• Kanada tukee sadoilla miljoonilla puunjalostajia Trumpin tullien aiheuttamien menetysten takia

    Sahoille ja muille puunjalostajille on luvassa muun muassa lainatakuita. Yksityisrakentajat saavat rahoitusta, jos käyttävät kanadalaista puuta kotiensa rakentamiseen.
    Kanada tukee kauppasodasta kärsiviä puunjalostajia. Kuvituskuva.
    Kanada tukee kauppasodasta kärsiviä puunjalostajia. Kuvituskuva. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsäteollisuus
    7.8.202516:14
    Sami Suojanen

    Kanada ryhtyy tukemaan Yhdysvaltain tulleista kärsivää puunjalostusteollisuuttaan.

    Pääministeri Mark Carney totesi viime tiistaina, että Kanada myöntää 1,2 miljardia Kanadan dollaria eli 750 miljoonaa dollaria auttaakseen havusahatavaran tuottajia selviytymään Yhdysvaltojen tasoitus- ja polkumyyntitulleista.

    "Käynnistämme ennennäkemättömiä investointeja asuntorakentamiseen ja monipuolistamme vientiä”, Carney totesi vieraillessaan Gorman Brothersin sahalla Brittiläisessä Kolumbiassa.

    Kanadalaismedia seurasi vierailua laajasti. Siitä on raportoinut muun muassa uutistoimisto Reuters.

    Kanadan tukivalikoimaan kuuluu 700 miljoonan Kanadan dollarin lainatakuut yritysten akuuttien ongelmien ratkaisemiseksi ja 500 miljoonaa Kanadan dollaria tuotteiden ja markkinoiden monipuolistamiseen.

    Kanadan hallituksen äskettäin käynnistämä Build Canada Homes -aloite tarjoaa rahoitusta yksityisille talonrakentajille, jotka käyttävät Kanadassa valmistettuja materiaaleja ja teknologioita, kuten massiivi- ja havupuuta.

    Yhdysvallat syyttää Kanadaa puutavaran polkumyynnistä ja on ottanut käyttöön sekä polkumyynti- että tasoitustulleja talonrakentamisessa käytettävän puutavaran tuonnille. Kanada kiistää polkumyynnin.

    Viime kuussa Yhdysvaltain kauppaministeriö ilmoitti lähes kolminkertaistavansa polkumyyntitullit useimmille kanadalaisille havupuille 20,56 prosenttiin. Kanadalaisten viranomaisten mukaan kokonaistullit nousevat 14,5 prosentista 34,5 prosenttiin.

    Pääministeri puhe tuntui kelpaavan puuta jalostavalle teollisuudelle. Brittiläisen Kolumbian puutavarakauppaneuvosto (BCLTC) julkaisi tiistaina tiedotteen, jossa se ilmoitti olevansa tyytyväinen Carneyn ilmoitukseen.

    Kanadan metsäsektori työllistää lähes 200 000 työntekijää. Viime vuonna Kanadan havupuun kokonaistuotannosta 66 prosenttia meni vientiin. Viennistä lähes 90 prosenttia suuntautui Yhdysvaltoihin.

    Lisää aiheesta
    • Korkeilla tulleilla voi olla arvaamattomat vaikutukset metsäteollisuuden kauppavirtoihin.

      Talous | USA rökitti EU:n 15–0 – Suomen metsäteollisuuden vientikartta voi mennä uusiksi tullien takia

      Tilaajalle
    • UPM:n toimitusjohtaja Massimo Reynaudon mukaan UPM rajoittaa Suomen sellutehtaiden toimintaa lisää tarpeen mukaan.

      Metsäteollisuus | UPM venyttää Kaukaan sellutehtaan seisokin kahteen kuukauteen – syynä puun hinta

      Tilaajalle
    • Yhdysvaltain tullipäätös ei koske sahatavaraa.

      Metsäteollisuus | Yhdysvallat kolmanneksi tärkein metsäviennille – sahatavara säästyy tulleilta

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa