• Kaadoitko paatsaman, koivun tai lepän? Puiden kuorista saa kankaisiin upeita värejä – tässä koivun hempeä värikartta

    Pellavan ja puuvillan värjääminen luonnonväreillä onnistuu kotona. Kasvikuitujen värjääminen poikkeaa esimerkiksi villan värjäämisestä.
    Tilaajalle
    Lehtikuusen ja omenapuun tanniinitesti. Värjää kasvikuituja luonnonväreillä -kirjan kuvitusta.
    Lehtikuusen ja omenapuun tanniinitesti. Värjää kasvikuituja luonnonväreillä -kirjan kuvitusta. Kuva: Ritva Tuomi
    Metsä|Luonto
    22.5.202417:30
    Paula Liesmäki

    Kotimaisten puiden kuorilla voi taikoa kankaisiin hurmaavia värejä.

    Punertavanruskeaa saa vaahterasta ja koivusta, kertoo vastikään Värjää kasvikuituja luonnonväreillä -kirjan julkaissut Anna-Karoliina Tetri.

    Harmaaleppä antaa Tetrin mukaan voimakkaan vihreänkeltaista väriä. Lepän kuorta on käytetty värjäykseen jo 1700-luvulla.

    Korpi- ja orapaatsama antavat kullankeltaista ja punaista. ”Paatsamaa tutkitaan nyt yliopistollakin: epäillään, että sitä olisi käytetty muinaispuvuissa punaisen lähteenä”, kertoo Tetri.

    Puunkuorilla värjääminen ei siis ole uusi asia. Jo Lönnrot kirjoitti siitä aikanaan.

    ”Tieto siitä katosi meillä jossain vaiheessa. Nyt puun kuorilla värjäämistä tutkitaan paljon uudelleen”, kertoo Tetri.

    Esimerkiksi muotiteollisuus ja selluloosakuidun tekstiilikäyttöä kehittävät yritykset ovat kiinnostuneet luonnonväreistä.

    Puunkuoret ovat yksi metsäteollisuuden sivuvirroista. Tetristä niissä olisi potentiaalia teolliseen värjäämiseen. ”Näistä lähtee tosi kestäviä värejä.”

    Tetrin kirja on ensimmäinen suomalainen kirja, joka käsittelee kasvikuitujen värjäystä luonnonväreillä. Eläinperäisten kuitujen värjäämisestä on tehty useita kirjoja.

    Värjää kasvikuituja luonnonväreillä -kirja on Tetrin 17. käsityöalan tietokirja. Pääkaupunkiseudulla asuva tekstiilialan muotoilija ja yrittäjä pitää myös luonnonvärialan koulutuksia, esimerkiksi kesällä Mikkelissä Kenkäverossa.

    Kasviperäiset puuvilla, pellava, hamppu ja selluloosapohjaiset muuntokuidut kuten lyocell ja viskoosi värjätään eri lailla kuin eläinperäiset kuidut, kuten villa.

    ”Halusin tehdä kirjan, sillä suurin osa maailmalla pyörivistä luonnonkuiduista, vaatteista ja tekstiileistä – myös käytetyistä – on selluloosapohjaisia.”

    Puun kuorten antamat värit ottavat hyvin puuvillaan ja pellavaan. Esimerkiksi matonkuteiden tai mummon lakanoiden tai pitsiliinojen värjäys onnistuu hyvin.

    Luonnonvärit ovat sävyiltään rauhallisia. Niillä voi Tetrin mukaan kesyttää räikeätkin synteettiset neonvärit.

    Kasvikuidun värjäys alkaa huolellisella pesulla. Sitä seuraa tanniinikäsittely. Kotimaisia tanniinien lähteitä ovat esimerkiksi tammi, leppä, koivu ja paju.

    Seuraavaksi kasvikuitu puretetaan. Väriaineet käyttäytyvät eri lailla eri puretteiden kanssa. Tetrin kirjassa onkin värikartat eri puunkuorten sävyistä eri kuiduille eri puretteilla. Hän teki kokeiluja kolme vuotta kirjaa tehdessään.

    Viimeiseksi kuitu värjätään värjäysliemessä.

    Puun kuorilla värjäyksessä pääsee alkuun ottamalla kuorta talteen. Se kannattaa Tetrin mukaan silputa mahdollisimman pieneksi ja jättää kuivumaan.

    Väri paranee kuivatuksessa, joten kuoret voi huoletta unohtaa vaikka pariksi vuodeksi vintille.

    Värjäykseen tarkoitetut puun kuoret pitää hankkia omilta mailta tai vaikka vaihtokaupoilla, Tetri muistuttaa kirjassa.

    Elävästä puusta kaarnaa tai kuorta ei saa repiä. Kaatunutta puuta ei myöskään saa ottaa metsästä ilman maanomistajan lupaa.

    Kuivattua puunkuorta myös myydään ulkomaisissa tukuissa värjäystarkoituksiin. ”Suomessa ei ole tällaista toimintaa olemassa.”

    Koivun kuoren värjäystuloksia eri kuiduilla ja puretteilla. Anna-Karolina Tetri teki kokeiluja kirjaa varten kolmen vuoden ajan. Värjäykseen käytetään koivun tuohen alla olevaa karppua.
    Koivun kuoren värjäystuloksia eri kuiduilla ja puretteilla. Anna-Karolina Tetri teki kokeiluja kirjaa varten kolmen vuoden ajan. Värjäykseen käytetään koivun tuohen alla olevaa karppua.  Kuva: Ritva Tuomi
    Lisää aiheesta
    • Vasemmanpuoleisessa purkissa on siankärsämöä, keskellä mandariininkuoria ja ruskotattia, oikealla ruskotattia.

      Luonto | Toukkaiset tatit, kastanjankuoret ja syksyn viimeiset kasvit käyvät lankojen värjäykseen – purkkivärjäys luonnonväreillä on helppoa mutta ei nopeaa

      Tilaajalle
    • Tiina Hirvonen (vas.) on Soinilanmäen tilan yrittäjä ja tapahtuman pääorganisaattori. Susanna Nuutinen ja Simo Havia ovat aktiiveja Suur-Savon lampurit -yhdistyksessä, joka myös osallistuu Elonkorjuu Etkojen järjestämiseen.

      Maatalous | Kasvivärjäystä, kerintää ja pölyttäjien kuulumisia ‒ Elonkorjuu Etkoille savonlinnalaistilalle odotetaan yli 500 kävijää

    • Talonpoikaismuseo Yli-Kirralla on järjestetty Kaikkien Aikojen Maatalousnäyttelyä jo vuodesta 1992. Tänä vuonna perinnetapahtuma kuuluu osaksi Euroopan kulttuuriympäristöpäiviä.

      Kulttuuri | Miten pärekattoa tehdään, kasveilla värjätään tai käsikivillä jauhetaan jauhoja?Talonpoikaismuseon työnäytöksissä sukelletaan1800-luvun menetelmiin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    luonnonvärit
    kasvikuidun värjäys
    puunkuoret
    kasvivärit
    Anna-Karoliina Tetri
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle