• Mondi ja SCA porskuttivat globaalissa tulosvertailussa kaukana suomalaisten metsäfirmojen edellä viime vuonna

    Metsäyhtiöiden marginaalit ovat tasoittuneet. Sellujätti Suzanon tulos tasaantui tuntuvasti viime vuonna.
    Ulkomaiden metsäyhtiöt tekivät laskusta huolimatta viime vuonna yhä kelpo tulosta.
    Ulkomaiden metsäyhtiöt tekivät laskusta huolimatta viime vuonna yhä kelpo tulosta. Kuva: Elli Paananen
    Metsä
    10.4.202016:30
    Mia Jouslehto

    Talouden viime vuoden yleismaailmallinen natina näytti heijastuneen yleisesti metsäalan yhtiöiden tuloksiin. Kaikilla vertailuun poimituilla yhtiöillä sekä liikevaihdot että liikevoitot pienenivät vuodesta 2018. Laskua selittävät niin tuotteiden laskeneet hinnat kuin pienentynyt menekki.

    Varsin komeaan suoritukseen ylsi viime vuonna silti paperi- ja pakkausyhtiö Mondi. Eteläafrikkalaistaustainen Mondi tunnetaan Suomessa parhaiten Kuopiossa sijaitsevan entisen Savon Sellun omistajana.

    Mondi tehtaili viime vuonna liikevoittoa peräti yli 20 prosenttia liikevaihdostaan. Yhtiön ilonaihe oli erilaisten paperikasseissa käytettyjen voimapapereiden kysyntä. Hyvin meni myös yrityksen joustavilla pakkauksilla, joita käytetään esimerkiksi elintarvikkeiden tai hoitotuotteiden pienpakkaamisessa korvaamaan muovituotteita. Sen sijaan perinteisimpien pahvipakkausten ja hienopapereiden tulos notkahti.

    Myös ruotsalainen SCA ylsi kelpo tulokseen. Hintojen ja kysynnän laskua paikkasi tuotannon nousu uusitulla Östrandin sellutehtaalla. Jos liikevoitosta ei putsattaisi pois yhtiön metsäomaisuuden arvonnousua, yltäisi se liikevaihdon tasolle. SCA nimittäin päivitti viime vuonna massiivisen metsäomaisuutensa arvon, kun metsien kasvu arvioitiin suuremmaksi kuin vuosikymmenen alkupuolella tehdyssä arviossa.

    Myös ruotsalainen Holmen nosti huomattavasti metsiensä arvoa puuston kasvun ja metsien hinnannousun ansiosta. Yhtiön tulosta avitti parantunut tulos papereissa, mutta vastaavasti kutistunut tulos kartongeissa ja loppuvuonna tappiolle painuneet sahat söivät hyödyn.

    Niin ikään yhdysvaltalainen metsäjätti Inter­national Paper kärsi viime vuonna tuloksen putoamisesta. Sen liikevoittoprosentti laski mutta pysytteli silti yli kymmenessä prosentissa. IP:n sellubisneksen liiketulos valahti miinukselle, mutta pakkaustuotteiden voitto piti melko hyvin kutinsa.

    Painopapereiden tulos sen sijaan pysyi edellisvuoden tasolla. IP kertoo varsin niukasti puoliksi omistamansa ja Venäjällä toimivan Ilimin tuloksesta. Kolmea paperi - ja sellutehdasta sekä kahta kartonkitehdasta pyörittävän Ilimin liikevaihto kutistui viime vuonna viidenneksen ja tulos saman verran.

    Maailman suurimman sellunvalmistajan, brasilialaisen Suzanon tulos kulki viime vuonna samoja polkuja muiden kansainvälisten yhtiöiden kanssa. Sen liikevoitto putosi kuitenkin rajusti.

    Kun vielä toissa vuonna myynnin jokaisesta dollarista jäi voittoa 37 senttiä, nyt sitä jäi enää 11 senttiä.

    Suzanolla on takanaan erikoisvuosi, jonka aikana brasilialainen sellujätti Fibria liitettiin osaksi paperi- ja selluyhtiö Suzanoa. Uusi Suzano tuotti lähes kolmanneksen lyhytkuituisesta lehtipuusellusta maailmassa. Kapasiteettia sillä on kaikkiaan noin kymmenen miljoonan tonnin tuotantoon seitsemällä tehtaalla.

    Suzanon tulos kuitenkin putosi, kun sellun hinnat laskivat rajusti viime vuonna ja kauppasota sekä Euroopan heikentynyt talous painoivat muutenkin suhdannetta.

    Lohjalla Kirkniemen paperitehtaan omistavan Sappin viime vuoden liiketulos jäi muita mainittuja yhtiöitä heikommaksi. Sappin myyntivolyymit heikkenivät etenkin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Sen sijaan Etelä-Afrikassa myynti veti paremmin.

    Entä miten suomalaisten metsäjättien tulokset suhteutuvat kansainvälisiin kilpailijoihinsa nähden? Yhtiöistä parhainta liikevoittoa teki viime vuonna UPM-Kymmene. Sen liikevoittoprosentti oli 13,7. Stora Ensolla se laski 9,5:een ja jyrkimmän laskun koki Metsä Group, jolla luku laski yhdeksään prosenttiin.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle