• Metsästäjät jahdin kohteena – oikeus käveli asiantuntijoiden ylitse

    Hallinto-oikeudet kävelivät eduskunnan ja Suomen parhaiden riista-asiantuntijoiden yli.
    Metsä|Erä
    29.8.202211:00
    Lukijalta
    Markku Eestilä

    Eduskunta on säätänyt EU:n luontodirektiivin linjausten mukaan voimassa olevan metsästyslain, jonka nojalla Suomen riistakeskus voi myöntää esimerkiksi karhun ja ilveksen metsästykseen poikkeuslupia.

    Kyse on yleensä näiden suurpetojen kannanhoidollisesta metsästyksestä, jonka avulla ennaltaehkäistään petojen aiheuttamia vahinkoja. Järjestely on ollut toimiva eikä missään nimessä ole uhannut esimerkiksi karhun suotuisan suojelun tason säilyttämistä.

    Eduskunta on metsästyslakia säätäessään tarkoin ottanut huomioon luontodirektiivin vaatimukset, ja maan parhaat riista-asiantuntijat ovat arvioineet oikeasuhtaisen metsästyksen tason.

    Tähän saakka järjestely on toiminut moitteettomasti metsästyslain mukaan. Tänä vuonna Luonnonsuojeluliitto Tapiola on tehnyt useista poikkeusluvista valituksen hallinto-oikeuksiin. Ne laittoivat luvat toimeenpanokieltoon.

    Etelästä käsin operoivat valittajat voittivat, metsästäjät ja matkailuyrittäjät hävisivät. Metsästyslain mukaan valittajan täytyy olla paikallinen yhteisö.

    Hallinto-oikeudet kävelivät eduskunnan ja Suomen parhaiden riista-asiantuntijoiden yli. Pidän sitä suurena virheenä, josta vastaa korkein hallinto-oikeus (KHO). Se totesi viime keväänä ilvestä koskevan poikkeusluvan perusteettomaksi, koska lupaa perusteltiin ilveskannan kansallisella hoitosuunnitelmalla.

    Kyseessä oli tulkinta, joka olisi voitu tehdä toisellakin tavalla. Siihen direktiivi antaa myös mahdollisuuden, mutta KHO tuli poliitikkojen tontille. Suomen lakiin kirjattua kannanhoidollista metsästystä ei voi käytännössä toteuttaa oikeuden vaatimalla tavalla.

    Karhun kannanhoidollisessa metsästyksessä ei voida toteuttaa luontodirektiivin 16 artiklan alakohtaa, jossa valikoiden sallitaan tiettyjen yksilöiden ottaminen ja hallussapito. Komission ohjeet eivät vaadi kaikkien alakohtien tarkastelua, kunhan perusteet ovat kunnossa.

    KHO tulkitsee luontodirektiiviä eri lailla kuin Suomen eduskunta. Valitettavasti näyttää siltä, että KHO on politisoitunut. Johtuuko ongelma siitä, että korkeimmat oikeudet täydentävät itse itseään? Samanmieliset ovat yleensä taipuvaisia tekemään vinoja päätöksiä.

    Markku Eestilä,

    kansanedustaja (kok.)

    Artikkelin aiheet
    metsästyslaki
    Korkein hallinto-oikeus
    karhunmetsästys
    ilves
    luontodirektiivi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle