
Kanadalaisen metsäyhtiön Canforin liikevaihto oli heinä–syyskuussa 1,2 miljardia euroa, mikä oli jokseenkin saman verran kuin viime vuoden vastaavalla jaksolla, yhtiö kertoo tiedotteessaan.
Vertailukelpoinen liiketulos sen sijaan laski viime vuoden kolmannen neljänneksen 245 miljoonasta eurosta 147 miljoonaan euroon. Liiketulos liikevaihdosta heikkeni 19,7 prosentista 11,8 prosenttiin.
Canforin mukaan pääsyy tuloksen laskulle oli sahatavaramarkkinoiden heikentyminen. Yhtiö rajoitti sahatavaran tuotantoa Länsi-Kanadassa ja myös Euroopassa oli kausiluontoisia seisokkeja.
Yhtiön sellu- ja paperiliiketoiminnan tulosparannus ei riittänyt kattamaan sahatavaran viimevuotista selvästi heikompaa tulosta.
Canfor odottaa sahatavaramarkkinoiden heikkenevän edelleen loppuvuonna korkean inflaation, nousevien korkojen ja kausiluontoisesti vähenevän rakentamisen painamana.
Havusellumarkkinan suunnan Canfor arvioi olevan loppuvuonna hieman laskeva Kiinan heikentyneen kysynnän vuoksi.
Canfor on 8,9 miljoonan kuutiometrin kapasiteetillaan maailman toiseksi suurin sahatavaran tuottaja kanadalaisen West Fraserin jälkeen.
Canforilla on tuotantoa Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa.
Ruotsalaisesta Vida Groupista Canfor omistaa 70 prosenttia. Vidan tuotantokapasiteetti on 2,6 miljoonaa kuutiometriä sahatavaraa vuodessa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
