• MTK: Kolmannes vuoden puukaupoista vielä tekemättä

    Ostajien puuntarpeiden vaihtelu korostaa leimikoiden kilpailutuksen merkitystä.
    Tilaajalle
    Metsäyhtiöiden puunostajien kiinnostus kohdistuu edelleen kesäkorjuukelpoisiin leimikoihin.
    Metsäyhtiöiden puunostajien kiinnostus kohdistuu edelleen kesäkorjuukelpoisiin leimikoihin. Kuva: Markku Pulkkinen
    Metsä|Metsäteollisuus
    8.9.202514:45
    Jarmo Palokallio

    Metsäteollisuus on seisottanut tehtaitaan, mikä on vähentänyt puuntarvetta ja samalla kantohinnat ovat kääntyneet laskuun. Noin kolmannes tämänvuotisista puista on silti ostamatta, muistuttaa MTK.

    ”Puukauppa on käynyt syyskesällä verkkaisesti. Syksyn puukauppatarpeet määrittyvät yhtiöiden varastojen ja tuotannon tason perusteella”, toteaa tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen MTK:sta.

    Karttusen mukaan yhtiöiden erilaiset ostotarpeet näkyvät tarjouksissa. Se korostaa puukaupan kilpailutuksen merkitystä.

    ”Tarjouksissa on sekä alhaisia että sellaisia, jotka ovat edelleen vahvoja ehdokkaita puukaupan viriämiseen”, sanoo Karttunen.

    Vaikka nyt mennään jo syksyä, metsäyhtiöt hakevat edelleen kesäkorjuuleimikoita.

    Hitaalla käyvä puukauppa on katkaissut ostajien puuvarastojen kasvun. Hakkuut ja puunkäyttö ovat olleet ostoa suuremmat.

    ”Vaikka metsäteollisuudella on tällä hetkellä useita tuotannon seisokkeja ja huoltokatkoja, niin puuta hakataan edelleen tuotantoon”, sanoo Karttunen.

    Karttunen arvioi aikaisempien vuosien perusteella, että metsäteollisuudelta uupuu edelleen kolmannes vuoden puuntarpeesta. Puukaupoille on siis vielä mahdollisuuksia tänäkin vuonna.

    Leimikoiden suunnitteluun ja kilpailutukseen metsänomistajat saavat apua metsänhoitoyhdistyksiltä.

    ”Puukaupoille on siis vielä mahdollisuuksia tänäkin vuonna.”

    Kalle Karttunen

    Puunhankintajohtaja Juha Jumppanen Metsä Groupista on kohtuullisen tyytyväinen tämänvuotiseen puukauppaan. Yhtiö on vauhdittanut puukauppoja omilla kannustimillaan.

    ”Puunostomme onnistui alkuvuonna hyvin, ja sitä tukivat uudistettu hintatakuumalli ja jäsenkampanjat”, vahvistaa Jumppanen.

    Jumppasen mukaan Metsä Group jatkaa aktiivista puun ostoa.

    ”Meitä kiinnostavat edelleenkin kesällä korjattavat leimikot, hankintapuu ja energiapuun osalta latvusmassa”, toteaa Jumppanen.

    Lisää aiheesta
    • Puukaupan vauhti hiljeni kesällä.

      Metsäteollisuus | Kesällä pahasti notkahtanut puukauppa odottaa uutta suuntaa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa