• Mediat: Puutavararekka kaatui tielle maanantai-iltana Pihtiputaalla

    Onnettomuus sattui noin puoli kuudelta maanantai-iltana, mutta nostotyö onnettomuuspaikalla jatkui tiistaiaamuun saakka.
    Rekan kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa. Arkistokuva, ei liity tapaukseen.
    Rekan kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa. Arkistokuva, ei liity tapaukseen. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Liikenne
    24.6.202511:30
    Henna Lääveri

    Puulastia kuljettanut täysperävaunuyhdistelmä kaatui Nelostiellä Pihtiputaalla maanantaina. Onnettomuus sattui noin puoli kuudelta, mutta nostotyö onnettomuuspaikalla jatkui tiistaiaamuun saakka.

    Asiasta uutisoivat myös Keskisuomalainen, Yle sekä Ilta-Sanomat.

    Ylen mukaan rekan kuljettaja ei loukkaantunut onnettomuudessa. Onnettomuudessa ei ollut osallisena muita henkilöitä.

    Keski-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Tinja Hännikäinen kertoi Keskisuomalaisen uutisessa, että kaatunut rekka tukki maanantai-iltana ajoväylää etelään menevällä kaistalla.

    Vetoauto makasi kyljellään oikealla kaistalla. Kärryosa oli Hännikäisen mukaan kokonaan ojan puolella.

    Pelastuslaitos ohjasi liikennettä paikalla onnettomuusiltana useamman tunnin ajan. Hännikäinen mukaan pelastuslaitos poistui paikalta iltakymmenen jälkeen, mutta liikennettä ohjattiin edelleen.

    Ajoneuvo saatiin Keskisuomalaisen mukaan nostettua ylös aamuyön tunneilla. Liikenne-estettä ei enää aamukuudelta ollut.

    Lisää aiheesta
    • UPM:n Jämsänkosken tehtailla seurataan aktiivisesti puutavara-autojen viipymiä, kertovat mittauspäällikkö Heikki Rantala, terminaalipäällikkö Maria Järvinen ja mittaaja Kyösti Pajula.

      Metsäteollisuus | Parhaat tehdasvastaanotot valittu ‒ näissä tehtaissa puutavaran purku sujuu nopeasti

    • Puutavarayhdistelmä joutui keskeyttämään matkansa Joensuussa rengasrikkojen vuoksi. Arkistokuva.

      Liikenne | Puuauton matka tyssäsi Joensuussa, kun yksi rengas irtosi ja toinen syttyi palamaan

    Artikkelin aiheet
    liikenneonnettomuus
    Pihtipudas
    Nelostie
    pelastuslaitos
    puutavararekka
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin