• Paperiliiton ja UPM:n kiista on jo historiallisen pitkä – seitsemäs viikko käynnistymässä

    Ennätyksellinen työtaistelu vuonna 2005 nieli tilastokeskuksen mukaan aikanaan yhteensä puoli miljoonaa työpäivää.
    UPM:n ja Paperiliiton hankauksiin ajautunut tilanne on näkynyt sitkeänä lakkona, jossa kuusi viikkoa on jo tullut täyteen.
    UPM:n ja Paperiliiton hankauksiin ajautunut tilanne on näkynyt sitkeänä lakkona, jossa kuusi viikkoa on jo tullut täyteen. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    14.2.202209:15
    Mia Jouslehto

    UPM:n ja Paperiliiton työsopimuskiista ja siitä seurannut lakko on osoittautumasta historiallisen pitkäksi. Lakossa on alkamassa seitsemäs viikko.

    Vertailukohtaa lakolle pitää hakea aina vuodesta 2005 asti, jolloin Paperiliiton ja silloisen Metsäteollisuus ry:n välisessä työtaistelussa suomalaiset paperitehtaat seisoivat seitsemän viikkoa. Tuolloin taistelu koski lähes koko kemiallista metsäteollisuutta, ja keskiössä oli työskentely juhannuksena ja jouluna sekä ulkopuolisen työvoiman käyttö tehtailla.

    Erikoista kiistassa tuolloin oli, että työtaistelu muodostui lyhyestä Paperiliiton lakosta, jota seurasi viikkojen mittainen työnantajapuolen työsulku. Työtaistelussa menetettiin tuolloin tilastokeskuksen mukaan yhteensä puoli miljoonaa työpäivää.

    Työmarkkinakiistoissa oli sen jälkeen pitkään suvantovaihe, kun Voikkaan paperitehtaan sulkemisesta käynnistynyt tehtaiden lakkautusaalto vei huomion toisaalle.

    Pari vuotta sitten metsäteollisuudessa lakkoiltiin myös alkuvuonna. Tuolloin paperiteollisuutta koskenut lakko koski niin ikään kaikkia isoja yhtiöitä, mutta kesto jäi pariin viikkoon. Mekaanisen metsäteollisuuden rattaat sen sijaan seisoivat vähän kauemmin. Kyseisessä vuoden 2020 paperi, kartonki- ja selluteollisuudenkiistassa osapuolet päätyivät lopulta korottamaan palkkoja muutamalla prosentilla.

    Nykyisessä UPM:n ja Paperiliiton kiistassa tilanne on siitä tihkuneiden tietojen mukaan edelleen vaikea. Osa neuvottelijoista on etukäteistietojen mukaan tapaamassa maanantaina toisiaan valtakunnansovittelijan johdolla. Viime viikolla sovittelijan toimistossa kävivät ainakin UPM:n sellutoimialan neuvottelijat ja Paperiliitto.

    Korjattu 16.2. ingressissä sana lakko työtaisteluksi.

    Artikkelin aiheet
    Paperiliitto
    UPM
    työtaistelu
    paperiteollisuus
    lakko
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio