• Etelä-Suomessa puuta nurin jopa miljoona kuutiota

    Kaatuneita puita on Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kanta-Hämeen ja Kymenlaakson alueella arviolta noin miljoona kuutiometriä, kertoo Etelä-Suomen metsänomistajien liitto. Arvio korjattavissa olevasta puumäärästä jäänee noin puoleen miljoonaan kuutiometriin, sillä suuri osa on hajakaatoja, joita ei kannata korjata talteen.
    Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    28.12.201115:06
    MT toimitus

    Tapani-myrskyn jäljiltä Länsi-Uudenmaan ja Lounais-Hämeen metsänhoitoyhdistysten alueilla alustavat tuhoarviot ovat 100 000–200 000 kuutiometriä kummassakin. Suurimmat yksittäiset tuhoalueet ovat 1 500–2 000 kuutiota.

    Läheskään kaikkia tuhoalueita ei ole vielä selvitetty muun muassa siksi, että metsäteitä ei ole päästy kulkemaan kaatuneiden puiden vuoksi, Etelä-Suomen metsänomistajien liiton aluejohtaja Esko Laitinen kertoo.

    Myrskyn tuhot vähenevät itään päin mentäessä, mutta sielläkin merkittäviä tuhoja on muun muassa äskettäin harvennetuissa metsissä ja uudistusalojen reunoilla.

    Lisäksi kauttaaltaan on yksittäisiä kaatuneita puita.

    Sulasta maasta johtuen suurin osa puista on kaatunut juurineen eli ne ovat teknisesti käyttökelpoisia esimerkiksi sahapuuksi. Katkenneet puut kelpaavat lähinnä sellu- tai energiapuuksi. Kaatuneissa puissa on aiemmasta poiketen varsin runsaasti mäntyjä.

    Laitinen toivoo, etteivät puunostajat tarpeettomasti vaikeuta puiden korjuuta ja hyödyntämistä.

    ”Nyt toivoisi pakkasia ja vähälumista talvea, jotta korjuu onnistuisi teknisesti hyvin”, hän lisää.

    Korjaamatta jäävät puut, lähinnä hajakaadot, jäävät suurelta osin metsiin lisäämään lahopuuta. Halutessaan metsänomistaja voi tarjota myrskytuhokohdetta Metso-ohjelmaan, jolloin puut jätetään korjaamatta ja metsänomistaja saa puista korvausta. Korvauksen suuruus ratkaistaan neuvotteluissa elykeskusten kanssa.

    Artikkelin aiheet
    myrskytuhot
    metsänhoito
    Etelä-Suomi
    puunkorjuu
    Metso-ohjelma
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle