• Sahoja uhkaa kuolinkierre

    Suomen sahat ry:n toimitusjohtajan Kai Merivuoren mukaan nyt pystyvät tuloksen tekoon vain parhaat suomalaiset sahat.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä
    13.4.201207:00
    MT toimitus

    Sahojen viime aikaiset lopetusuutiset Haminasta ja Kajaanista kertovat alaa uhkaavasta kuolinkierteestä.

    Pellervon Taloustutkimus PTT ennakoi torstaina, että myös Ruotsista suljetaan sahoja. Vahva kruunu on syönyt niiden kilpailukykyä.

    Etenkin pohjoisen Suomen sahojen kilpailukykyä heikentävät alennetut kuljetustuet ja polttoaineiden hintojen nousu.

    MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila vaatii keskustelua ja sitä kautta keinoja itsenäisten sahojen toimintaedellytysten turvaamiseen.

    Marttila varoittaa, että sahojen lopetuskierre kääntäisi myös puuenergian käytön laskuun. Tukin hakkuilta tulevat kannot ja latvukset sekä tuotannossa syntyvä puru ja kuori edustavat kahta kolmasosaa energiapuuvirroista.

    Aluetaloudet hyötyvät suuresti sahoista, jotka maksavat 70 prosenttia kantorahatuloista ja tarjoavat toimeentuloa laajalle kone- ja kuljetusyrittäjäkunnalle.

    Marttilan mukaan UPM:n tulee huolehtia Kajaanin sahan myynnistä niin, että sahaus Kajaanissa jatkuu.

    Suomen sahat ry:n toimitusjohtajan Kai Merivuoren mukaan nyt pystyvät tuloksen tekoon vain parhaat suomalaiset sahat.

    Artikkelin aiheet
    Suomen sahat
    puuteollisuus
    Kajaanin saha
    Kai Merivuori
    Juha Marttila
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle