

Viljasen tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos 2000-luvun alussa. Isännäksi tultuaan Jukka Viljanen päätti aloittaa polttopuiden myynnin.
”Laitoin lehteen ilmoituksen, ja ostajia löytyi heti. Puu katosi varastoista kiitettävästi.”
Klapit ovat liikkuneet rivakasti siitä lähtien, ostajia on tullut lisää vuosi vuodelta.
Polttopuubisnes on kasvanut tilan toiseksi tukijalaksi.
Viljasen tila ja polttopuuvarastot sijaitsevat Kaaranmännikössä, josta on Lapuan keskustaan muutama kilometri. Nurmon keskustaajama on noin 15 kilometrin päässä.
”Asiakkaani ovat Lapualta ja Nurmosta, muutaman kymmenen kilometrin säteellä tästä paikasta”, Viljanen sanoo polttopuuvarastonsa ovella.

Nurmonjokilaaksoa seuraileva yhtenäinen asutusnauha on täydentynyt ja täydentyy uusilla asuntoalueilla. Viljasen asiakkaista ehdoton enemmistö on muutaman heittokuution ostajia.
”He asuvat omakotitaloissa, ja puut poltetaan takassa. Takka on varalämmönlähteenä talossa kuin talossa.”
Monet hakevat määrän, joka sopii kuomulliseen peräkärryyn. On myös isompien lastien tarvitsijoita.
”Klapikattilalla varustettuihin taloihin olen vienyt traktorilla 12 motin kärryllisiä kolmekin kertaa talvessa."

Klapiyrittäjän vuodenkierto käynnistyy kuitupuun ostoilla.
”Vuodenvaihteessa hankin puutavaran, jonka tarvitsen oman tilan ulkopuolelta.”
Ostettava tavara on koivua. Alkutalven työtä on myös rankojen hakkuu omassa metsässä, josta kertyy sekapuuta.
Nykytalvien korjuukelit ovat arvoitus. Tänä vuonna tammikuun pakkaset olivat pelastus, metsäpohjat kantavat traktorin ja rankakuorman vaivatta.
Viime vuonna korjuu lykkääntyi ja lykkääntyi. Kantavat kohdat olivat kortilla vielä helmikuun jälkipuoliskolla.

Klapikone alkaa laulaa maaliskuussa. Tilakeskukseen tuodut rangat katkotaan 33-senttisiksi polttopuiksi.
Halkaisijaltaan alle 15-senttisen puut pilkotaan neljään osaan. Järeämpää tavaraa varten Palaxiin vaihdetaan terä, joka jakaa puun kuudeksi.
Tehokuivatus käynnistyy viimeistään huhtikuussa. Piha-alueella on kestopäällystettyjä kenttiä, joihin klapit kasataan 15-metrisiksi aumoiksi.
Ensin Viljanen rakentaa kuitenkin metallitukien, parrujen ja trukkilavojen avulla tunnelit, joiden päälle klapit ladotaan. Puiden kosteusprosentti alenee tehokkaasti, kun puhallin hönkii ilmaa auman alle muodostettuihin onkaloihin. Aurinko ja kevättuulet viimeistelevät kuivumisen.
”Vanhan kansan määritelmä pitää paikkansa: seuraavana talvena poltettava puutavara on siirrettävä pihamaalta suojaan juhannukseen mennessä.”

Polttopuut ovat jo melkein tilan päätuotantosuunta. Viljanviljely on toinen tukipylväs. Viime kesänä vilja-aloja oli runsaat 70 hehtaaria, joilla kasvoi kauraa ja ohraa.
”Viljanviljely voi huonona vuonna mennä miinukselle. Polttopuilla olen päässyt plusmerkkiseen tulokseen lähes joka vuosi – investoinneista huolimatta."
Klapiyrittäjyys rytmittyy viljanviljelyyn mukavasti. ”Puintikauden jälkeen voi aloittaa puutoimitukset."

Yhä useampi puunostaja on ajoissa liikkeellä. Syyskesällä klapikauppoihin ryhtyvä voi olla varma, että tavaraa on tarjolla.
Mikään ei saa ostajia liikkeelle yhtä varmasti kuin reilusti miinukselle ampaiseva lämpötila.
”Niin kävi tänä vuonnakin. Ostajia riitti, kun pakkaset tulivat loppiaisena.”
Paljubuumi ja pihasaunojen yleistyminen ovat kasvattaneet kysyntää.
”Osa ostajista kertoo, että heillä kuluu kesäaikana jo enemmän puuta kuin talvella.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
