
Kun Anne Rauhamäki oli juossut Kaldoaivi Ultra Trailia viitisen tuntia, hän huomasi, että nyt kulkee hyvin. Kello oli siinä vaiheessa noin yksi yöllä.
”Tajusin, että juoksu on rytmikästä, kroppa toimii, hengitys kulkee, mihinkään ei satu. Etenin omassa kuplassani ja annoin itseni nauttia.”
Elokuun puolivälissä Kaldoaivin erämaassa ei ollut säkkipimeää, mutta Anne käytti otsalamppua, jotta hänen ei tarvinnut pelätä kompuroivansa. Reitti pienien lampien täplittämällä tunturiylängollä Nuorgamista Utsjoelle oli selkeä, yksi mönkijäura.
Jo lähtöviivalla Anne oli sanonut 130 kilometrin mittaisen polkujuoksun muille osallistujille, että hän ei ole juttutuulella, ei kaipaa matkalla seuraa ja aikoo siksi lähteä heti alussa reippaasti.
”Vähän ne siinä naureskelivat, mutta eipä niitä sen jälkeen näkynyt.”
19 tuntia, 14 minuuttia ja 38 sekuntia lähdön jälkeen Anne ylitti maaliviivan Utsjoen keskustassa. Vuoden 2019 Kaldoaivi Ultra Trailin seuraavaksi nopein juoksija Ville oli perillä reilun tunnin päästä.

Metsässä Anne on viihtynyt koko ikänsä. Niinpä oli luontevaa, että hänen ensimmäinen lajinsa oli suunnistus. 80-luvulla maalaislapsia ei juuri kuskattu harrastuksiin, mutta kerran viikossa Anne vietiin Lahden Suunnistajien iltarasteille. Muuten hän juoksi lähimetsissä, ja Heikki-isä tamppasi hiihtoladut Annelle ja tämän pikkusiskolle.
Leena-sisar viihtyi kilpaurheilun, lähinnä hiihtosuunnistuksen, parissa hiukan pidempään kuin Anne, joka tajusi, että haluaa kilpailla etupäässä itseään vastaan.
”Urheilu on harrastus, ja harrastuksen pitää olla kivaa. Pitkän liikuntasuorituksen lopulla saa tuntua pahalta ja väsyttää, mutta en halua, että se, minkä pitäisi olla harrastus, täyttää koko elämäni ja vaatii paljon myös läheisiltäni”, hän perustelee.
Luontevinta liikuntaa Annelle on se, että missä tahansa hän onkin, hän vetää lenkkarit jalkaansa ja lähtee menemään.
”Työmatkalla jossain Pieksämäellä katson puhelimen karttasovelluksesta sopivan polun, vaihdan urheiluvaatteet ja painun metsään. Tällä tavalla pääsen aina uusiin metsiin. Tuttuja reittejä on vähän tylsä kiertää.”
Samanhenkisten kavereidensa kanssa Anne on juossut esimerkiksi Simpeleeltä Imatralle (70 kilometriä) ja Ruunaankoskelta Patvinsuolle (80 kilometriä). Noin vain, liikunnan ilosta.
”Kaakkois-Suomen Salpapolku on hieno, samoin Hämeen Ilvesreitit”, Anne suosittelee.
”Keski-Suomen maakuntaurilla Jämsästä Jyväskylään päin on yllättävän mäkistä, oikein kunnon vaaramaisemia. Ne unohtuneet kirkkopolut ovat kasvaneet paikoin umpeen ja välillä tarvitaan karttaa ja kompassia, mutta ne tuovat myös tavallisille liikkujille vaihtelua kansallispuistojen reitteihin.”

Kaldoaivi Ultra Trailin aikana Anne nautti tunturien rauhasta ja yksinäisyydestä, jonka keskeyttivät vain kohtaamiset eläinten kanssa. Pöllö liiteli pään yli, porojen pimeässä kiiluvat silmät säikäyttivät.
”Kun itse liikkuu äänettömästi, luonto tulee tosi lähelle.”
Reittiin kuului jokien ylityksiä. Kesä oli ollut kuiva, joten ylitykset tuntuivat Annesta aika helpoilta. Miehensä kanssa Lapissa kalastellessaan hän on kahlannut paljon haastavammissakin koskissa.
Pisin yhtämittainen kisajuoksu Annella on ollut Kuusamon Karhunkierros päästä päähän ja takaisin, 166 kilometriä. Pitkillä polkujuoksuilla hän on oppinut, että ihminen on yllättävän sitkeä.
”Sadan kilometrin jälkeen mennään tahdonvoimalla. Sekä kroppa että pää ovat sitä mieltä, että nyt voisi lopettaa, mutta se on harhaa. Keho jaksaa ihan hyvin, kun jatkaa vain.”
Eipä silti, on Anne joutunut keskeyttämäänkin. Mont Blancin helteessä hän sai lämpöhalvausoireita, ja järjestäjät ohjasivat hänet lepäämään. Keskeytys kirpaisi aika tavalla, kun kerran sinne asti oli tultu.
Yhtenä vuonna hän mursi nilkkansa Kolin Vaarojen Maratonin kivikossa. Polkujuoksukilpailijoiden pakolliseen varustukseen kuuluvalle avaruuslakanalle tuli käyttöä. Lokakuisen yön kylmyydessä Anne kääriytyi siihen odottaessaan, että takaa tulleet hälyttivät hänelle apua tien varteen. Ne muutamat sadat metrit autolle hän kinkkasi kävelysauvojen varassa.
”Tänä syksynä Kolilla huomasin, etten ollut kunnolla palautunut elokuun polkujuoksukisasta. Matkanteko oli vaikeaa alusta loppuun, missään vaiheessa ei tullut sellaista flow-tilaa kuin Kaldoaivilla.”
Monen lajin seikkailutapahtumissa kisan jatkuessa toisen vuorokauden puolelle yksi käytännön haaste on hereillä pysyttely. Yksi Annen tuttu nukahti pyörän selkään, hänen siskonsa kerran pitkospuita kävellessään. Annen salaisena aseena on laulaa kovaan ääneen maakuntalauluja.

Kun elämänasenteena on vastata uusille elämyksille kyllä, sillä tavalla voi löytää vaikka puolison. Anne ja hänen miehensä Jukka-Pekka Jauhiainen tapasivat yhteisen ystävän järjestämillä sokkotreffeillä Inarin Angelissa. Ystävä kysyi Annelta, lähtisikö tämä uudeksivuodeksi mökille Lappiin, ja tämä tuumi että mikäpä siinä.
”Minut vietiin sinne tuliaiseksi”, Anne nauraa. ”Juki kokkasi kodassa poronkäristystä ja perunamuusia 30 asteen pakkasessa ja teki vaikutuksen. Oli se aika ihanaa. Sen jälkeenkin hän on pitänyt perheen ruuassa.”
Einon syntyessä helmikuussa 2007 pariskunta asui vielä Vantaalla. Viikkoa ennen synnytystä Juki joutui sitomaan vaimonsa monojen nauhat, kun he kävivät hiihtämässä Hakunilassa.
Seuraavana kesänä Anne osallistui kovakuntoisen tiimin yhden jäsenen sijaisena elämänsä ensimmäiseen seikkailukisaan.
”Kun muut tankkasivat, minä pumppasin.”
Yhdeksän vuotta sitten perhe muutti Hollolaan Annen kotitilalle. Aikanaan sikatilan töitä metsään paenneena lapsena Anne ei olisi uskonut, että jatkaa joskus vapaaehtoisesti tilanpitoa, mutta ratkaisu on ollut onnistunut. Sioista Annen vanhemmat tosin olivat luopuneet jo EU-jäsenyyden myötä.
Rauhamäen tila on kaukana palveluista, mutta kivikauden kiinteistönvälittäjä olisi voinut mainostaa sitä keskeisellä sijainnilla ja hyvillä liikenneyhteyksillä. Entisen kalastajatilan pellot ja metsät ovat komealla paikalla Vesijärven niemessä. Annen Eino-pappa löysi välillä kyntäessään kivikirveen palasia ja laittoi niitä talteen takanreunalle. Nyt muinaislöydöt on lahjoitettu Hollolan kotiseutumuseolle.
On onni, että Anne nauttii hyötyliikunnasta, sillä hänellä on 23 kilometrin pyörämatka Lahden rautatieasemalle, mistä hän jatkaa junalla Helsinkiin työpaikalleen Maalaistentaloon. Nykyajan viestintätekniikan ansiosta hän pystyy pitämään etäpäiviä. Maatilan kevään ja syksyn kiireaikoina hän voi vaikka viedä viljakuorman ja palata sitten läppärin ääreen.
Lisää hommia on tarjolla Arja-äidin kotiseudulla Vaalassa, josta Anne hankki toistasataa hehtaaria taimikkovaltaista metsää. Nyt se alkaa olla hyvässä kasvukunnossa ahkeran raivaussahatyön jälkeen.
Kun Anne eteni Kaldoaivi Ultra Trailin viimeisiä kilometrejä, jokainen kivi teki kipeää ohutpohjaisten juoksutossujen alla, olo oli hutera, ja välillä hänen piti kävellä.
Vähän ennen maalia häntä oli kannustamassa äiti kahden lapsensa kanssa. Kilpailijat olivat gps-seurannassa, joten paikalliset asukkaat osasivat olla oikeaan aikaan paikalla ottamassa vastaan voittajan. ”Kuulin, kun se äiti selitti lapsilleen, että katsokaa, tuo täti voittaa koko kisan, hän on voittanut kaikki miehetkin. Liikutuin. Tajusin ensimmäisen kerran, että voin olla esikuva jollekulle ihan vain tekemällä sitä mitä rakastan.”
Esikuvan rooli tuntuu Anne Rauhamäestä vähän hassulta, koska hän ei harrasta liikuntaa saavutuksien takia vaan elämysten metsästäjänä. Vain siinä mielessä hän haluaa olla roolimalli, että on liikunnallisen elämäntavan esikuva pojalleen.
Heinsuon koulun kuudetta luokkaa käyvän Einon päälaji on jalkapallo ja sivulaji hiihto. Marraskuussa hän sai äidiltään nimipäivälahjaksi ensimmäisen yhteisen rogaining-kisan. Rogaining on suunnistuslaji, jossa kerätään tietyn aikarajan sisällä mahdollisimman monta mahdollisimman paljon pisteitä tuovaa rastia.
”Eino sai valita, menemmekö jyrkimpiin mäkiin vai pysymmekö tasaisemmassa maastossa. Hän määräsi vauhdin, ja minä huolehdin suunnistamisesta.”
Haastattelun jälkeen Anne lähti huoltajaksi Einon hiihtoleirille Lappiin ja pääsi itsekin nauttimaan ensilumesta.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 11/2019.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
