• Puuta syömällä laihtuu

    Puun sidosaineet vähentävät ruoan energia-arvoja.
    Puuperäinen ksylaani parantaa jogurtin koostumusta
    Puuperäinen ksylaani parantaa jogurtin koostumusta Kuva: VTT
    Metsä
    2.6.201621:30
    Antti Koskinen

    Teknologian tutkimuskeskus VTT :n mukaan puun raaka-aineita voidaan lisätä elintarvikkeisiin ruoan energia-arvojen madaltamiseksi. Puuaineksessa esiintyvät komponentit, kuten ksylaani ja ligniini ovat ravintoarvoiltaan niukkoja, ja niitä voidaan näin ollen soveltaa muun muassa vähäkaloristen elintarvikkeiden kehittämiseen.

    Puuperäisiä raaka-aineita on käytetty elintarvikkeissa jo pitkään. Tunnetuin niistä lienee ksylitoli, mutta erityyppisiä puun sidosaineita löytyy muun muassa jäätelöistä, suklaista ja juustoista.

    Nyt elintarviketeollisuus on kiinnostunut puiden sidosaineiden käytöstä myös laajemmin. Ne sopivat esimerkiksi jogurttien, sekä leipomo- ja lihatuotteiden laadun parantamiseen.

    VTT :n tutkimuksissa havaittiin, että puukomponentit tasoittavat ja pehmentävät jogurttien koostumusta, minkä lisäksi myös rakenteen säilyvyyden huomattiin paranevan.

    Koivusta eristettävästä ksylaanista kaavaillaan apua myös ruoansulatusongelmiin. Se pilkkoutuu hitaammin kuin jogurteissa yleisesti käytettävät fruktaanit, ja näin ollen se voi vähentää suolistovaivoja.

    Myös paperiteollisuudessa puusta erotettava sidosaine, ligniini, voidaan ottaa elintarviketeollisuudessa hyötykäyttöön. Se edistää emulsioiden, eli veden ja öljyn seosten, sekä vaahtomaisten rakenteiden muodostumista ja niiden kestävyyttä. Näitä ominaisuuksia onkin mahdollista hyödyntää laajalti monenlaisessa elintarvikkeiden laadun parantamisessa ja kehityksessä.

    Artikkelin aiheet
    puun sidosaineet
    elintarviketeollisuus
    VTT
    puupohjaiset raaka-aineet
    ligniini
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle