• Rakentamisen näkymät lupaavat hyvää sahatavaran tarpeelle Suomessa tänä vuonna – "Ihan varmasti on kysyntää"

    Hintaralli on ollut kovaa, mutta rakentamisessa eletään yhä huippukautta, arvioi Rakennusteollisuuden pääekonomisti Jouni Vihmo.
    Tilaajalle
    Rakentaminen on Suomessa kasvussa, ja se pitää tänäkin vuonna yllä sahatavan ja muiden rakennustuotteiden kysyntää.
    Rakentaminen on Suomessa kasvussa, ja se pitää tänäkin vuonna yllä sahatavan ja muiden rakennustuotteiden kysyntää. Kuva: Kari Salonen
    Metsä
    22.1.202221:03
    Mia Jouslehto

    Rakennusteollisuuden näkymät tälle vuodelle ovat pysyneet kasvavasta kustannuspaineesta huolimatta hyvinä. Rakennusteollisuus ry:n pääekonomisti Jouni Vihmon mukaan viimevuotinen nousukiito on tasaantunut, mutta asuntoaloituksia uskotaan kertyvän tänä vuonna yhä noin 40 000. Eletään siis edelleen huippukautta.

    "Rakentamisessa mennään nousukautta, jos katsotaan yritysten luottamusta tulevaisuuteen tai tilannetta juuri nyt", sanoo Vihmo.

    Hänen mukaansa kustannusten nousu on ollut historiallisestikin katsottuna kovaa. Rakentamiskustannukset nousivat viime vuoden loppua kohti jopa 10 prosenttia. Se on hidastanut ja siirtänyt julkisen sektorin hankkeita, sekä asuntohankkeita, mutta rakentaminen on silti vilkasta.

    Vihmo uskookin, että rakennusmateriaalien, esimerkiksi puutavaran kysyntä pysyy Suomessa hyvällä tasolla alkaneen vuoden.

    "Ihan varmasti on kysyntää. Tänä vuonna rakennetaan paljon", hän sanoo.

    Samaa kertoo sahatavaran futuurihintojen kehitys maailmalta.

    "Koko maailma elvyttää rakentamalla, se näkyy. Samoin näkyvät tuotantoketjujen ja logistiikkaketjujen tietyt ongelmat. "

    Rakennusmateriaalien kysyntää ylläpitää myös korjausrakentamisen elpyminen. Taloyhtiöissä on paljon koronan aikaansaamaa patoumaa. Samoin toimistotiloja muokataan koronan tuomien tarpeiden takia ja yleisemmistä korjaussyistä.

    Lisäksi pientalojen rakentaminen vetää hyvin.

    Muun kuin asuntorakentamisen osalta kehitys on ollut heikompaa. Rakennusteollisuus arvioi viime syksynä suhdanne-ennusteessaan, että tänä vuonna rakentamisen aloituskuutiomäärä laskee vuoden loppua kohti.

    "Alkuvuoden puolella teollisuuden investoinnit lähtevät liikkeelle, ja julkisella puolella on selvästi esimerkiksi sairaalahankkeita ja opetusrakennuksia rakentamatta. Niitä käynnistyy ympäri Suomen vielä."

    Liiketiloihin Vihmo ei odota erityistä rakentamisen kasvua. Etenkin pääkaupunkiseudulla on rakennettu viime vuosina erityisen paljon. Iso rakentamisen osa-alue on myös maatalous. Sen osalta näkymä on Rakennusteollisuuden arvion mukaan laskeva.

    Lue myös:

    Sahatavaran hintojen uusi nousu Yhdysvalloissa antaa valoa markkinanäkymiin – tulevaa ennustavat futuurit lähestyvät viime kevään huippua

    Pölkky Oy teki erinomaisen tuloksen – "Odotamme hintojen jälleen nousevan vuoden 2022 ensimmäisen ja toisen neljänneksen aikana"

    Artikkelin aiheet
    rakentaminen
    sahatavara
    rahoitusnäkymä
    Rakennusteollisuus
    Suomi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle