• Finsilva teki ennätystuloksen − liikevoitto kasvoi liikevaihtoa suuremmaksi

    Finsilvan työ metsätalouden monipuolistamiseksi kantaa hedelmää. Viime vuodelta kertyi ennätystulos.
    Finsilva teki metsäluonnon monimuotoisuutta lisääviä toimenpiteitä  noin 13 300 hehtaarilla viime vuonna.
    Finsilva teki metsäluonnon monimuotoisuutta lisääviä toimenpiteitä noin 13 300 hehtaarilla viime vuonna. Kuva: Finsilva
    Metsä|Metsä
    15.5.202411:18
    Jarmo Palokallio

    Suomen suurimpiin metsänomistajiin lukeutuva Finsilva teki viime vuodelta ennätystuloksen. Liikevoittoa kertyi lähes 36 miljoonaa euroa.

    ”Erityisen ilahduttavaa liikevoiton kasvussa oli tuloksen muodostuminen useammasta eri lähteestä”, toteaa Finsilvan hallituksen puheenjohtaja Olli Haltia.

    Haltian mukaan yhtiön metsätalouden monipuolistamiseksi on tehty työtä jo useampi vuosi. Nyt työ alkaa hiljalleen kantaa hedelmää.

    ”Yhtiö on onnistunut elämään ajassa ja kehittämään toimintaansa markkinoiden antamien mahdollisuuksien mukaisesti”, kehuu Haltia.

    Uuden strategiansa mukaan Finsilva on metsä- ja luontopääomayhtiö. Se tuottaa taloudellista, sosiaalista ja ekologista hyvinvointia luonnosta.

    Finsilvan tulos viime vuodelta on omaa luokkaansa: yhtiö teki 35,4 miljoonan euron liikevaihdolla 35,5 miljoonan euron tuloksen. Yhtälöä selittävät uusiutuvasta energiasta sekä kiinteistö- ja tonttikaupasta syntyneet liiketoiminnan muut tuotot, jotka nousivat yli 8 miljoonaan euroon.

    ”Liikevoittoa kasvattivat myös muut metsien tuote- ja palvelumarkkinat, kuin raakapuun myynti”, selittää toimitusjohtaja Juha Hakkarainen.

    Hakkaraisen mukaan Finsilvan perusliiketoiminnassa metsätalouden osuus on edelleen vahva. Se tuo yhtiöön rahaa, mutta siihen myös panostetaan. Viime vuonna yhtiö käytti metsänhoitoon 6,5 miljoonaa euroa.

    ”Talouden näkökulmasta metsä on meidän tuotantokoneistomme ja tärkein osa luontopääomaamme, joten on tärkeää pitää sen kunnosta hyvä huoli”, sanoo Hakkarainen.

    Uusiutuva energia monipuolistaa yhtiön tuotepalettia. Viime vuonna siihen liittyi useita merkittäviä tuulivoiman kehittämissopimuksia.

    Finsilva perusti viime vuonna myös kolme Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma METSOn mukaista yksityistä suojelualuetta. Lisäksi yhtiö perusti yhden Helmi-ohjelman mukaisen suojelualueen.

    Perustettujen suojelualueiden pinta-ala oli noin 200 hehtaaria.

    Lisää aiheesta
    • Vanhat puut antavat oman arvonsa metsälle. Kuvituskuva.

      Metsänhoito | Metsän suuromistaja satsaa metsän- ja luonnonhoitoon yli tuplasti matti meikäläiseen verrattuna – ja kannattavasti

    • Finsilvan metsissä harvennukset ovat sujuneet mallikkaasti.

      Metsänhoito | Suomen suurimpiin metsänomistajiin kuuluvan Finsilvan korjuujälki kohdallaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Finsilva
    metsätalous
    liiketoiminta
    uusiutuva energia
    suojelualue
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa