• Raute ahmi historiansa suurimman tilauskannan

    Puunjalostuksen koneita ja teknologiaa toimittavan yhtiön toiminta oli tappiollista vuoden ensimmäisellä puoliskolla.
    Raute toimittaa teknologiaa viilun, vanerin ja viilupuun tuotantoon. Yhtiön koneita on käytössä muun muassa UPM:n Pelloksen vaneritehtaalla.
    Raute toimittaa teknologiaa viilun, vanerin ja viilupuun tuotantoon. Yhtiön koneita on käytössä muun muassa UPM:n Pelloksen vaneritehtaalla. Kuva: Carolina Husu
    Metsä|Metsäteollisuus
    25.8.202319:15
    Sami Suojanen

    Konepajayhtiö Rauten liikevaihto laski seitsemän prosentti vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Liikevaihtoa kertyi 66,2 miljoonaa euroa.

    Liiketulos parani yli 16 miljoonaa euroa, mutta oli edelleen 0,2 miljoonaa euroa tappiollinen. Katsauskauden tulos oli 0,4 miljoonaa euroa tappiolla.

    Uusien tilausten määrä oli 179 miljoonaa euroa ja tilauskanta katsauskauden lopussa 202 miljoonaa euroa. Varausten jälkeen tilauskanta sisältää Venäjän tilauksia kaksi miljoonaa euroa. Yhtiö kertoo jatkavansa Venäjän toimintojensa alasajoa.

    Toimitusjohtaja Mika Saariaho iloitsee toisen vuosineljänneksen 112 miljoonan euron tilauksista. Ne olivat suuremmat kuin millään vuosineljänneksellä Rauten historiassa.

    ”Tilauskannan nousun taustalla ovat Latvijas Finierisin vaneritehdastilaus ja ranskalaisen Thebaultin LVL-tehdastilaus”, Saariaho toteaa yhtiön tiedotteessa.

    Yhtiö pitää ohjeistuksen ennallaan, vaikka markkinoilla odotettiin sen nostoa. Ohjeistuksen mukaan Rauten vuoden 2023 liikevaihdon arvioidaan olevan yli 150 miljoonaa euroa ja vertailukelpoisen käyttökatteen olevan yli 4 prosenttia.

    Yhtiön mukaan korkojen nousu ja yleinen maailmantalouden epävarmuus vaikuttavat sen asiakkaiden tuotteiden kysyntään. Erityisesti venäläisen koivutukin poistuminen markkinoilta on alkanut rajoittaa Rauten asiakkaiden tuotantovolyymeja.

    Lisäksi rakentamisen väheneminen on leikannut havuvanerin kysyntää etenkin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.

    Lisää aiheesta
    • Raute toimittaa laitteita viilun, vanerin ja LVL-tuotteiden valmistajille. Vielä vuosi sitten Venäjän osuus yhtiön liikevaihdosta oli puolet.

      Metsäteollisuus | Venäjän toiminnan alasajo iski kovasti Rauteen - toisella neljänneksellä tappio oli puolet liikevaihdon suuruudesta

      Tilaajalle
    • Rauten asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat viilu, vaneri, LVL (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki) ja sahatavara.

      Puutuotealan teknologiayritys Raute varoittaa: Liiketulos heikkenee selvästi viime vuodesta

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa