• Sahojen työtaistelutoimet yritetään saada päätökseen – mekaanisen metsäteollisuuden työriitaan annettu sovintoesitys

    Työriitaan yritettiin saada sopua myös viime viikolla. Tuolloin Teollisuusliitto hylkäsi sovintoehdotuksen, joka olisi kelvannut työnantajapuolta edustavalle Metsäteollisuudelle.
    Valtakunnansovittelijan toimisto kertoi mekaanisen metsäteollisuuden sovintoesityksestä Twitterissä. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa
    Valtakunnansovittelijan toimisto kertoi mekaanisen metsäteollisuuden sovintoesityksestä Twitterissä. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa 
    Metsä
    22.2.202012:30
    STT

    Mekaanisen metsäteollisuuden työriitaan on annettu sovintoesitys, kertoo valtakunnansovittelijan toimisto Twitterissä.

    Työriidassa osapuolina olevien Teollisuusliiton ja Metsäteollisuuden on määrä antaa vastauksensa esitykseen huomenna iltapäivällä valtakunnansovittelijan toimistolla.

    Työtaistelutoimet sahoilla sekä vaneri- ja liimapuutehtailla alkoivat jo tammikuussa. Ne jatkuvat työntekijäpuolta edustavan Teollisuusliiton mukaan maaliskuun 8. päivään saakka, jos sopua ei sitä ennen synny.

    Työriitaan yritettiin saada sopua myös viime viikolla. Tuolloin Teollisuusliitto hylkäsi sovintoehdotuksen, joka olisi kelvannut työnantajapuolta edustavalle Metsäteollisuudelle. Tämän viikon tiistaina Teollisuusliiton varapuheenjohtaja Turja Lehtonen taas kertoi sovittelun päättyneen toistaiseksi.

    Aiemmassa sovintoehdotuksessa Teollisuusliitto oli tyytymätön palkattomia kiky-tunteja korvaavaan ratkaisuun, vaikka järjestön mukaan hylätyssä esityksessä olisi ollut palkkaratkaisun kannalta "hyviäkin piirteitä".

    "Osapuolten näkemykset kiky24-korvaavuudesta kaukana toisistaan. Uusia sovitteluja ei ole sovittu, eli lakot jatkuu", Lehtonen tviittasi tiistaina.

    Valtakunnansovittelija kertoi Twitterissä, että myös puusepänteollisuuden työriitaan on annettu tänään sovintoehdotus. Siihenkin odotetaan vastauksia huomenna.

    Artikkelin aiheet
    työriita
    Teollisuusliitto
    Metsäteollisuus
    sovittelu
    työtaistelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle