• Metsähallituksen työllisyysvelvoite säilyy edelleen

    Maa- ja metsätalousministeriön esitys uudeksi metsähallituslaiksi säilyttää Metsähallituksen työllisyysvelvoitteen.
    Metsä
    4.12.201508:00
    MT toimitus

    Uudistuksen yhtenä tavoitteena on selkeyttää Metsähallituksen hallintoa.

    ”Lausuntokierroksen perusteella pelkona on ollut ympäristöministeriön toimivallan rönsyily. Siltäkin osin teimme esitykseen muutoksia”, kertoo maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.).

    Tiilikaisen mukaan ympäristöministeriön väljien linjausten sijaan lakiin tulevat selkeästi kirjatut hallintotehtävät, joista pidetään kiinni.

    Metsätalous Oy on kokonaan valtion omistuksessa. Se saa pysyvän käyttöoikeuden valtion metsiin.

    ”Metsähallituksen yhteiskunnalliset velvoitteet pysyvät nykyisellään. Liiketoiminnan harjoittamisessa on siis otettava huomioon biologisen monimuotoisuuden, luonnon virkistyskäytön ja työllisyyden sekä saamelaiskulttuurin ja poronhoidon edistäminen”, Tiilikainen listaa.

    Hallitus antoi lakiesityksen eduskunnan käsittelyyn torstaina. Metsähallituslaki on tarkoitus saada voimaan maaliskuussa.

    Artikkelin aiheet
    metsähallitus
    metsähallituslaki
    työllisyys
    maa- ja metsätalousministeriö
    ympäristöministeriö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle