaaja-parivaljakolla on vain rajallinen aika käytössään. Vuorot arvotaan, koska maaston kohdat eivät ole samanlaisia.

    Tuurillakin vaikutusta tulokseen. Jotkut koirat voivat saada helpommin löytyvän linnun eteensä.

    Kärkisijoille sijoittuu sattumista huolimatta aina vain varsinaisia mestarikoiria. Oheisella videolla näkee tunnelmia kaksipäiväisen kisan finaalista.

    Ladies Trial –kisa järjestettiin Hauholla, 12.10.–14.10.2018.

    Toimittaja: Olli Kangas

    Kuvaus ja editointi: Seppo Ahava

    Artikkelin aiheet
    Ladies Trial
    kanakoirakisa
    metsästys
    naiset
    Hauho
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle