• Lohjansaaren hedelmälajipuutarha on ainoa laatuaan Suomessa: 300 omenalajiketta, päärynöitä, luumuja ja kirsikoita kymmeniä lajikkeita kutakin

    Meeri Saario toteutti unelmansa ja perusti hedelmätarhan Suomessa menestyville hedelmä- ja marjakasvilajeille.
    Tilaajalle
    Lohjansaaren hedelmäpuulajipuisto on Meeri Saarion toteutunut unelma.
    Lohjansaaren hedelmäpuulajipuisto on Meeri Saarion toteutunut unelma.  Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Piha ja puutarha
    5.6.202221:00
    Satu Lehtonen
    Lohja

    Mustialan Valkea Kesäomena. Siinäpä lajike, jonka nimi on kuin pieni runo.

    Juuri tämän lajikkeen Meeri Saario mainitsee, kun kysyn, mikä on hänen ehdoton suosikkinsa Fruticetum-puutarhan noin 300 omenalajikkeesta.

    "Mustialan valkea on napakka ja mehukas, aivan posliininvalkoinen omena. Se vie muistot vuosikymmenten taa, sillä sitä oli jo lapsuudenkodissani."

    Fruticetum on Lohjansaaressa sijaitseva hedelmälajipuutarha, ainoa laatuaan Suomessa, ja Saario on sen äitihahmo.

    Toukokuussa paikka on kauneimmillaan. Lohjanjärveen viettävässä neljän hehtaarin rinteessä kukkivat ensin kirsikat, luumut ja päärynät, sitten on omenankukkien valkean meren vuoro.

    Kun tutkii tarkemmin, kukassa on myös moni huomaamattomampi kasvi: sitruunaköynnös, japaninruusukvitteni, monenlaiset herukat ja marjatuomipihlaja.

    Viiniköynnöksetkin kukkivat, mutta kukka on pieni ja huomaamaton. Tuulipölytteisen kasvin ei tarvitse houkutella pölyttäjiä prameilemalla.

    Koristeomenapuu Hopa kukkii.
    Koristeomenapuu Hopa kukkii. Kuva: Sanne Katainen

    Saario on syntynyt Lohjansaaressa, jonka suotuisa pienilmasto ja kalkkipitoinen maaperä ovat omenatarhoille omiaan.

    Hän lähti aikanaan opiskelemaan kieliä, kirjallisuutta ja kaupallisia aineita. 35-vuotiaana iski oivallus: "En halua istua toimistossa lopun ikääni".

    Saario haki ja pääsi Helsingin yliopistoon lukemaan puutarhatiedettä. Sille tielle hän jäi.

    Työuraan mahtui konsulenttina toimimista, assistentin ja lehtorin töitä yliopistolla, kirjojen kirjoittamista ja paljon muuta.

    Väitöskirjan hän oli päättänyt saada valmiiksi ennen kuin täyttäisi 60. Ja sai – kymmenen päivää ennen merkkipäiväänsä.

    Viiniköynnökset kasvavat muovihuoneessa.
    Viiniköynnökset kasvavat muovihuoneessa. Kuva: Sanne Katainen

    Eläkkeelle jäätyään Saario päätti toteuttaa seuraavan haaveensa ja perustaa puutarhan, johon kerättäisiin Suomessa menestyvät, monivuotiset puuvartiset hedelmä- ja marjakasvilajit.

    Lohjansaaren nuorisoseura oli saanut kehittämisrahaa ja kyseli kyläläisiltä ehdotuksia käyttökohteista. Saario kertoi ideastaan ja sai seuraväen innostumaan.

    Alkurahoituksella ei pitkälle pötkitty, mutta sisulla ja sinnikkyydellä puutarha lähti rakentumaan.

    Ensimmäiset puut on istutettu vuonna 2008. Siitä neljän vuoden päästä perustettiin Fruticetum ry, joka nyt hallinnoi puutarhaa.

    "Ei meillä nytkään juuri rahaa ole, mutta kuitenkin oma tili ja oma talous", Saario nauraa.

    Ruusukvitteneitäkin Fruticetumissa on monenlaisia.
    Ruusukvitteneitäkin Fruticetumissa on monenlaisia. Kuva: Sanne Katainen

    Viisi vuotta sitten Fruticetum aloitti yhteistyön Luonnonvarakeskuksen geenivaraohjelman kanssa. Puutarhassa kasvaa nyt muiden lajikkeiden rinnalla 30 geneettisesti arvokkaaksi ja säilytettäväksi määriteltyä maatiaisomenapuuta ja 16 arvokasta koristeomenalajiketta. Niiden hoitamisesta maksetaan sen verran korvausta, että sillä saadaan puutarhan maanvuokra maksettua.

    Toinen tulonlähde ovat syksyiset itsepoimintapäivät, joista ilmoitetaan Facebookissa.

    Pääosan puutarhan töistä tekevät Saario ja kaksi muuta naista. "Kolme vanhaa akkaa", Saario nauraa.

    Kun ison alueen vaatimaa työmäärää miettii, se tuntuu loputtomalta. Mutta ei Saariosta. Puutarhassa harppoessamme hän esittelee ohimennen pitkiä pintaojia, jotka on kaivanut johtaakseen liikavesiä pois puiden juurilta.

    Suomessa tiedetään olevan noin viitisensataa omenalajiketta. Niistä lähes 300 on koottu Fruticetumiin.

    Läheskään kaikki eivät ole kovin käyttökelpoisia. Esimerkiksi ruvenkestävyys on monissa heikko, eivätkä kaikki ole kovin satoisia.

    "Omenaa lisättiin ennen paljon siemenistä. Jokaisesta yksilöstä tuli erilainen. On arvioitu, että joka sadas oli käyttökelpoinen", Saario kertoo.

    Vanhat maatiaislajikkeet eivät pärjää uusille ulkonäöllään.

    "Kun meillä on syksyllä itsepoimintapäiviä, väki porhaltaa tuohon reunaan, jossa Venäjältä ja muualtakin peräisin olevat uutuuslajikkeet kantavat isoja punaisia omenoita. Pienistä kotimaisista lajikkeista löytyisi mahtavia aromeita, mutta ihmisellä on taipumus ostaa silmillään."

    Mitä puutarhasta vielä puuttuu?

    "Aprikoosia ja persikkaa en ole saanut pysymään hengissä", Saario vastaa.

    Viiniköynnökset sen sijaan menestyvät, samoin esimerkiksi mustaselja, mulperi, marjasinikuusama ja punamarjakanukka.

    "Tänne kerätään kaikkea syötävää, on se sitten hyvää tai pahaa. Esimerkiksi seljan makua en arvosta, en myöskään marjatuomipihlajan."

    Fruticetum

    Lohjalla sijaitseva Suomessa menestyvien monivuotisten hedelmä- ja marjakasvien näytepuutarha.

    Lähes 300 omenalajiketta. Omina ryhminään muun muassa lohjalaiset paikallislajikkeet, vanhat perinne- ja maatiaislajikkeet, uudemmat viljelylajikkeet ja hedelmäruvenkestävät lajikkeet.

    Päärynöitä ja luumuja on istutettu kutakin noin 50 lajiketta, makea- ja hapankirsikoita noin 40 lajiketta ja koristeomenoita yli 30 lajiketta.

    Lisäksi herukoita, karviaisia, pensasmustikoita, japaninruusukvitteneitä, tyrnejä, makeapihlajia, aroniaa, marjatuomipihlajia, marjasinikuusamia, amerikanheisiä ja monia muita hedelmä- ja marjakasveja.

    Puutarhalla ei ole palkattua työvoimaa, joten myöskään vakiintuneita aukioloaikoja ei ole. Tapahtumia järjestetään muun muassa puiden kukinnan aikaan sekä satokaudella, jolloin tuotteita saa ostaa itsepoimintaperiaatteella. Tapahtumista ilmoitetaan Fruticetumin Facebook-sivulla.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lepaa-näyttely järjestettiin Hattulassa Lepaalla 15.-17.8.2024.

    Koneviesti | Konealan Gallup Lepaa-näyttelyssä: Mitkä ovat viheralan trendit?

  • Koneviesti | Sthil tuo markkinoille ensimmäiset akkukäyttöiset painepesurinsa – paine joko 130 tai 150 baria

  • Koneviesti | Urakkatason Vermeer-kantojyrsimellä piha-alueen kannot hakkeeksi — työ on perinteisiin sarvimallin jyrsimiin verrattuna helppoa

    Tilaajalle