• MTK:n puheenjohtajuudesta kisaava Pesonen perää Suomesta yhteistä ääntä EU:hun, Marttila muistuttaa tulevasta supervuodesta

    Puheenjohtajakisan ehdokkaat Juha Marttila ja Pekka Pesonen kritisoivat kumpikin EU:lta tulevaa metsäsäätelyä.
    MTK:n nykyinen puheenjohtaja Juha Marttila ja hänet haastava Pekka Pesonen kertoivat metsäajatuksiaan keskiviikkona Hanasaaressa.
    MTK:n nykyinen puheenjohtaja Juha Marttila ja hänet haastava Pekka Pesonen kertoivat metsäajatuksiaan keskiviikkona Hanasaaressa. Kuva: Jarno Mela
    Metsä|Metsäpolitiikka
    2.11.202219:14
    Mia Jouslehto

    MTK:n marraskuussa katkolla olevan puheenjohtajan paikasta kisaavat Pekka Pesonen ja Juha Marttila vastailivat kysymyksiin MTK:n Metsävaltuuskunnan 80-vuotisjuhlaseminaarissa keskiviikkona.

    MTK:n nykyisen puheenjohtajan Juha Marttilan haastaa maatalouden edunvalvonnan konkari, Copa-Cogecan pääsihteeri Pekka Pesonen.

    Juvalta kotoisin oleva Pesonen on itsekin metsätilanomistaja ja tunnustautuu tekevänsä lomilla metsätöitä sen verran kuin ehtii.

    Metsissä hän kokee tärkeäksi niiden merkityksen niin metsänomistajalle kuin kansantaloudelle. Metsävaltuuskunnan toiminnassa Pesonen korostaisi yhteisen kansallisen intressin ajamista EU:n suuntaan.

    ”Yhteistyötä on haettava, olemme liian pieni maa, että meillä on monta viestiä”, Pesonen sanoo. Yhteistä näkemystä olisi haettava paitsi teollisuuden myös ympäristöjärjestöjen kanssa. Samoin kumppaneita olisi haettava muista jäsenmaista, jotta EU:n päätöksentekoa voitaisiin ohjata parempaan suuntaan.

    Marttila puolestaan huomautti, että viestin vieminen ympäristöjärjestöille on vaikeutunut viimeisten viiden vuoden aikana. Metsäteollisuuden kanssa sen sijaan tehtiin niin sanottu ”linnarauha”, kun nähtiin millainen komissio tuli valtaan ja edessä oli hankalia asioita Suomelle.

    Ensi vuodesta on Marttilan mukaan odotettavissa vaalien takia varsinainen supervuosi. Nyt hallituksen väri on greenpeacen vihreä, kun MTK:n vihreä olisi parempi. Suomalaisen metsänomistajan viestiä olisi saatava kuuluviin ja omaisuudensuojaa paremmaksi. Nämä asiat tulevat esiin muun muassa tuulivoima-asioissa, Marttila totesi.

    Niin Marttila kuin Pesonen kritisoivat muun muassa ennallistamisasetusta. Samoin komission arviot sen kustannusvaikutuksista ontuvat molempien mielestä. Pesonen huomautti myös, että jos yhden euron kustannusta vastaisi kahdeksan euron hyöty, ei hyöty kuitenkaan tulisi metsänomistajalle.

    Lisää aiheesta
    • Politiikka ja talous | MTK:n riveissä kytee tyytymättömyys: Puheenjohtaja Juha Marttila saa haastajakseen Suomeen palaavan EU:n maatalousjyrä Pekka Pesosen

    • Euroopan parlamentin edustaja Nils Torvalds arvioi MTK:n metsäpaneelissa, että idealistinen komissio etenee vahvasti omalla tyylillään.

      Metsäpolitiikka | ”Idealistinen komissio etenee metsissä tyylillään kansallisvaltioista välittämättä”

    • Metsäjohtaja Marko Mäki-Hakolan mukaan perinteinen metsäsektori on jäänyt paitsioon ja yhden asian liikkeet hallitsevat keskustelua.

      Metsäpolitiikka | Metsänomistajilla vastassa ideologinen EU-komissio ja yhden asian liikkeet – tilanne vaikeampi kuin koskaan, MTK:n metsäjohtaja puhisee

    Artikkelin aiheet
    MTK
    metsäpolitiikka
    Juha Marttila
    Pekka Pesonen
    Euroopan unioni
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin