• Sahayrittäjä Pekka Kopra olisi halunnut ostaa myös Luvian ja Kyrön sahat Westakseen

    Pihlavan sahan tuore historiateos paljastaa mielenkiintoisia käänteitä Pekka Kopran Westas-yhtiön perustamisen ajoilta.
    Pihlavan sahan julkisivu on Museoviraston suojelema.
    Pihlavan sahan julkisivu on Museoviraston suojelema. Kuva: Hanna Lensu
    Metsä|Kirjallisuus
    7.11.202521:00
    Arvio
    Hanna Lensu

    Yhtä vuoristorataa 150 vuotta – sellaista on elämä ollut porilaisella Pihlavan sahalla, joka kuuluu nykyään Westas-sahayhtiölle. Pihlavan pitkä historia on nyt koottu kirjaksi, jonka on kirjoittanut Sakari Siltala.

    Heti tehtaan ensimmäiset vuosikymmenet alkoivat talousvaikeuksien merkeissä. 1870-luvun Suomen mittakaavassa tehdas oli jättiläinen, mutta ruotsalainen omistaja ei saanut löperön taloudenpidon vuoksi toimintaa kannattavaksi. Sahan osti 1889 paikallinen teollisuusjyrä Antti Ahlström. Pihlavasta tuli yhtiön ylpeys.

    Koko Pihlavan kylää ei ollut ennen sahan perustamista, ja alueen vaiheet kietoutuvat tiukasti sahan historiaan. Sittemmin Pihlavaan rakennettiin useita muitakin tehtaita, joista useimpien toiminta on ehtinyt sammua.

    Kun sosialismi rantautui Suomeen 1900-luvun alussa, Pihlavasta tuli yksi Suomen tulipunaisimmista kylistä. Kiistoja ja lakkoja riitti, eikä verenvuodatukseltakaan säästytty. Traagisia henkilövahinkoja sattui tehtaan arjessakin; työskentely sahalla oli hyvin vaarallista.

    1980- ja 90-luvuilla Ahlström oli luopunut muista sahoistaan ja nilkuttavasta Pihlavastakin haluttiin päästä eroon. Tehtaan kohtalo vaikutti sinetöidyltä. Pelastus tuli kuitenkin Hämeestä: vierumäkeläisen Versowoodin suuromistaja Pekka Kopra halusi perustaa oman yrityksen Länsi-Suomeen.

    Yrityskauppojen rahoittamiseksi Pekka Kopra joutui myymään muun muassa 700 hehtaaria metsiä.

    Vuonna 2013 Pihlava ja Raunion saha siirtyivät Kopran perustaman Westas-yhtiön omistukseen. Yrityskauppojen rahoittamiseksi Pekka Kopra joutui myymään muun muassa 700 hehtaaria metsiä. Kopran suunnitelmana oli ollut myös Luvian sahan ja Metsä Groupin Kyrön sahan osto, mutta nämä eivät toteutuneet. Sittemmin vuonna 2022 Luvian osti itävaltalainen HS Timber Group ja Kyrön saha Pöytyällä suljettiin.

    Koronavuosien ennennäkemätön sahatavarabuumi koitui sahayrityksille, myös Westakselle, satumaisten voittojen ajanjaksoksi. Pihlavassa sahataan aina vain.

    Sakari Siltala: Särmät, linjat ja raamit. Pihlavan saha 1875-2025. Siltala 2025.
    Sakari Siltala: Särmät, linjat ja raamit. Pihlavan saha 1875-2025. Siltala 2025. 
    Lisää aiheesta
    • Pekka Kopra osti Pihlavan sahan vuonna 2013.

      Metsäteollisuus | Pekka Kopra järjesti juhlat koko kansalle – Pihlavassa on sahattu jo 150 vuotta

      Tilaajalle
    • Luvian Sahan liikevaihto on ollut noin 85 miljoonaa euroa vuodessa ja se on työllistänyt 120 henkilöä.

      Metsäteollisuus | Itävaltalainen HS Timber Group ostaa Luvian Sahan

    • Kyrön sahan vuotuinen mäntysahatavaran tuotantokapasiteetti on noin 230 000 kuutiometriä. Raumalla käynnistyvän suursahan kapasiteetti on 750 000 kuutiometriä mäntysahatavaraa.

      Metsä Group aikoo lopettaa sahatavaran tuotannon Kyrön sahalla jo ensi kesänä

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki