Isomäki: Suometsätalous pitää miettiä ilmastosyistä uusiksi

Suomalaisia on vain reilut puoli promillea kaikista maailman ihmisistä. Suomen soihin, metsiin, maaperään ja järvien pohjalietteisiin on kuitenkin varastoitunut suunnilleen ihmiskunnan yhden vuoden päästöjä vastaava määrä hiiltä.  

Suomessa on paljon metsiksi ojitettuja soita, joilla turve on alkanut hajota hiilidioksidiksi ojituksien seurauksena mutta joilla metsän kasvu ei ole voimistunut toivotulla tavalla. Tällaiset epäonnistuneesti ojitetut suot kannattaisi palauttaa luonnontilaan.

Onnistuneemmin ojitetuilla soilla puuston lisäkasvu ja hienojuurien kautta turpeeseen virtaava hiili ovat ainakin toistaiseksi pystyneet kompensoimaan turpeen lahoamisesta aiheutuneet päästöt. On kuitenkin epävarmaa, miten pitkään tasapainotila säilyy.

Ilmaston lämmetessä turpeen hajoaminen kiihtyy nopeammin kuin puuston kasvu. Pohjoiset alueet kuumenevat erityisen voimakkaasti. Maapallo on nyt yhden asteen mutta Suomi 2,3 astetta aiempaa lämpimämpi.

Tropiikissa pelloksi ojitettu suo­hehtaari voi vuosittain vapauttaa 40 tonnia hiiltä hehtaarilta. Skotlannissakin onnistuneesti metsäksi ojitetut turvesuot ovat vapauttaneet keskimäärin kahdeksan tonnia hiiltä hehtaaria kohden vuodessa, vaikka puuston lisäkasvu on otettu laskelmissa huomioon.

Me olemme kovaa vauhtia menossa kohti skotlantilaisia olosuhteita, ja meidän kannattaisi ehdottomasti tehdä tarvittavat korjausliikkeet suometsissä ennen kuin näin tapahtuu.

Jos emme toimi ajoissa, Suomen metsätalous ja metsä­teollisuus menettävät maineensa pysyvästi heti, kun ensimmäinen kansainvälinen tutkijaryhmä käy kuumana kesänä vähän nykyistä lämpimämmässä Suomessa ja raportoi esimerkiksi viisi kertaa nykyistä suuremmista hiilipäästöistä metsiksi ojitetuilta suoalueilta.  

Hakkuutähteiden hautaaminen suoturpeen sisään ei maksaisi paljoa, ja se parantaisi suometsätalouden hiili­tasetta, sillä ohuetkin rangat ja oksat säilyisivät happamassa suossa todella pitkään. Valitettavasti tämäkään ei riitä, jos Suomen ilmasto lämpenee liikaa.

Muutamia puulajeja olisi kuitenkin mahdollista kasvattaa hyvin tuloksin myös märillä turvesoilla, erityisesti jos niitä autettaisiin nostamaan tyvensä edes hiukan vesirajaa ylemmäs.

Entä jos hakkuutähteistä ja kannoista tehtäisiin kullekin suometsähehtaarille esimerkiksi tuhat matalaa kumparetta? Jos ojien annettaisiin umpeutua ja uudet taimet istutettaisiin näille hiukan kohollaan oleville läiskille, turpeen hajoaminen pysähtyisi mutta soilla voitaisiin silti kasvattaa uusia puusukupolvia. Lisäksi hakkuutähteiden sisältämä hiili varastoituisi tässäkin mallissa happamaan suohon.

Menetelmä voisi olla taloudellisesti kannattava, jos sitä ajateltaisiin ennen kaikkea valtion tukemana ilmastonmuutoksen torjuntana. Ennen eurooppalaisten tuloa lukuisat Pohjois- ja Etelä-­Amerikan kansat kasvattivat omilla suoalueillaan tällä tavalla isoja puita – soita ojittamatta.

Kohollaan olevien läiskien välistä voitaisiin ehkä joissakin tapauksissa myös korjata sopivin väliajoin rahkasammalkasvuston pintakerrosta energiaksi, niin kuin profes­sori Raisa Mäkipää on ehdottanut.

Koska vain pari prosenttia sammalten biologisesta kokonaistuotannosta varastoituu turpeeseen, tällainen rahkasammalen keruu tuottaisi pitkällä aikavälillä 50 kertaa enemmän energiaa kuin nykyiset turvesuot. Rahkasammalen vuosikasvu voi olla hiilenä laskien monta tonnia hehtaarilta.

Kun testasin kotitekoisia rahkasammalbrikettejä 90-luvulla, ne paloivat tavallisessa takka­uunissa turhan epäpuhtaasti. Isoissa voimaloissa ongelma olisi kuitenkin helpompi ratkaista.

Aarre-lehden kolumnisti kirjailija Risto Isomäki (s. 1961) tunnetaan tieteisromaaneistaan, tietokirjoistaan ja tiedeaiheisista lehtiartikkeleistaan.