• Metsävisa kilpaillaan tänä vuonna mobiilisovelluksen kautta omilta kouluilta

    Koululaisille järjestettävä Metsävisa järjestetään 40. kerran.
    Virtuaalisella finaalimatkalla pysähdytään Tiedekeskus Pilkkeessä.
    Virtuaalisella finaalimatkalla pysähdytään Tiedekeskus Pilkkeessä. Kuva: Suomen Kongressitekniikka
    Metsä
    11.5.202100:30
    Riina Karvonen

    Metsävisan finaalissa vastaillaan metsäaiheisiin kysymyksiin tänä vuonna mobiilisovelluksen kautta. Normaalisti finaali on kaksipäiväinen opintomatka.

    Varsinaisen kilpailuosuuden jälkeen luvassa on virtuaalinen finaalimatka, jossa tavataan muun muassa hiihdon MM-finalisti Jasmi Joensuu, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä ja useita metsään liittyvien innovaatioiden parissa työskenteleviä. Matkan juontaa Mikko "Peltsi" Peltola.

    Finaaliin valikoitui 21 000 osallistujasta 50 koulunsa parasta eri puolilta Suomea.

    Kilpailun pääpalkinto on 500 euroa. Tämän lisäksi 12 nuorta voitti koulutason kilpailussa itselleen kesätyöpaikat metsänhoitoyhdistyksissä.

    Finaalia voi seurata torstaina 20.5. klo 12 alkaen Suomen Metsäyhdistyksen sivuilla.

    Metsävisoja on järjestetty vuodesta 1982. Lähes 40 vuoden aikana siihen on osallistunut yhteensä yli miljoona yläkoululaista.

    40. juhlavuoden kunniaksi käynnissä on Metsävisaan liittyvien muistojen keruukampanja. Omia muistoja voi käydä jättämässä Suomen Metsäyhdistyksen nettisivuilla.

    Artikkelin aiheet
    metsävisa
    koulu
    mobiilisovellus
    metsät
    kilpailu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle