• Sahateollisuus ry: Suurten metsäyhtiöiden pitää julkistaa sahojensa kannattavuusluvut

    Itsenäiset sahat epäilevät, että suuret metsäyhtiöt pitävät tukin hinnan ylikorkealla ja kuitupuun hinnan matalalla.
    Itsenäiset sahurit muistuttavat, että metsänomistajien kantorahatuloista kertyy kaksi kolmannesta sahojen käyttämästä tukista.
    Itsenäiset sahurit muistuttavat, että metsänomistajien kantorahatuloista kertyy kaksi kolmannesta sahojen käyttämästä tukista. Kuva: Pentti Vänskä
    Metsä
    10.5.201722:45
    Juha Kaihlanen

    Itsenäisten sahojen etujärjestö Sahateollisuus ry vaatii, että metsäteollisuuskonsernien osavuosikatsauksista tulee vastaisuudessa selvitä erikseen sahateollisuuden kannattavuus kuten esimerkiksi Ruotsissa.

    "Näin varmistettaisiin, ettei ylikorkealla tukin hinnalla pidetä kuitupuun hintaa matalalla oman sahateollisuuden tappiosta huolimatta", Sahateollisuus ry:n tiedotteessa todetaan.

    Sahateollisuus ry harmittelee, etteivät Stora Enso, UPM tai Metsä Group julkista sahaliiketoimintojensa lukuja.

    "Konsernien sahateollisuuden kannattavuutta on mahdotonta selvittää, koska sahat ovat julkisessa raportoinnissa osana suurempia liiketoimintakokonaisuuksia."

    Itsenäisten sahojen kannattavuus on etujärjestön mukaan ollut koko 2010-luvun heikko.

    Metsänomistajien kantorahoista noin kaksi kolmasosaa kertyy sahojen käyttämästä tukista ja kolmannes kuitupuista.

    "Sahateollisuus ei ole apu- vaan itsenäinen toimiala. On tärkeää, että metsänomistajille muodostuu oikea kuva sahojen puustamaksukyvystä", sahurit korostavat.

    Artikkelin aiheet
    sahateollisuus
    metsäyhtiöt
    kannattavuus
    puumarkkinat
    metsänomistajat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle