Tukkien lastausta Harjajoella vuonna 1960. Lastauskoneena Veikko Alapirtin "Reinin Voortiin" asennettu vaijerinosturi. Kuva: Erkki Moilasen albumi
Erkki Moilanen on 98-vuotias pitkän linjan savottamies ‒ videolla hän muistelee entisaikojen savotoita ja kepposta, jonka teki Kalle Päätalolle
Taivalkoskelainen Erkki Moilanen, 98, aloitti metsätyöuransa hevossavotoilla. Sen jälkeen hän tarttui kaikkiin metsätöihin, joita hänelle vain tarjottiin.Tilaajalle
Erkki Moilanen hoitaa halkohommat, talon lämmityksen ja pihatyöt yhä itse. Kuva: Kari LindholmTaivalkosken Jokijärven kylällä seisovan vanhan hirsipirtin keinutuolissa istuu jäntevä mies. Silmät läikähtelevät veijarimaisesti ja kädet elehtivät innokkaasti, kun puhe kääntyy nuoruuden metsätöihin.
”Savotan sekatyömies. Sellainen minä olin. Ei ollut varaa kieltäytyä mistään töistä, joita silloin tarjottiin. Muuten edessä olisi ollut työttömyys ja perhe olisi jäänyt vaille elantoa”, 98-vuotias Erkki Moilanen kertoo.
Hän muistaa päässeensä isänsä mukana metsätöihin ensi kertaa kansakoulussa ollessaan.
”Olikohan vuosi 1937? Ei silloin koululainen saanu lomapäivää pittää. Isä sanoi, että lähehän matkaan, opit miten kuusi karsitaan.”
Tiedosta oli hyötyä tulevaa ajatellen. Nimittäin kuusen karsinta aloitetaan latvasta.
”Jos kuusi karsitaan tyvestä, tyveä kohti kaartuvat oksat on aina haitoilla. Mutta latvasta kun lähtöö karsimaan, oksat putoaa niille sijoilleen”, Moilanen selvittää.
Yhtenä kesänä hän oli myös uitossa, sota-aikana Taivalkosken Jokijärvellä. Poikaset ja vanhat miehet passitettiin uittotöihin, koska parhaassa iässä olleet miehet olivat rintamalla.
”Oikein kirje tuli mullekin, että mene uittoon.”
Talvisavotoille 1950-luvulla
Moilasen kotitilalla metsätöitä riitti vuosiksi, kunnes koitti 1950-luku ja alkoi suurten savotoiden aika. Puun kysynnästä piti huolen niin sanottu Korean konjunktuuri. Talouden korkeasuhdanne johtui Korean sodasta (1950–53).
Pohjois-Suomen suursavotoilla pääasiana ei ollut voiton tekeminen puunmyynnillä, vaan pilalle harsittujen ja kasvunsa päättäneiden metsien uudistaminen kasvukuntoon sekä rintamalta palanneiden miesten työllistäminen.
Talvisavotat tarjosivat työtä sadoille taivalkoskelaisille miehille ja kymmenille kämppäemännille. Kesäisin kynnelle kykeneville oli työtä myös uitossa, jos miehet vain maataloustöiltään sinne ennättivät.
Moilanen muistelee käyneensä hevossavotoilla viitenä tai kuutena talvena.
”Lähdin Kuikkavaaran savotalle heti samana talvena, kun ostin hevosen 1950-luvun alussa.”
Sitä seurasi Harjajoen valtionmaiden savotta, joka käynnistyi vuonna 1955. Tuolloin Erkki Moilanen oli varttunut 30-vuotiaaksi.
”Ajoin Harjajoella tukkeja ja pöllejä hevosmiehenä. Olin siellä isän ja nuoremman veljen kanssa kahtena talvena.”
Erkki Moilanen muistaa kirkkaasti, kuinka Taivalkosken metsiin hakattiin 1950-luvun suursavotoilla satojen hehtaarien aukkoja. Kasvunsa päättäneet kuusikot ja männiköt kaadettiin laidasta lukien.
Samalla kaadettiin koivikot. Metsänhoitajien keskuudessa ”valkoiseksi valheeksi” kutsutut koivut haluttiin hävittää pois arvopuuston tieltä.
”Kahden pillarin väliin viritettiin ranteen vahvuinen vaijeri, jonka keskikohdalla oli raskas punnus. Sillä keinoin koivut kiskottiin nurin, eikä niitä edes myyty yksityisille polttopuuksi vaan mieluummin jätettiin maahan lahoamaan.”
Vesiporukka jäädytti talvitiet
Moilasen työt Harjajoen savotalla jatkuivat, mutta työnkuva muuttui.
”Hommana oli veden ajo, johon lähdettiin aamuneljältä. Jäädytettävää rekitietä oli kolme kilometriä. Työporukassa oli kaksi hevosta ja neljä miestä.”
Tuohon aikaan hevosten käyttämät talvitiet jäädytettiin, jotta raskaasti kuormatut reet kulkisivat kevyemmin.
Vedenottoa varten oli tehty varsitie virtaavan puron varteen, jonka avanto pysyi sulana läpi talven. Reessä oleva vesipasa täytettiin purosta pumpulla.
”Hevoset oppivat nopeasti siihenkin, että pitää juosta hilkutella eikä kävellä, ettei vettä valu hukkaan. Ei niitä tarvinnut käskeä juoksemaan kuin ensimmäisellä kerralla, sen jälkeen ne tiesivät”, Moilanen kertoo.
Myöhemmin traktorisavotoiden aikana vanha jäädytysmenetelmä oli edelleen voimissaan, mutta vesipasaa hinattiin hevosen sijasta traktorilla.
Jäädytysreissu päättyi aamuseitsemältä kämpälle juuri sopivasti, ennen kuin hevosporukat lähtivät palstoille.
”Päivät saatiin olla vapaana ja ruokkia hevosta. Joskus työnjohtaja Suviaro sanoi meille, että jos te veenajajat kehtaatte, niin käykäähän honkakuorma rämeeltä ja ajakaa kämpän rantteelle. Että kokit saavat pikemmin keitot kiehumaan, kun on hyvät halot.”
Moilanen muistelee, ettei puiden haku ollut tuohon aikaan muutenkaan niin ranttua kuin nykyään.
”Sitä saatettiin hakea hevosella kuorma honkia silloin, kun tarvittiin, ja ei kun haloiksi.”
Kuitupuun eli pöllien lastausta käsipelillä Aukusti Karjalaisen traktorin kyytiin. Apuna lastaamassa Erkki Moilanen ja Alpo Kumpumäki, työvälineenä pokara. Kuva: Erkki Moilasen albumiMuonittajaksi Iijoelle
Harjajoen savotan jälkeen Erkki Moilanen pestattiin Metsähallituksen Iijoen savotalle muonittajaksi eli hartsuherraksi, ja tässä tehtävässä hän toimi kuutena savottatalvena.
Pääpirtti oli vastavalmistuneella Hepokankaan kämpällä. Moilanen kauppasi Taivalkosken osuuskaupan tavaraa savottamiehille prosenttipalkalla, ja hän kertoo päässeensä hyville tienesteille.
”Taivalkosken osuuskaupasta tuotiin sitä tavaraa mitä tilasin puhelimella. Tai sitten vein paperilapun varastolle. Savotalla saattoi olla 25–30 hevosta, ja hevosenrehuja, heiniä ja jauhoja piti tilata myötään.”
Kesäajat eli savotoiden loma-ajat hartsuherra teki Hepokankaan kämpällä huoltotöitä ja toimi kämpänvahtina.
”Metsänhoitaja sanoi, että on siellä töitä vaimollekin, vilttien ja tyynynpäällisten pesua. Ei sen ajan vanhoilla kämpillä ollut peitteitä ja sänkyjä.”
Iijoen talvisavotalle saapui kulkumiehiä etelästä. Osalla ei ollut kuin puku ja lakeerikengät, eikä rahaa markkaakaan.
”Lentojätkät pyysivät velaksi ruokaa ja tarvikkeita, pantiksi he tyrkyttivät kelloja ja ajokortteja. Kyllä he velkansa suorittivat, kun saivat tilin.”
Viitisen vuotta sitten Erkki Moilanen jäi leskeksi. ”Siihen loppui lavatansseissa käyminen.” Kuva: Kari LindholmItse Osara vieraisilla
Kerran Hepokankaan kämpän kauppaan asteli itse Metsähallituksen pääjohtaja Nils Osara. Moilanen muistaa, että korkea herra oli kovasti kiinnostunut hevosten varusteista, längistä ja luokista.
”Kyseli, että mitä tehdään tällä ja mihin tämä pannaan.”
Helsingin yliopiston metsäekonomian dosenttina toiminut Osara valittiin Metsähallituksen pääjohtajaksi vuonna 1952. Pohjois-Suomen selkosten valtavat hakkuuaukot nimettiin pääjohtajan mukaan Osaran aukeiksi.
Kun 1950-luku kääntyi loppusuoralle, isännät alkoivat vaihtaa karvamersuja maataloustraktoreihin. Hevosten savottakäyttö loppui 1960-luvun alkuvuosina.
Moilanen kertoo, että hartsuherraltakin vähenivät saatavat, koska isännät toivat tarvikkeet ja polttoaineet mukanansa savotalle.
Traktorisavotoilla Moilanen ryhtyi lastaamaan tukkeja traktorin rekeen tuntitöinä.
Harjajoen ensimmäisessä traktorisavotassa puutavara oli kuljetettu ensin hevosilla välilanssiin metsään, josta se kuljetettiin traktorilla Koitijärveen uittoa varten. Erkki Moilanen istuu oikealla, vuosi on 1960. Kuva: Erkki Moilasen albumiSelän takia eläkkeelle
Erkki Moilanen asuu yksin omakotitalossaan Taivalkosken Jokijärven kylällä.
Hän jäi selkävammansa takia 1970-luvulla metsurin töistä sairauseläkkeelle. Moilanen kertoo, että ensin tarkoituksena oli selän kuntoon saaminen leikkaushoidolla.
”Taivalkoskella lääkärit sanoivat, että leikkaamalla ne tuommoiset viat korjataan. Menin sitä varten Ouluun, vaan siellä olikin vanhempi lääkäri, joka otti minut vastaan.”
”Hän sanoi, että jos millinkään erreys tullee, niin sinä ikäsi istut rullatuolissa. Niin jäi selkä leikkaamatta”, Moilanen selvittää.
Ennen eläkkeelle jäämistään Moilanen työskenteli Metsähallituksen palveluksessa suurten hakkuuaukkojen uudistamistöissä.
”Somersydänmaalla ja Metsäkylässä töissä oli kaksi pillaria, jotka laikuttivat hakattuja alueita. Minun piti valvoa töitä ja mitata alueet.”
”Sitten metsänhoitaja määräsi, että hakkuualueet pitää vielä palstoittaa ja numeroida istuttajia varten. Tein tenän ja sanoin, etten mie semmoiseen urakkaan ruppee. Mullahan valvonta jää höpöksi, jos ruppeen ite vielä palstoja tekemään.”
Viitisen vuotta sitten Erkki Moilanen jäi leskeksi.
”Siihen loppui lavatansseissa käyminen.”
”Onneksi poikani asustaa naapurissa. Muutenhan tässä iässä olisi vaikea talon töistä yksin selvitä, vaikka minulla hyvä kunto onkin.”
Kun Päätalon Kalle sammakon haukkasi
Jos Erkki Moilanen on vilkas luonnoltaan vieläkin, sitä hän oli myös nuoruusvuosinaan. Mies muistelee tapausta, jossa Koillismaan savotat ja uitot kirjoihinsa ikuistanut Kalle Päätalo (1919–2000) haukkasi sammakon suuhunsa.
Sekä Kalle että Erkki asuivat Taivalkosken Jokijärven kylällä.
”Oisko tästä matkaa vajaat sata metriä. Siinä oli oja, jossa oli puhdasta vettä ja aina sammakoita. Kalle tuli monesti Kummun patruunan tykö kylään, ja me poikaset nähtiin, että nythän se sieltä taas kävelee”, Moilanen kertoo.
Pojat olivat jo aiemmin kiusoitelleet Kallea, ettei tämä tohdi laittaa sammakkoa suuhunsa.
”Päätimme, että nyt me niin pitkään kiusataan, että se pannoo.”
Kuusi vuotta Erkkiä vanhempi Kalle oli hänkin sen verran poikamainen ja leikkisä, ettei hän pannut pientä hulluttelua pahakseen.
”Se on nyt sillä lailla Kalle, että jos et käytä sammakkoa suussa, niin me koko pitäjälle huuvamma, ettei Päätalon Kallesta tule miestä tekemälläkään”, pojat härnäsivät.
Niin Kalle viimein pisti sammakon suuhunsa ja hetken päästä sylkäisi sen ehjänä pois. Tämän uroteon jälkeen poikasakki julisti Päätalon Kallen viimein täyttäneen miehen mitat.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 9/2023.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
