• Metsähallituksen pääjohtajan työssä vaaditaan "lehmän hermoja" – paikalta kolme vuotta sitten syrjäytetty Esa Härmälä ei ole enää kiinnostunut virasta

    Metsähallituksen mukaan Pentti Hyttisen yli 200 000 euron eroraha on yleisen linjan mukainen.
    Metsähallituksen pääjohtajalta vaaditaan hyvää johtajuutta ja lehmän hermoja, toteaa Esa Härmälä.
    Metsähallituksen pääjohtajalta vaaditaan hyvää johtajuutta ja lehmän hermoja, toteaa Esa Härmälä. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä
    5.9.201913:02
    Jarmo Palokallio

    Maa- ja metsätalousministeriö käynnistää Metsähallituksen uuden pääjohtajan etsinnän reilun viikon sisällä. Ministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) Metsähallituksen johdosta syrjäyttämä Esa Härmälä ei ole enää kiinnostunut virasta.

    "Ajatus virkaan hakemisesta tuntuu kaukaiselta. Alkuperäisen suunnitelmani mukaan olisin tässä vaiheessa ollut vähitellen eläköitymässä kyseisestä toimesta", kertoo Härmälä.

    Viran täyttäminen on maa- ja metsätalousministeriön harteilla. Ylijohtaja Juha S. Niemelän mukaan tavoitteena on julkaista kyseinen työpaikkailmoitus 15.9.

    Viran kelpoisuusvaatimukset ovat laissa. Tehtävään vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto ja liiketalouden ja Metsähallituksen tehtäväalan tuntemusta sekä johtamiskokemusta.

    Pääjohtajan palkka on 17 000 euroa kuussa.

    Härmälä pitää tehtävää vaativana.

    "Metsähallitus on vaikea talo hallita. Sillä on kaksi hallintoa ja kassaa. Johtajalla pitää siksi olla lehmän hermot, mutta toisaalta häneltä vaaditaan myös johtajuutta."

    Härmälä toivoo, että ministeriö kuulisi valinnassa Metsähallituksen hallitusta.

    Metsähallituksen hallituksen puheenjohtaja Timo Laitinen nostaa keskeiseksi uuden pääjohtajan ominaisuudeksi juuri tuon hyvän johtamisosaamisen ja kokemuksen johtamisesta.

    "Tältä osin päätösvalta on kuitenkin kokonaan ministeriöllä", hän korostaa.

    Maan hallitus tekee lopullisen nimityksen maa- ja metsätalousministerin esityksestä.

    Virka tuli auki, kun Metsähallituksen pääjohtaja Pentti Hyttinen irtisanoutui tehtävästä perhesyihin vedoten syyskuun alusta. Hyttisen johtamisesta oli samanaikaisesti tekeillä tutkinta.

    Hyttinen saa Metsähallitukselta toimitusjohtajasopimuksensa mukaisen irtisanomisajan palkan kuudelta kuukaudelta sekä kuuden kuukauden palkkaa vastaavan erokorvauksen. Lisäksi Hyttinen saa mahdolliset tulospalkkiot tämän vuoden tammi-elokuulta.

    Erorahojen määrä noussee yli 200 000 euroon. Laitisen mukaan Hyttisen toimitusjohtajasopimus ja sen mukaiset erorahat ovat normaalin linjan mukaiset.

    Maatalous- ja ympäristöministerinä toiminut Kimmo Tiilikainen valitsi Hyttisen Metsähallituksen pääjohtajaksi vuonna 2016. Nimityksestä nousi kohu, sillä myös virkaa hoitanut Esa Härmälä olisi halunnut jatkokaudelle.

    "Monet kovat hakijat jättivät tuolloin hakematta virkaa, koska he katsoivat, että saan jatkopestin", Härmälä arvelee.

    Härmälän mainitsemia kovia hakijoita olisivat saattaneet olla esimerkiksi Metsäteollisuus ry:n tuolloinen metsäjohtaja Tomi Salo, Työtehoseuran nykyinen toimitusjohtaja Juha Ojala tai vaikka Metsä Groupin metsäjohtaja Juha Mäntylä.

    Tulevalla hakukierroksella etukäteiskiinnostusta on herättänyt se, lähteekö Tiilikainen kisaan mukaan. Hän saattaisi olla vahva ehdokas, ellei olisi saanut edellisen hakukierroksen päätteeksi keskustan eduskuntaryhmältä vakavaa huomautusta asian hoidosta.

    Vai olisiko nyt pätevän naisen vuoro nousta Metsähallituksen johtoon.

    Artikkelin aiheet
    metsähallitus
    pääjohtaja
    eroraha
    julkinen virka
    johtaminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle