• Meneillään on munarosvoussesonki – "Vaikka koronavirus lähes lopetti ulkomaalaisten liikkumisen Suomessa, ei pidä tuudittautua siihen, ettei vaaraa ole"

    Keräilijät ovat kansainvälisesti verkostoituneita.
    Keräilijöitä kiinnostavat kaikkien lintulajien munat ja poikaset.
    Keräilijöitä kiinnostavat kaikkien lintulajien munat ja poikaset. Kuva: Arto Komulainen
    Metsä
    31.5.202009:00
    Sari Penttinen

    Lintujen pesintäaika on kriittistä aikaa myös linnunmunarosvouksen takia, tiedottaa Metsähallitus.

    Munien keräily ja lintutarhojen pito ovat lisänneet suosiotaan, ei pelkästään Keski-Euroopassa, vaan myös Pohjoismaissa. Maastossa liikkuvat viranomaiset ja Metsähallituksen työntekijät valvovat lintujen pesintää, mutta myös kansalaisia toivotaan pitämään silmänsä tarkkoina.

    Maassamme on liikkunut aiemmin ulkomaalaisia linnunmunien keräilijöitä. Vaikka koronavirus on lähes lopettanut ulkomaalaisten liikkumisen Suomessa, ei pidä tuudittautua siihen, ettei vaaraa ole, muistutetaan tiedotteessa.

    Laitonta munarosvousta harjoittavat henkilöt voivat ihan yhtä hyvin olla kotimaisia. Siksi viranomaiset valvovat liikkumista lintujen pesintäaikana tärkeillä alueilla.

    Keräilijöitä kiinnostavat kaikkien lintulajien munat ja poikaset. Luvaton toiminta on osin ammattimaista ja munilla ja elävillä linnuilla käytävässä kaupassa liikkuvat isot rahasummat, maailmanlaajuisesti laittomassa villieläinkaupassa arvioidaan liikkuvan rahaa 10–20 miljardin dollarin arvosta.

    Keräilijät ovat myös kansainvälisesti verkostoituneita. Taannoin Suomessa selvisi tapaus, jossa suomalaiselta kerääjältä löydettiin tuhansittain luvattomasti kerättyjä linnunmunia. Juttu sai alkunsa Skotlannista, josta löytyivät yhteydet Ruotsiin ja sieltä sitten Suomeen.

    "Toisaalta tulee kuitenkin muistaa, että luonnossa liikkuu kevään ja alkukesän aikana runsaasti lintuharrastajia hyvällä asialla, ja he eivät ole laittomilla asioilla eivätkä aiheuta ongelmia linnuille", painottaa Metsähallituksen Luontopalvelujen ylitarkastaja Tuomo Ollila. Lintujen pesinnän häiritseminen on kuitenkin kielletty.

    Jos kuitenkin näet tai tapaat epäilyttävää toimintaa, joka viittaa munien keräilyyn, pesien häirintään tai lintujen luvattomaan tappamiseen niin siitä on syytä ilmoittaa johonkin alla oleviin puhelinnumeroihin:

    Poliisi Puhelinnumeroon 112

    Metsähallitus, ylitarkastaja Juha Ahonen 040 646 4250

    Birdlife Suomi, suojelu- ja tutkimusjohtaja Teemu Lehtiniemi 0400 749 786

    Artikkelin aiheet
    linnunmunarosvous
    Metsähallitus
    lintujen pesintä
    villieläinkauppa
    luonnonsuojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle