• Aarteen lukija oppi marjastamaan jo pienenä ‒ ”Marjametsään aion mennä niin kauan kuin jalka nousee”

    Lapsena marjastus ei aina kiinnostanut Aarteen lukijaa Eija Hokkasta. Tänä päivänä hän on kuitenkin kiitollinen äidilleen ja kummitädilleen siitä, että he veivät hänet marja- ja sienimetsään.
    ”Marjat ja sienet ovat terveellinen lisä ruokapöytään. Ja tietää mitä suuhunsa laittaa, kun poimii itse”, kirjoittaa Eija Hokkanen.
    ”Marjat ja sienet ovat terveellinen lisä ruokapöytään. Ja tietää mitä suuhunsa laittaa, kun poimii itse”, kirjoittaa Eija Hokkanen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Marjat ja sienet
    24.8.202320:00
    Eija Hokkanen

    Kun olin lapsi 1960-luvulla, äitini ja kummitätini veivät meitä lapsia marja- ja sienimetsään. Meitä oli kuusi lasta, joten jokaisen työpanosta tarvittiin ruoan hankkimiseksi isolle perheelle.

    Tottahan se on, että se metsässä itikoiden syötävänä oleminen ei aina olisi kiinnostanut, mutta lähdettävä oli.

    Puolukka- ja karpalosaalista haettiin pit­kienkin matkojen takaa. Aamulla aikaisin lähdettiin, käveltiin pitkä matka venerantaan, äiti souti vaikeakulkuisen kivikon yli, ja matkaa oli vielä pitkälti ennen kuin päästiin puolukkamättäille. Evästä oli mukana, ja kyllä se maistuikin poimimisen lomassa. Illansuussa tultiin takaisin painavien ämpäreiden kanssa. Väsyneitä olimme, kun kannoimme täydet ämpärit veneeltä kotiin, mutta mieli oli hyvä runsaasta saaliista.

    Kun olimme jo vähän vanhempia, uskalsimme lähteä marjametsään ilman vanhempia ihmisiä. Sisarusten kanssa poimimme metsämansikoita, ja myös mesimarjoja löytyi vielä siihen aikaan. Mustikoita ja vadelmia poimimme myös.

    Aikuisiällä sitten kyyditsin äitiä ja siskoani samoille karpaloapajille tietä pitkin. Matka sujui joutuisammin kuin veneellä. Kun äidistä ei enää ollut lähtijäksi, kävimme siskoni kanssa samoilla marjastuspaikoilla.

    Marjastus on mielipuuhaani kesäisin ja syksyisin. Elämänkumppanini kanssa aloitamme marjastuksen lakkasoilta ja päätämme sen karpalosoille.

    Lapsuudessani poimittiin sienistä vain korvasieniä ja rouskuja, nyt poimin muitakin sieniä. Olen oppinut tunnistamaan niitä sienikirjoista. Marjoja olemme poimineet myös myyntiin, kun on löydetty yli oman tarpeen. Syksyisin pakastimet ovat täynnä metsän satoa.

    Harmittaa, kun metsiä hakataan aukoiksi, marjastus- ja sienestyspaikat häviävät. Tosin joihinkin paikkoihin tulee sitten vatukkoa ja korvasieniä.

    Marjat ja sienet ovat terveellinen lisä ruokapöytään. Ja tietää mitä suuhunsa laittaa, kun poimii itse. Samalla metsässä saa mielenrauhaa ja virkistyy.

    Tuskin olisin näin innokas marjastaja, jollei sitä olisi opetettu jo lapsena. Olen kiitollinen äidille ja kummitädille siitä, että he opettivat meidät marjastamaan ja sienestämään. Kansakoulussakin kävimme puolukka- ja sieniretkillä. En tiedä, käydäänkö nykyisin.

    Marjametsään aion mennä niin kauan kuin jalka nousee. Metsän keskellä asumisesta on hyötyä, marjamaastot ovat lähellä.

    Nuoremmille sukupolville annan neuvon: menkää metsään!

    Eija Hokkanen, Kangasniemi

    Kirjoitus on julkaistu Aarteessa 6/2023.

    Artikkelin aiheet
    marjastus
    sienestys
    luonto
    Eija Hokkanen
    Kangasniemi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle