• Saimaannorppien siirtoistutukset aloitetaan ensi kesänä ‒ siirto tehty kerran aiemmin 1990-luvulla

    Lajin geneettinen monimuotoisuus on erittäin niukkaa, minkä lisäksi kanta on jakautunut geneettisesti edelleen eriytyneisiin osakantoihin.
    Arkistokuva norppien pesälaskennoista Puumalasta.
    Arkistokuva norppien pesälaskennoista Puumalasta. Kuva: Ismo Marttinen
    Metsä|Erä
    8.2.202320:38
    Sari Penttinen

    Saimaannorppia siirretään Saimaan sisällä touko‒kesäkuussa Pihlajavedeltä Kolovedelle ja eteläiselle Saimaalle, tiedottaa ympäristöjärjestö WWF.

    Siirtojen tavoitteena on pyrkiä turvaamaan saimaannorppakannan kasvua. Siirtoistutukset tukevat taantuneita norppa-alueita ja ylläpitävät jäljellä olevaa geneettistä monimuotoisuutta.

    Saimaan vesissä ui tätä nykyä arviolta 440 saimaannorppaa. Tutkimukset osoittavat, että saimaannorpan geneettinen monimuotoisuus on erittäin niukkaa, minkä lisäksi kanta on jakautunut geneettisesti edelleen eriytyneisiin osakantoihin.

    Laajempi, monimuotoisempi geenipohja auttaa saimaannorppia selviämään paremmin muuttuvissa ympäristöissä, joita aiheuttavat esimerkiksi ilmastonmuutos tai kemikaalit, kertoo Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutin tutkimusjohtaja Petri Auvinen tiedotteessa.

    ”Siirtojen avulla geneettisesti köyhä osakanta voi saada takaisin jonkin ominaisuuden, joka on pitkällä aikavälillä hyvä selviytymisen kannalta”, sanoo Auvinen.

    Siirtojen pitkäaikaiset vaikutukset ovat nähtävissä tulevissa norppasukupolvissa, kun saadaan tutkimustietoa siitä, ovatko siirrot rikastaneet geenivirtaa.

    Siirrot tapahtuvat touko‒kesäkuussa norppien karvanvaihtoaikaan. Geenivirran lisäämiseksi ja paikallisen kannan kasvattamiseksi norpparikkaalta Pihlajavedeltä siirretään arviolta viisi norppaa, joista osa sijoitetaan Kolovedelle ja osa Puumalan eteläpuoliselle Saimaalle.

    Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet erityisesti Koloveden norppakannan olevan geneettisesti eriytymässä. Uusin tutkimus viittaa, että sama uhka on kohdistumassa myös Puumalan eteläpuoliseen Saimaaseen. Kolovedellä ongelmana on myös synnyttävien naaraiden merkittävä väheneminen.

    ”Kolovedellä syntyi 4–6 poikasta vuosittain 2000-luvun alussa, mutta kymmenessä vuodessa synnyttävät naaraat katosivat sieltä lähes tyystin. Siirroilla pyrimme vahvistamaan ja monipuolistamaan Koloveden norppakantaa. Kolovesi on suurelta osin suojelualuetta, joten norpille on siellä tarjolla hyvää ja rauhallista pesimäympäristöä”, sanoo luonnonsuojelun erityisasiantuntija Miina Auttila Metsähallituksen Luontopalveluista.

    Saimaannorppia on siirretty kerran aiemmin vuonna 1992. Silloin Venla-norppa siirrettiin Haukivedeltä vahvistamaan Etelä-Saimaan pienentynyttä norppakantaa.

    30 vuodessa Venlalle on syntynyt jälkeläisiä jo useassa sukupolvessa. Edelleen elossa olevan, vähintään 35-vuotiaan Venlan pitkäikäisyys kielii siitä, että siirto uuteen elinympäristöön sujui hyvin.

    ”Oli hyvä saada Etelä-Karjalaan savolaisnorppa. Venlan siirto on tutkimuksen mukaan vähentänyt sukusiittoisuutta, jonka pitkällä aikavälillä tiedetään vaikuttavan syntyvyyteen ja pesäpoikaskuolleisuuteen. Eteläisen Saimaan norppakanta on osin siirron ansiosta kasvanut suhteessa voimakkaammin”, kertoo WWF:n aluevastaava Ismo Marttinen, joka toimii kenttäpäällikkönä tulevissa saimaannorppien siirroissa.

    Siirrettävät norpat ovat aikuisia. Ne pyritään tunnistamaan ennen kiinniottoa turkkikuvioista, jotta niiden ominaisuuksista ja elinkaaresta olisi ennakkoon mahdollisimman paljon tietoa.

    Turkkikuvioinnin avulla yksilöitä voidaan seurata koko niiden elämän ajan. Norpista otettava DNA-näyte puolestaan mahdollistaa seurannan myös seuraaviin sukupolviin.

    ”DNA:n avulla voimme jatkossa selvittää esimerkiksi pesäpaikalta löytyvästä kuutinkarvasta tai istukasta, onko pesään syntynyt kuutti siirretyn yksilön jälkeläinen”, Auvinen kertoo.

    Siirrettäville norpille asennetaan satelliittiseurantalaitteet, joilla saadaan tarkkaa tietoa norpan sijainnista monta kertaa päivässä. Siirtojenjälkeinen seuranta mahdollistaa ennen kaikkea arvion siirron välittömästä onnistumisesta; jääkö norppa uudelle alueelle vai ei. Selkäkarvaan kiinnitettävä seurantalaite irtoaa viimeistään seuraavana keväänä karvanvaihdon aikana.

    ”Satelliittiseuranta on tehokkain tapa saada paljon havaintoja, miten eläimet liikkuvat ja käyttäytyvät elinympäristössään. Mikään muu menetelmä ei mahdollista yhtä tarkkaa, lähes reaaliaikaista tietoa eläimen sijainnista ja aktiivisuudesta”, kertoo Itä-Suomen yliopiston tutkija Marja Niemi.

    Saimaannorppien siirrot ovat osa Yhteinen saimaannorppamme LIFE -hanketta, ja niiden toteutuksessa ovat mukana Itä-Suomen ja Helsingin yliopistot, Metsähallituksen Luontopalvelut ja WWF Suomi.

    Lisää aiheesta
    • Kuolleista ja vahingoittuneista saimaannorpista pyydetään ilmoittamaan viipymättä Metsähallitukselle. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Ympäristö | Saimaannorppien määrä on kasvanut – viime talvi tarjosi norpille otolliset olosuhteet pesintään

    • Saimaannorppa kuuluu uuden tutkimuksen perusteella arktisen alueen ja tarkemmin pohjoisamerikkalaisten norppien ryhmään.  LEHTIKUVA / Jussi Nukari.

      Luonto | Saimaannorppa ei ehkä olekaan lähisukua nykyisille itämerennorpille – tieto yllätti tutkijat

    • Saimaannorpan pesinnälle potentiaalisen lumikinoksen päältä oli ajettu moottorikelkalla ristiin rastiin. Sunnuntaina jäljellä oli enää norpan kovertama avanto.

      Luonto | Moottorikelkkailija tuhosi saimaannorpan pesäpaikan – ”Tämä on räikeää norppien häirintää”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle