
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ennustaa, että koko metsäteollisuuden tuotos vähenee tänä vuonna kahdeksan prosenttia, mutta kasvaa ensi vuonna vajaat kuusi prosenttia. Etla arvioi, että metsäteollisuuden arvonlisäys supistuu kymmenen prosenttia tänä vuonna ja kasvaa noin prosentin ensi vuonna.
Tutkimuslaitoksen mukaan viime vuoden jälkipuoliskolla paperiteollisuuden tuotanto kääntyi laskuun koko Euroopassa, kun talouskasvu hidastui ja energian hinnat kohosivat huippulukemiin. Korkeiden energiakustannusten takia monet tehtaat joutuivat tilapäisesti pysäyttämään koneensa.
Suomessa kartongin tuotanto supistui kuluvan vuoden alkupuoliskolla 21 prosenttia vuoden takaisesta Metsäteollisuus ry:n tilastojen mukaan. Sellun tuotanto sen sijaan kasvoi 13 prosenttia, ja paperin valmistus lisääntyi seitsemällä prosenttia.
Sellun osuus paperiteollisuuden viennistä on tänä vuonna suurin noin 39 prosentilla. Etla arvioi, että paperiteollisuuden vientihintojen lasku jatkuu ja vuoden lopussa ne ovat kahdeksan prosenttia viime vuoden keskiarvoa matalammat.
Etla ennustaa puutuotteiden vientihintojen alenevan 18 prosenttia tänä vuonna vuoden takaisesta. Etlan mukaan hinnat jäävät siitä huolimatta vielä vuoden 2020 keskitasoa korkeammalle. Vuonna 2024 hintojen odotetaan alenevan noin neljä prosenttia.
Etlan mukaan puutuoteteollisuuden tuotanto on supistunut keskimäärin enemmän Suomessa kuin EU-maissa keskimäärin. EU-maissa keskimääräisesti tuotanto supistui viimeisen kuuden kuukauden aikana 4,9 prosenttia, kun Suomessa vastaava luku oli noin kymmenen prosenttia.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
