• Stora Enson yt-neuvottelut päätökseen Veitsiluodossa – tehtaan lopettaminen vie työpaikat 550 työntekijältä

    Yhtiö selvittää parhaillaan, millaista toimintaa Veitsiluodossa voisi olla tulevaisuudessa.
    Stora Enson Veitsiluodon paperitehdas Kemissä. Arkistokuva.
    Stora Enson Veitsiluodon paperitehdas Kemissä. Arkistokuva. Kuva: Jyrki Nikkilä
    Metsä
    17.6.202112:18
    STT

    Stora Enso on saanut päätökseen yt-neuvottelut Kemin Veitsiluodossa. Neuvottelujen jäljiltä yhtiö irtisanoo 550 työntekijää lakkautettavilta paperi- ja sellutehtailta.

    Stora Enso kertoo, että noin 28 prosenttia irtisanomisista on mahdollista toteuttaa eläkejärjestelyillä. Sulkemisen arvioitiin alun perin vaikuttavan enintään 670 henkilöön.

    Pääosa työsuhteista päättyy tammikuun 2022 loppuun mennessä.

    Stora Enso tutkii parhaillaan, millaista toimintaa Veitsiluodossa voisi tulevaisuudessa olla. Eri vaihtoehtoja ja niiden kannattavuutta tulee selvittämään ulkopuolinen asiantuntija, ja prosessin koordinointiin osallistuvat työ- ja elinkeinoministeriö, Kemin kaupunki ja muita kumppaneita.

    Veitsiluodon alueen käyttöä tulevaisuudessa tukevat monet seikat, kuten vahva teollinen infrastruktuuri ja syväväylä, yhteys valtakunnalliseen sähköverkkoon, puhtaan veden saatavuus sekä mahdollisuus hyödyntää uusiutuvaa energiaa, laajentaa tiloja ja käyttää jäähdytykseen merivettä.

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    yt-neuvottelut
    Veitsiluoto
    paperitehtaat
    Kemin kaupunki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle