Kuulas ilta vaihtuu aamun harmauteen. Yö on vetänyt pilvipeiton taivaalle. Koillisen puolella taivaan rannassa punottaa vielä kapea rantu. Tyynessä aamuhämärässä vallitsee odottava hiljaisuus. Sen rikkoo jostakin kaukaa kuuluva kurjen huuto.
Timo ja Susanna Kujala seisovat metsäsaarekkeen nurkkaan viritetyn naamioverkon suojissa. Koiran virkaa toimittaa nuori kaksivuotias pitkäkarvainen saksanseisoja Ropsi. Ympärillä on vajaat kahdeksankymmentä hehtaaria peltoa.
Kolmas metsästäjä Sami Karjalainen on mennyt passiin pellon halki metsänreunan puolelle.
”Tuossa oli eilen sataviisikymmentä merihanhea”, Timo Kujala osoittaa.
Sadan metrin päässä passipaikasta ruokailun jäljet erottuvat ohrapellosta tummana kohtana. Passipaikka sijaitsee oletetulla hanhien lentoreitillä niiden tullessa mereltä pellolle syömään.
Vähän ennen viittä auringon nousun aikaan kuuluu mereltä päin veret seisauttava hanhen töräytys. Kahdeksan hanhen parvi lentää läheltä, mutta on sovittu ettei ensimmäisiä ammuta. Ne toimivat houkutuslintuina muille alueella lentäville hanhille. Hanhet laskeutuvat peltoon. Lisää hanhia ei näy eikä kuulu. Vajaa puoli tuntia ruokailtuaan hanhet yllättäen lähtevät.
Sen jälkeen on pitkään hiljaista. Alkaa ripottelemaan vettä.
Varttia vaille kuusi kymmenkunta hanhea lentää samaa reittiä kuin ensimmäinen parvi. Nyt Karjalaisen haulikko pamahtaa. Yksi suistuu peltoon osuman saaneena.
Ropsi-koira on vielä opissa, eikä sitä lasketa vielä vapaaksi. Miehet ohjaavat Susanna Kujalan puhelimen välityksellä hanhen putoamispaikalle. Samaan aikaan useampikin hanhiporukka olisi tulossa peltoon. Tärkeää on kuitenkin saada pudonnut lintu talteen.
Lento jatkuu ja useita hanhiparvia käy kurvaamassa pellon päällä, mutta liian kaukana. Kymmentä vaille seitsemän lentää yli kolmenkymmenen hanhen tokka passipaikan vierestä. Kujala ampuu lähimpänä olevaa lintua, joka tulee myttynä alas.
On aika lähteä aamukahvin keittoon metsäsaarekkeen sisällä sijaitsevaan leiriin. Kahvia juodessa hanhiparven ääniä kuuluu vielä useaan otteeseen. Yksi parvi laskeutuu peltoon reilun sadan metrin päähän. Voimme seurata niiden ruokailua kahvipöydästä käsin.
Merihanhien aikaistettu metsästys tuo Kujalan tilalle helpotusta viljatuhoihin. Nuorten merihanhien sulkimispaikka sijaitsee viiden kilometrin päässä pelloista.
Sulkasadon mentyä ohi heinäkuun puolenvälin paikkeilla lentokykynsä saaneet hanhet aloittavat vierailut ohrapeltoihin. Lisäksi myös pesivän hanhikannan poikueet kulkevat pellossa ruokailemassa. Pahimpina vuosina Kujalat ovat hakeneet riistakeskukselta poikkeuslupia jo ennen elokuun kymmenettä päivää. Viimeksi vuonna 2020.
”Pahimmat hanhituhopellot ovat tällä hetkellä nurmella, eikä poikkeuslupaan ole ollut nyt tarvetta”, Timo Kujala tuumaa.
Hanhien jäljiltä tuho on totaalinen. ”Ne syövät tasan tarkkaan ihan kaiken”, hän toteaa.
Kujalan tilalla kasvatetaan emolehmiä. Pääosa vajaan kahdensadan hehtaarin pelloista on ohraa, mutta myös jonkin verran rypsiä. Ohra menee suurimmaksi osaksi oman karjan rehuksi. Hyvänä vuonna siitä jää vähän myyntiin.
Lehmät saavat laiduntaa kesän vapaana meren rannalla ja siten myös tekevät tärkeää maisemanhoitotyötä. Laidunnettu maisema on myös merihanhelle sopivaa pesimisympäristöä.
Merihanhea saa metsästää 10.8. alkaen rannikkoalueen pelloilla, jotka ovat viljan ja muun kasvin tuotannossa.
Ravintohoukutinta ei saa käyttää.
Saaliit kirjataan Oma riistaan tai toimitetaan saalisilmoituslomakkeella.
Merihanhella vuorokausikiintiö on kaksi lintua metsästäjää kohden.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
