Vanhan sellutehtaan perintö uuden asuinalueen kyljessä: Tampere valmistelee satavuotiaan kuitujätteen nostoa järvestä

Projektipäällikkö Petteri Laaksonen avaa palloventtiilin ja laskee läpinäkyvään mukiin mustaa nestettä. Se muistuttaa väljähtynyttä hapotonta kolajuomaa.

Valoa vasten näkee, että mukin pohjalle laskeutuu kiintoainesta. Nuuhkaisu paljastaa, että kyse ei ole kolasta, vaan mustassa litkussa on hentoinen havupuun tuoksu.

Tältä se näyttää. Nollakuitu sisältää hajoamatonta vettä ja puuainesta, kuten kuitua, ligniiniä, selluloosaa, kuorimassaa samoin sellunvalmistuksessa käytettyjä kemikaaleja. Kuva: Jarno Mela

Laaksonen laski nesteen kontista, jossa on Näsijärven pohjasta Tampereelta nostettua vettä ja sen mukana tullutta niin sanottua nollakuitua. Toiselta nimeltään sitä voidaan kutsua myös kuitulietteeksi.

Nollakuitu sisältää hajoamatonta puuainesta, kuten kuitua, ligniiniä, selluloosaa ja kuorimassaa. Se on vanhaa metsäteollisuuden jätettä useiden vuosikymmenien ajalta. Selluteollisuuden jätevesien mukana Näsijärveen on päätynyt puuperäistä orgaanista ainesta ja sen lisäksi erilaisia sellunvalmistukseen ja oheistoimintaan liittyviä kemikaaleja.

Nollakuitu on läpimärkää ja lyhytkuituista jätettä. Se ei ole lainkaan tasalaatuista massaa, vaan sen päällimmäiset kerrokset muistuttavat hienojakoista haketta, kun taas pohjakerrokset ovat yli sadan vuoden aikana huopaantunutta multaa. Laaksosen mukiin laskemassa näytteessä oli noin kaksi prosenttia kiintoainetta.

Hiedanrannan–Niemenrannan vesialueella nollakuitua on pakkautunut järven pohjaan 1,5 miljoonaa kuutiota noin 35 hehtaarin alueelle. Paksuimmillaan sitä on Näsijärvessä yli kymmenen metrin kerros. Paksuin patja osuu rannan tuntumassa olevaan syvänteeseen.

Tampereen nollakuitualueen läheisyyteen nousee uusia asuinalueita. Takana siintää Niemen alue. Edessä nollakuidun koenostoihin käytetty kuljetusproomu. Kuva: Jarno Mela

Tampere on useita vuosia selvittänyt nollakuidun nostamista Näsijärvestä parantaakseen Hiedan- ja Niemenrannan ranta- ja vesialueiden virkistyskäyttömahdollisuuksia. Yhtenä tavoitteena on myös ympäristön hyvän tilan turvaaminen.

Hiedanrantaan nousee lähivuosina 25 000 ihmisten kodit aivan nollakuitualueen viereen. Alueelle asennetaan jo ratikkakiskoja.

Järven pohjassa oleva jäte estää alueen rantojen ja järven käytön. Nollakuitu näkyy matalan veden aikaan ja se haisee pahalta. Tässä lietteessä ei voi uida, eikä veneillä.

Talvella alueen vesi ei jäädy samoin kuin normaali järvi, vaan nollakuidun takia jääpeite on heikompi ja vaarallisempi.

Hiedanrannassa toimi J. W. Enqvistin selluloosatehdas vuodesta 1914 lähtien. Yhtiö osti vuonna 1916 viereisen, 1889 perustetun Niemen sahan. Yritys siirtyi G. A. Serlachius Oy:n haltuun yritysostolla vuonna 1965.

Niemen saha suljettiin, mutta sulfiittiselluloosan valmistus Hiedanrannassa päättyi vasta 1985. Metsäteollisuuden tuotantoa jatkoi alueelle perustettu CTMP-kemihierretehdas, joka suljettiin vuonna 2008.

Kilpailutuksen jälkeen Fortum Recycling & Waste voitti nollakuidun nostamisurakan. Petteri Laaksosen laskema mukillinen on olematon otos koko nollakuidun määrästä, mutta se on merkittävä tietolähde tulevaa varten.

Syys–lokakuussa yhtiö pyörittää Näsijärven rannassa koelinjastoa, jossa se testaa nollakuidun erottamista ja kuivaamista järvivedestä. Rannassa on kontteja, sekoitustankkeja, seuloja ja suodattimia.

Tuotelinjapäällikkö Teppo Tuomanen esittelee nostoon käytettävää pumppua. Kuva: Jarno Mela

Koevaiheessa nollakuitua on nostettu ja siirretty järvestä kaivurin ja kahden proomun avulla, mutta varsinaisen noston aikana nollakuitu ja valtava määrä vettä siirretään erotukseen ja kuivatukseen putkia pitkin.

Tuotelinjapäällikkö Teppo Tuomanen Fortumin kierrätys- ja jäteliiketoiminnasta kertoo, että rannan käsittelykokeiden lisäksi järvellä on tehty erilaista selvitystyötä.

”Näytteenotolla on tutkittu, millaista puuainesta missäkin päin nollakuitupatjaa on ja miten sen määrä vähenee alueen reunoilla. Koevaiheessa on tehty myös kaasu- ja lämpötilamittauksia, kairattu sedimenttinäytteitä ja luodattu aluetta viistokeilaamalla”, Tuomanen kertoo.

Kuivattua nollakuitua on tarkoitus käyttää poltto- ja maanparannusaineena. Kuva: Jarno Mela

Tuomanen nostaa mustan muoviastian kantta. Astiassa on sitä itseään, kuivattua nollakuitua.

Se näyttää mullalta, mutta se ei murene käsissä yhtä helposti kuin multapaakku. Kuivan nollakuidun tuoksussa on niin ikään häivähdys havupuuta.

Kuivattu nollakuitu näyttää mullalta, mutta se ei murene yhtä helposti kuin multa. Nollakuidussa on hentoinen havupuun tuoksu. Kuva: Jarno Mela

Fortum aikoo hyödyntää kuivatun kuitulietteen polttoaineena lämpökattiloissa. Se soveltuu myös maanparannukseen.

Viime viikkoina kertyneitä tietoja käytetään varsinaisen nostoluvan hakemiseen. Hakemus on määrä jättää tämän vuoden loppuun mennessä.

Luvan käsittelyyn mennee noin vuosi. Tällä matematiikalla vuoden 2025 alkupuolella voitaisiin rakentaa paikalla käytettävä puhdistus- ja kuivatusjärjestelmä. Nosto- ja käsittelyurakka voisi alkaa parhaassa tapauksessa keväällä 2025. Työ kestäisi runsaan vuoden.

Tämä kaikki tapahtuu sillä edellytyksellä, että maksajalla Tampereen kaupungilla on rahat nostoon. Lysti maksaa arviolta noin 20 miljoonaa euroa. Summalla ei saada koko 1,5 miljoonan kuution nollakuitupatjaa pois. Kaiken poistaminen vaatisi vielä lisää rahaa.

Hankejohtaja Juha Kaivonen Tampereen kaupungilta toteaa, että kuidun poistaminen osittainkin parantaa merkittävästi alueen tilannetta. Nollakuitu on sen jälkeen syvemmällä, kylmemmässä vesikerroksessa ja kauempana pintaveden liikkeestä.

Toisinkin voidaan edetä, jos rahaa varataan enemmän ja kaikki nollakuitu halutaan pois pohjasta.

Etualalla Fortum Recycling & Wasten koelinjastoa nollakuidun käsittelyyn. Taustalla Näsijärven nollakuitualue ja Hiedanrannan tuleva asuinalue. Muutamia metsäteollisuuden aikaisia rakennuksia on säilytetty.  Kuva: Jarno Mela