• Juvalla 14 villisikaa saaliiksi yhdestä passituksesta – eläimet osoittivat vaarallisuutensa metsästyskoirille, sillä yksi kolmesta jahtiin osallistuneesta koirasta haavoittui

    Trikiinitutkimuksen mukaan kaikki saaliseläimet ovat syömäkelpoisia.
    Etelä-Juvan Erämiesten metsästäjät kokoontuivat lauantaina villisikasaaliin äärelle.
    Etelä-Juvan Erämiesten metsästäjät kokoontuivat lauantaina villisikasaaliin äärelle. Kuva: Dietrich Kukowski
    Metsä
    23.11.202020:20
    Sari Penttinen

    Juvalla ammuttiin lauantaina yhteensä 14 villisikaa yhdestä passituksesta. Etelä-Juvan Erämiesten hirviporukan hirvijahti vaihtui villisikajahdiksi, kun tuli tieto, että Mikkelin suunnasta on tulossa iso lauma villisikoja, kertoo metsästysseuran puheenjohtaja Esa Karvinen MT:eelle.

    "Lähes kaikki eläimet ammuttiin yhdestä passituksesta."

    Isosta saaliseläinten määrästä uutisoi ensimmäisenä Juvan Lehti.

    Karvisen mukaan Etelä-Juvan Erämiesten alueella on yleensä ammuttu 1–3 villisikaa syksyisin. Vaikka villisika ei ole Juvalla kovin yleinen saaliseläin, hirviporukasta löytyy kokemusta sekä sikajahdeista että saaliinkäsittelystä.

    "Jos näitä olisi ammuttu yksitellen kyttäyspaikalta, lauma olisi hajonnut laajalle alueelle", Karvinen arvioi.

    Hän on entinen sianlihantuottaja, joten hän käsitteli saaliseläimiä tottuneesti. Jahtikokemusta metsästäjät ovat hankkineet Virosta ennen afrikkalaisen sikaruton leviämistä.

    "Juuri tuli tieto, että tutkimuksen mukaan eläinten liha on trikiineistä vapaata, eli syömäkelpoista."

    Kaikkia lauman villisikoja ei ammuttu, ainakin iso karju jäi henkiin, sillä se pakeni paikalta peltoja pitkin ja talojen läheisyydessä.

    Jahdissa oli mukana kolme koiraa, joista yhtä villisiat pääsivät vahingoittamaan.

    Lue lisää:

    Villisikakanta on pienentynyt arviolta kolmanneksen viime vuoteen verrattuna – Suomessa oli tammikuun alussa keskimäärin 1 400 villisikaa

    20 villisialle on varattu paikannuspannat – eläinten seurannalla halutaan muun muassa selvittää millaisissa elinympäristöissä ne liikkuvat

    Artikkelin aiheet
    villisika
    metsästys
    Juva
    sikarutto
    Esa Karvinen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua