EU on päättänyt valjastaa markkinat ilmastonmuutoksen ehkäisyyn. Rahaa halutaan ohjata jatkossa voimakkaasti niin sanottuun vihreään liiketoimintaan, ja sitä varten EU on laatinut kestävyyden luokittelujärjestelmän, taksonomian, jonka tavoitteet koskettavat mitä suuremmassa määrin metsätaloutta.
Kaikilla aloilla taksonomian tavoitteiden saavuttaminen ei ole edes mahdollista, mutta esimerkiksi metsätaloudella on ilmastoasioissa suuri rooli.
Taksonomian tavoitteisiin liittyy yhä paljon avoimia kysymyksiä. On hyvä muistaa, että vaatimukset eivät astu voimaan välittömästi; Ensimmäinen delegoitu asetus eli ilmastokriteerit hyväksyttiin EU:ssa joulukuussa. Toista asetusta eli luonnon monimuotoisuuskriteerejä voi odottaa hyväksyntään kevään ja kesän aikana.
Taksonomiaan kuuluu kuusi tavoitetta, joista jo yhden ilmastotavoitteen saavuttaminen riittää kriteerien täyttämiseen, kunhan ei samalla aiheuteta haittaa viidelle muulle tavoitteelle.
Metsätalouden kannalta tavoitteista kolme on sellaisia, joille tuskin tällaista haittaa aiheutuu. Vesistöjen kestävä käyttö ja suojelu, siirtyminen kiertotalouteen sekä saastumisen ehkäiseminen ovat jo nyt huomioitu metsähoidon suosituksissa.
Muut tavoitteet ovat ilmastonmuutoksen hillintä, ilmastonmuutokseen sopeutuminen sekä luonnon monimuotoisuuden suojelu ja ennallistaminen. Niihin sisältyy vielä paljon epäselvyyttä.
Esimerkiksi suojelun kriteereissä on tulkinnanvaraa. Niissä vaaditaan maaperän laadun ylläpitämistä, monimuotoisuuden säilyttämistä sekä puustorakenteen monimuotoisuuden varmistamista. Metsälain 10-pykälän perusteella suojellut elinympäristöt voivat mahdollisesti riittää luontotyyppien monimuotoisuuden varmistamiseen, eikä niistä pitäisi koitua haittaa muillekaan kriteereille.
Ilmastonmuutoksen hillinnän ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen tavoitteet linkittyvät puolestaan uusiutuvan energian direktiiviin (RED III). Esimerkiksi yli 13 hehtaarin tiloilta vaadittava ilmastohyötyanalyysi viittaa RED III:n kestävyyskriteeristöön, ja sen mukaan 30 vuotta metsätaloustoiminnan aloittamisen jälkeen metsään tulee sitoutua enemmän päästöjä kuin mitä metsätalous aiheuttaa.
Jos RED III:n vaatimukset täytetään hankinta-aluetasolla, ilmastohyötyanalyysi katsotaan täytetyksi.
Seuraava ongelmakohta onkin hankinta-aluetason määrittely. Vielä ei ole tietoa, mikä se on, millaisella menetelmällä vaatimusten täyttymistä vertaillaan ja mikä on hankinta-aluetason perustaso, johon toteutumista verrataan. Hankinta-aluetasoa ei siis tule sekoittaa puukaupan hankinta-alueisiin.
”Lähestymistapa on aika erilainen kuin mihin alalla on totuttu”, sanoo Metsäteollisuus ry:n talouspolitiikan asiantuntija Juha Roppola. ”Meillä Suomessa on pidetty mielekkäänä sitä, että metsien ilmastovaikutusta seurataan kansallisella tasolla. Taksonomiassa sitä on viety yksityiskohtaisemmalle tasolle, ja se on ongelmallista.”
Myös ilmastokriteerien maankäytön muutoksen kieltävään kohtaan liittyy erilaisia tulkintoja. Maankäytön muutoksella tarkoitetaan sitä, että metsätalousmaa siirtyy metsätalouden piiristä johonkin muuhun maankäyttöön, kuten pelloksi.
Kriteerien mukaan maankäytön muutoksen pitäisi olla lailla tai sitovalla sopimuksella kielletty, mutta Suomessa tällaista lainsäädäntöä ei ole. Lainsäädännössä kuitenkin on metsän uudistusvelvoite, jota kenties voisi soveltaa kriteerin vaatimuksien täyttämiseen.
Maa- ja metsätalousministeriö aikoo käydä keskustelua komission kanssa ja varmistua siitä, että kriteerien tulkinta on järkevää. Tällä hetkellä taksonomian alaisesta toiminnasta raportointi on pakollista ainoastaan suurille yrityksille. Metsäalan yrityksistä velvoite koskee UPM:ää, Stora Ensoa ja Metsä Groupia.
Tänä vuonna yritykset raportoivat, miten suuri osa niiden toiminnasta voisi sisältyä taksonomiaan. Vasta ensi vuonna raportoinnissa tarkastellaan, miten suuri osa todellisuudessa täyttää taksonomian kriteerit.
Yritysten taksonomian alainen toiminta on arvioiden mukaan vielä vähäistä. ”Usein ne prosentit, joiden on arvioitu olevan taksonomian mukaisia, ovat aika pieniä. Ne ovat muutamasta prosentista vähän ylöspäin”, Roppola sanoo.
Säädökset etenevät hitaasti askel kerrallaan, eikä metsänomistajalla ole niiden suhteen vielä syytä huoleen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
