Jyrki Kangas: Metsäsertifiointi on muuttunut vähittäin kiristyväksi pakkovallaksi – sen vapaaehtoisuus on kovin näennäistä

Markkinaliberalismi saapui metsätalouteen metsälain muutosten myötä kymmenkunta vuotta sitten. Vapausasteet lisääntyivät metsien käytössä. Jatkuva kasvatuskin tuli hyväksytyksi hakkuutavaksi.

Myös laki metsänhoitoyhdistyksistä muuttui. Veroluonteinen metsänhoitomaksu poistettiin ja aito yhdistymisvapaus toteutui. Laki vapautti metsänhoitoyhdistykset edistämään täysin rinnoin metsätalouden kannattavuutta ja jäsentensä muiden tavoitteiden toteutumista.

Myös metsäsuunnittelussa kehitys on kulkenut vapauden suuntaan. Metsäkeskuslain muutoksessa eriytettiin metsäsuunnittelunkin liiketoiminta Suomen metsäkeskuksen viranomaistoiminnasta. Metsätietojen keruu, hallinta ja jakaminen ovat kuitenkin edelleen metsäkeskuksen tehtäviä.

Metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelusta saadaan metsätiedot ilmaiseksi vaikkapa juuri metsäsuunnittelun pohjaksi. Varsinaisia suunnittelupalveluja voi hankkia kilpailluilta suunnittelumarkkinoilta tai tuottaa ne omin neuvoin.

Ennen vapauden aikaa metsien käyttöä leimasi suunnitelmatalous, metsäsosialismi.

Vielä parikymmentä vuotta sitten silloiset metsäkeskukset tuottivat kaikki yksityismetsät kattavat aluesuunnitelmat, joista ne irrottivat ja myivät metsänomistajille tilakohtaisia suunnitelmia. Niiden laadinnassa ei juuri metsänomistajien näkemyksiä kyselty.

Aluesuunnittelun avulla pyrittiin saamaan metsänomistajat käyttämään metsiään yhteiskunnan kuvitellun edun mukaisesti, noudattamaan keskitetysti määriteltyä ”hyvää metsänhoitoa”.

Metsään.fi:n hakkuuehdotukset voisi oikeastaan sen ajan jäänteenä karsia palvelusta.

Näen enenevässä määrin merkkejä metsäsosialismin renessanssista ja lisääntyvästä holhousinnosta.

Uutta on, että suunnitelmataloutta ujutetaan Suomen metsiin myös valtakunnan ulkopuolelta, etenkin Euroopan unionin toimesta – osin kotimaisin voimin ja lobbauksin. Direktiivit, taksonomiat, ennallistamisasetukset ja mitä niitä onkaan.

Tavaraa tulee monesta tuutista politiikan eri lohkoilta.

Metsiä ahdistetaan muutenkin entistä enemmän samaan muottiin alati lisääntyvin pakoin, kielloin, painostuksin ja karttaharjoituksin, ja jälleen riippumatta metsänomistajien omista tavoitteista ja mielipiteistä. Metsätalouden sosiaalista kestävyyttä totisesti koetellaan.

Metsäsertifiointikin on muuttunut alkujaan markkinaehtoisesta lisäinformaation tuojasta ja vaihtoehtojen tarjoajasta vähittäin kiristyväksi pakkovallaksi, jonka noudattamatta jättäminen tappaisi metsätaloutesi.

Sertifioinnin vapaaehtoisuus on kovin näennäistä. Kuinka moni kuluttaja oikeasti kysyy ja ymmärtää metsäsertejä?

Metsäsosialismin hillintä sopii vaaliteemaksi. Maaseudun Tulevaisuuden vaalitentissä kaikki puolueet vastustivatkin hakkuiden rajoittamista ja halusivat suurempia korvauksia suojelusta metsänomistajille, mikä ilolla merkille pantakoon.

Kirjoittaja on Itä-Suomen yliopiston professori.