Tuuli pyyhälsi jatkuvapeitteiseksi tarkoitetun puuston pilalle: ”Opetus oli, että siirrymme takaisin männyn viljelyyn”

Avohakkuita välttelevästä metsänkasvatuksesta on tullut kiihtyneen ilmasto- ja monimuotoisuuskeskustelun siivittämänä nopeasti suositeltu metsänkäsittelymene­telmä erityisesti turvemailla.

Muun muassa isot metsäyhtiöt ovat kertoneet siirtyvänsä peitteiseen metsänkasvatukseen kokonaan osalla turvemaista.

Viime keväänä tutkijoista koostuva Suomen Luontopaneeli totesi raportissaan, että ojitetuilla turvemailla pitäisi siirtyä kokonaan jatkuvapeitteiseen metsänkasvatukseen vesistöhaittojen minimoimiseksi.

Suositukset nojaavat tutkimustietoon, jonka teoria menee lyhyesti näin: Kun metsä hakataan, vedenpinta nousee ja sen alle jäävä turve alkaa hajota muun muassa metaaniksi, joka on hiilidioksidiakin pahempi kasvihuonekaasu. Maaperän kuivuminen puolestaan paljastaa lisää turvemaata, josta alkaa vapautua hiiltä.

Peitteisellä metsänkasvatuksella vedenpinnan heilahdukset pidetään paremmin kurissa. Samoin vähenee tarve ojituksiin, joilla on huono maine vesistöjen ravinnekuorman pahentajina.

Yleisessä keskustelussa peitteisestä metsänkasvatuksesta on tullut pelastava ratkaisu, eikä muunlainen keskustelu erilaisista kasvupaikoista ja riskeistä oikein mahdu kuvaan, sanoo Suomen metsäkeskuksen johtava metsänhoidon asiantuntija Markku Remes.

”Nyt on heiluri heilahtanut toiseen laitaan, jossa peitteinen metsänkäsittely on yleisesti hyväksytty”, Remes toteaa. ”Mutta jos suometsissä aletaan kaavamaisesti toteuttaa jatkuvan kasvatuksen periaatteita, huonosti käy”, hän varoittaa.

Noin puolet Sukevan yhteismetsän metsistä on suometsiä, kertoo hoitokunnan puheenjohtaja Ari Sirviö. Kuva: Reijo Haukia

Sonkajärveläisellä Sukevan yhteismetsällä on pitkä kokemus suometsien hoidosta. Sen omistamista lähes 4 800 metsähehtaarista noin puolet on suometsiä. Hoitokunnan puheenjohtaja Ari Sirviö esittelee kohdetta, jossa myrsky kaatoi hiljattain suojuspuuhakkuussa jätettyä männikköä rankalla kädellä.

Suojuspuuhakkuuseen päädyttiin kolme vuotta sitten, sillä pohjakerrokseen oli syntynyt lupaavasti kuusentaimia. Ajatuksissa oli kasvattaa metsikköä jatkossa luontaisesti uudistaen. Toinen vaihtoehto olisi ollut päätehakkuu ja männyn viljely.

Hakkuussa puuta poistettiin lopulta 118 mottia hehtaarilta. Suojuspuusto oli tarkoitus hakata, kun taimet olisivat päässeet kunnolla kasvuun.

Mieli kuitenkin muuttui, kun myrsky tuhosi ison osan puista tänä syksynä.

”Tuho huomattiin vähän sattumalta, kun kävin täällä. Jos tämä olisi huomattu vasta aikojen päästä, puut olisivat menneet pilalle. Nyt ne voidaan täältä onneksi korjata ja hyödyntää”, Sirviö kertoo.

Myrskytuho muistutti kuitenkin perinteisten menetelmien hyvistä puolista.

Kun metsää muutetaan peitteisen metsänkäsittelyn asentoon, myös riskit tuulituhoille kasvavat. ”Ehkä ei uutta suojuspuuhakkuuta olla ihan heti tekemässä”, Sirviö sanoo. ”Kyllä se opetus meille oli, että siirrymme takaisin männyn viljelyketjuun.”

Suojuspuuksi jätetyt järeät männyt kärsivät pahoista tuulituhoista. Kuva: Reijo Haukia

Parhaimmillaan suometsät taimettuvat hyvin, ja puustossa on usein luonnostaan kokovaihtelua ja eri-ikäisrakenteisuutta, jolloin luontainen uudistaminen ja peitteisyys sopivat niihin hyvin.

Varputurvekankaat taimettuvat tiheän varvuston ja raakahumuskerroksen takia heikosti. Myös karhun­sammalkasvusto estää tehokkaasti luontaisen taimettumisen jopa vuosikymmeniksi, Remes sanoo.

Hänen mielestään on riski, että luontaiseen uudistumiseen nojaavaa jatkuvapeitteistä metsänkasvatusta aletaan suosia vääränlaisissa suometsissä – ilmastosyistä tai uudistamiskustannuksia välttäen. ”Se johtaa muun muassa tuuli- ja sienituhojen lisääntymiseen.”

Myös kannattavuudesta pitäisi puhua enemmän. Remeksen mielestä jatkuvapeitteisen kasvatuksen kannattavuudesta annetaan usein liian myönteinen kuva. ”Pitäisi tarkastella kustannuksia koko kasvun ajalla. Poimintahakkuissa esimerkiksi ylispuut myydään harvennushakkuulla, jolloin niistä saa pienemmän hinnan. Taimikonhoitoa voi joutua tekemään, vaikka tätä ei laskelmissa yleensä oteta huomioon.”

Peitteisellä metsänkasvatuksella voidaan vähentää kunnostusojitusten tarvetta, mutta Remes huomauttaa, ettei niistäkään voida kokonaan luopua. ”Sanon sen suoraan: jos ne jätetään pois, suometsistä huomattava osa jää talouskäytöstä pois.”

Sukevan yhteismetsä on perustanut omia koealoja, joilla seurataan uudistumista suometsissä. Takana muokattuun maahan istutetut männyt ovat lähteneet rivakasti kasvuun. Vasemmalla hoitokunnan puheenjohtaja Ari Sirviö, vasemmalla metsäkeskuksen johtaja metsänhoidon asiantuntija Markku Remes. Kuva: Reijo Haukia

Sukevan yhteismetsässä on kerätty kokemusta turvemaiden uudistumisesta jo aiemmin. Muutaman kilometrin päähän metsätuhokohteesta perustettiin vuonna 2014 koeala, jossa kasvaa rinnakkain eri tavoin – muokattuun ja muokkaamattomaan maahan, luontaisesti ja kylväen – perustettuja männyn koeviljelmiä.

Taloudellisessa mielessä uudistamistavan valinta koealojen perusteella on selvä; vaikka taimia on syntynyt runsaasti luontaisestikin, ne ovat jääneet muokattuun maahan viljeltyihin serkkuihinsa verrattuna vaatimattoman kokoisiksi.

”Tämä ei tietenkään ole tieteellinen koeala, mutta antaa selkänojaa turvemaiden hoitoon”, Sirviö sanoo.

Remestä harmittaa, että julkiseen keskusteluun mahtuu yleensä vain yksi näkökulma, ja nyt se on liian yksipuolisesti jatkuvapeitteisen kasvatuksen puolella. ”Metsäammattilaiset ovat vähän arkoja ottamaan kantaa keskusteluun, mutta kokemuksen ääntä tarvittaisiin nyt.”

Remes huomauttaa, että peitteinen metsänkasvatus on muutakin kuin poimintahakkuita, muun muassa kaistalehakkuuta, pienaukkohakkuuta, siemenpuita. ”Jos turvemailla meinaa puuta kasvattaa, kannattaa ottaa kaikki keinot käyttöön, mikä ei sulje pois luontaistakaan uudistamista. On fiksua ottaa myös se huomioon, että jos kaikki menee pieleen, niin viljellään.”